5.2.2023 Ajoneuvot MP23 Messut: Yamaha nyt todenteolla mukaan sähköpyörämarkkinalle – kolme pyörämallia tulossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yamaha on tähän asti toiminut sähköpyörien moottoritoimittajana muille merkeille. Nyt siltä tulee myös Eurooppaan omia sähköpyöriä kokonainen kolmen pyörän mallisto. Yamahan valmistamia sähkömoottoreita on nähty aiemmin esimerkiksi Giantin, Ghostin, Gasgasin ja R Raymonin sähköpyörissä. Nyt japanilaisjätti laajentaa todenteolla sähköpyöriin, kun se julkaisi tälle kaudelle kokonaan oman sähköpyörämallistonsa. Tai paremminkin malliston myös Eurooppaan, sillä kotimaansa Japanin markkinoille Yamaha on toimittanut sähköpyöriä jo vuosikymmeniä. Yamaha on valmistanut ensimmäisen sähköpolkupyöränsä jo 30 vuotta sitten. Maailman valloituksen sähköpyörillään Yamaha aloitti vuonna 2018 Yhdysvalloista ja nyt samaa latua avataan Euroopassa. Saksassa pyörät tulevat kauppoihin näillä hetkillä ja Suomi muiden Euroopan maiden ohella saa Yamahan pyörät myyntiin toukokuussa. Yamahan sähköpyörämallistoon kuuluu alussa kolme erilaista sähköpyörää: Moro 07 -maastopyörä, Wabash RT -gravel-pyörä sekä CrossCore RC -kaupunkipyörä. Yamaha Moro 07 on hinnaltaan 5 683 euroa, CrossCore RC maksaa 3 099 euroa ja Wabash RT 4 133 euroa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää malleja tulossa Kaikki Yamahan pyörät hyödyntävät luonnollisesti Yamahan moottoritekniikkaa. Moro 07 -pyörän sydämenä on myös kokonaan uusi PW-X3 -sähkömoottori, muissa Yamahan pyörissä käytetään PW-ST -moottoria. Koska Yamaha toimittaa sähkömoottoreita myös muille valmistajille, Yamahan omien sähköpyörien kohdalla PW-X3 -moottoria on speksattu siten, että kaikkia ominaisuuksia ei ole annettu muille pyörävalmistajille toimitettaviin moottoreihin. Esimerkiksi Yamahan sähkömoottorin Automatic Support Mode -asetus on Yamahan omissa pyörissä ns. kolmipykäläinen, kun muille merkeille toimitettavissa sähkömoottoreissa Automaatti-asetuksen sisällä ei ole eri tasoja. Kolmen nyt lanseeratun Yamahan sähköpyörän lisäksi tämän vuoden puolella mallistoon saattaa liittyä myös neljäs pyörämalli, joka kuulemma jo ”näyttelee eturengastaan”. Arvatenkin Yamahan mallisto ei myöskään jää näihin nyt esiteltäviin malleihin, sillä kun Yamahan kaltainen jätti lähtee sähköpyöriä myymään, siitä tehdään varmasti pitkäkestoista liiketoimintaa. Teksti ja kuvat Manu Tuppurainen Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?