30.1.2016 Ajoneuvot Mercedes mukaan avolavabileisiin – onko uutuus GLT, X vai Z? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tulevan mallin on tarkoitus taipua työjuhdasta aina elämäntapa-avolavaksi. Mercedes-Benzin lähteminen mukaan avolavasegmenttiin ei sinänsä ole uusi tieto, sillä yhtiö kertoi suunnitelmistaan melko avoimesti jo keväällä 2015. Juorukellot kuiskuttelevat nyt kuitenkin ensimmäisiä yksityiskohtia uutukaisesta. Viime keväänä uutuudesta kuiskuteltiin mallinimellä GLT, mutta uudemmat juorut puhuvat X- tai Z-sarjasta, joista X on kuulemma Mercedeksen sisäinen suosikki kirjaimen vahvan mielikuvan takia. Varustetasoja väitetään olevan kolme, aina 2,3 litran 188-hevosvoimaisella dieselillä varustetusta vaihtoehdosta 255 hevosvoimaiseen kuusisylinteriseen dieseliin. Ajatuksena olisi tarjota mahdollisuus valita avolava varusteiden mukaan joko työkäyttöön, sekakäyttöön tai muita kilpailijoita luksuriöösimpään elämiseen kiitos hyvin viimeistellyn sisustan. Neliveto on juorusta riippuen joko vakiovaruste tai lisävaruste. Varmaa on kuitenkin se, että auto on niin sanottu double-cab, eli neliovinen hyvällä takapenkillä. Mercedes-Benzin pakettiautoyksikön johtaja Volker Mornhinweg kommentoi Car-lehden haastattelussa, että luksuksesta huolimatta tarkoitus ei ole lähteä avolavahippasille isojen amerikkalaisten elämäntapa-pickuppien kanssa. Sen sijaan yhtiö haluaa erottautua premium-vaihtoehtona Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Lähi-Idässä. Kilpakumppaneita lienevät siis Volkswagen Amarok ja Ford Ranger. Tarkkasilmäisimmät pistivät varmasti merkille, että uutisen kuvituksena on Nissan NP300 Navara. Siihen on syynä se, että virallisia Mercedes-kuvia odotellessa voidaan kertoa saksalaisen uutuuden olevan Mercedeksen ja Renault-Nissanin yhteistyön hedelmä, joten auto jakaa pohjarakenteensa Navaran kanssa. Daimlerin hallituksen jäsen Thomas Weber kommentoi asiaa siten, että ajoneuvo käyttää yhteistä pohjarakennetta houkuttelevan hinnan saavuttamiseksi, mutta auto suunnitellaan silti Mercedeksen standardien mukaisesti. Myös vakoilukuvissa Mercedeksen auto on liikkunut Navaraksi naamioituneena. Mercedes nousee lavalle näillä näkymin vuoden 2018 tienoilla. Lähde: Autoblog / Car, kuva: Marko Jokela Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 14.9.2026 Liikenne Autoliiton koulutuspäällikkö neuvoo: näin vältät parkkisakot pysäköintimerkkien lisäkilpien kanssa 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 14.9.2026 Autoilu Autoliitto: Dieselautojen käyttövoimaveroa tulee alentaa 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 12.9.2026 Huutokauppahelmet Kun ostat ylivoimaisesti suurimmalla moottorilla varustetun modernin ajan auton, ja tilaat sen pinkkinä, koska valmistaja tarjoutuu sen sellaiseksi maalaamaan [hintapäivitys] 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa