17.12.2018 Matkailu Matkalla ei haluaisi joutua sairaalaan – Hospital de Sant Pau Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Etsivä löytää uutta nähtävää tutuistakin kohteista. Tällä kertaa tärppäsi Barcelonassa. Vaikka sairaalavierailu saattaa kuulostaa pahaenteiseltä, ei Sant Pau:n kaltaista nähtävyyttä kannata ohittaa. Barcelonan kuuluisimmat matkailunähtävyydet ovat monelle jo liiankin tuttuja, ja kaiken lisäksi varsinkin sesonkiaikaan ruuhkaisia. Jonottamista ja ihmismassoja kaihtaville historiasta kiinnostuneille löytyy Barcelonasta kuitenkin hiljaisempiakin kohteita. Esimerkiksi Sagrada Familian ryysiksen jälkeen voi rauhoittua sen lähistöllä olevalla sairaala-alueella. Sant Pau -sairaalasta osa on museoitu lopun toimiessa kokoustiloina. Sairaala on Unescon maailmanperintökohde arkkitehtuurinsa ansiosta. Lluís Domènech i Montanerin suunnittelema rakennuskokonaisuus edustaa katalonialaista art nouveauta. Vuosina 1901–1930 valmistunut sairaala-alue on muurien ympäröimä. Kooltaan seitsemänhehtaarisen alueen puutarhamaisuus on osa potilaiden hoitoa ja viihtyvyyttä. Rakennukset on kytketty toisiinsa maanalaisilla tunnelikäytävillä. Pääkuvan alkuperäisenä säilytetty potilashuone oli naistentautien osasto. Sairaala toimi aina vuoteen 2009 asti uuden korvaavan sairaalan valmistuttua välittömään läheisyyteen. Nimensä se on saanut pankkiiri Pau Gilin mukaan, hän rahoitti sairaalan rakentamisen. Teksti ja kuvat: Petri Munukka Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Matkailu Onko kaupunkimatkailun aika vähitellen ohi? 25.7.2024 Ulkomaanmatkailu Berliini on teknomusiikin pääkaupunki, ja sen klubeissa voi kokea jotain ennennäkemätöntä 24.7.2024 Matkailu Nousu Normandian huimiin ja sotahistoriallisiin maisemiin 22.7.2024 Matkailu Pihtiputaan Keihäsmuseo – lajinsa ainoan museon tulevaisuus on hämärän peitossa 21.7.2024 Ulkomaanmatkailu Speyerin tekniikan museo – maalla, merellä ja aika lailla ilmassa sekä sen yläpuolellakin 20.7.2024 Matkailu Päivän kuva(t): Banksyn laaja kattaus Tallinnassa 20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko 19.7.2024 Matkailu Tekoäly käy haastamaan matkaoppaita 16.7.2024 Matkailu Matkavinkki Tallinna: visuaalista herkkua Fotografiskassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan