Mulhousen automuseo – ahdistava kokemus

Mulhousen automuseo Cité de l’automobile

Mulhousen lähemmäs 500 autoa käsittävä museo on hämmentävä kokemus. Vierailu on kokemuksen arvoinen, mutta aiheuttaa ahdistusta; kaikkia upeita autoja kun ei millään ei ehdi ihailla riittävän kauan.

Maailman hienoimman automuseon tittelistä on runsaasti mielipiteitä. Joillekin se on Petersenin automuseo Los Angelesissa, Porsche-fanaatikoille se on merkin oma kotimuseo Stuttgartissa, Mercedes-fanit äänestävät puolestaan sitä toista Stuttgartissa sijaitsevaa automuseota. Jay Lenolle se on hänen oma autotallinsa.

Ranskan Mulhousessa sijaitseva Cité de l’automobile ansaitsee sekin paikkansa ehdokkaiden listalla. Tätä mieltä ovat varmasti ainakin kaikki Bugattin ystävät. Vanhaan tehdasrakennukseen koottu kokoelma on mahtipontisuudessaan vaikuttava.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yksityiskokoelmasta se alkoi

Vähintään yhtä kiinnostava on museon historia. Ison tehtaan patruunoiden ja duunareiden mielipiteet oikeudenmukaisesta tulojaosta eroavat tunnetusti toisistaan – mutta harvoin yhtä radikaalisti kuin Schlumpfin veljesten (Hans ja Fritz) kohdalla.

Tämä metka veljespari rakasti autoja yli kaiken, ja ennen kaikkea Bugatteja. Niinpä Ranskan Mulhousessa – lähellä Saksan ja Sveitsin rajaa – olevaan tehdasrakennukseen kertyi hiljalleen 60-luvulla käsittämätön kokoelma autoilun historiaa.

Autokauppoja tehtiin suuressa hiljaisuudessa, ja veljeksiä kiinnosti vain kermakakun kuorrutus. Tavalliset autot eivät kelvanneet – eivätkä amerikanraudat. Ensimmäinen juttu kokoelmasta julkaistiin toukokuussa 1965. Paikallislehti oli saanut vihiä salaisuudesta.

Seuraavana vuonna Fritz Schlumpf aloitti valmistelut kokoelman avaamisesta yleisölle. Autoja kertyi kuitenkin koko ajan lisää, ja lähes 20-henkisellä restaurointiryhmällä oli kädet täynnä töitä. Voitte vain arvata, miten suurta pääomaa moinen usean sadan auton kunnostaminen vaatii.

Ei siis ihme, että Schlumpfien yritys ajautui lopulta kesäkuussa 1976 kriisiin. Työntekijät aloittavat lakon, ja veljekset pakenevat Sveitsin Baseliin. Kokoelman tulevaisuus jäi avoimeksi; veljeksillä kun riitti velkojia… Lopulta museo sinetöitiin muutamaksi kuukaudeksi ennen kuin sen vallanneet työntekijät avasivat sen yleisölle.

Uusi alku

Vuonna 1978 museo luokiteltiin historialliseksi monumentiksi. Se ei ole Ranskassa mikään pikkujuttu. Tällä estettiin se, ettei yksikään auto päädy mahdollisessa myynnissä Ranskan rajojen ulkopuolelle. Oikeudessa taisteltiin luonnollisesti siitä, kenelle kokoelma kuuluu. Lopulta se päätettiin asettaa myyntiin vuonna 1980.

Ostajaksi löytyi seuraavana vuonna yhdistys, jonka jäseninä olivat mm. Mulhousen kaupunki ja kauppakamari sekä ympäröivän maakunnan hallitus. Kauppasumma oli 44 miljoonaa frangia, mitä voi pitää naurettavan pienenä. Kokoelman arvonmääritys ei strategisista syistä vastannut lähellekään sen oikeata arvoa.

Alkoi kuumeinen museon kunnostusprojekti, sillä museon ovet avattiin yleisölle jo 10. heinäkuuta 1982. Museon puitteet eivät vastanneet pitkään aikaan siellä olevan kokoelman tasoa. Siksi museo uusittiin perusteellisesti vuodeksi 2000. Parannukset olivat huomattavia, mutta näyttelytilaan jäi yhä puutteensa. Vuosien varrella tiloja on kuitenkin ehostettu jatkuvasti lisää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Avara ja loputon

Kun ollaan vanhassa tehtaassa, tilaa on luonnollisesti melko kivasti. Jopa liikaa. Näyttely koostuu pääasiassa parista isosta tehdassalista, jotka on pakattu täyteen autoja. Seiniä koristavat näyttävästi ajankuvaa maalaavat kuvat.

Ongelma on vain se, että silmien eteen levittäytyy lähes koko ajan niin paljon autoilun historiaa, ettei kävijä tiedä mistä aloittaa tai minne mennä. Niinpä epätoivoisesti pitkiä käytäviä eestaas sahaavat autoharrastajat ovat yleinen näky museossa. Useimmilla on kädessä lehtiö, ja olkalaukusta löytyy paljon oheistietoa historian roskatynnyreihin kadonneista automerkeistä.

Ja öisin museon valtaavat samojen päivällä siellä kulkeneiden harrastajien levottomat sielut, jotka yrittävät hahmottaa näyttelyn kokonaisuutta ja saada siten rauhan itselleen. Lähes 500 auton kokoelma koostuu 98 eri brändin tuotteista.

Bugatti-paratiisi

Harrastajien ja heidän sielujensa epätoivon ymmärtää. Museo pitää sisällään muun muassa yli 50 Bugattia. Määrä on sen verran suuri, ettei sitä pysty millään sisäistämään. Ei vaikka kuinka yrittäisi.

Näytteillä on myös toimintakuntoinen maailman vanhin massavalmistettu auto: Panhard Levassor. Muista helmistä voi mainita Delahaye tyyppi 135:n vuodelta 1949, Charlie Chaplinille kuuluneen Rolls-Royce Silver Ghostin sekä Isotta-Fraschini malli 8A:n. Uskallan myös väittää, että museosta löytyy sellaisia autoja, joiden olemassaolosta edes varsin kokenut harrastaja ei tiedä mitään.

Ja koska kalustoa on niin paljon, ne on jaettu eri osioihin. Se helpottaa museon hahmottamista edes hieman. Autoilun pioneerit -osio jakautuu vuosille 1895–1918. Klassikot ajoittuvat vuosille 1918–38, modernit autot aloittavat esiinmarssinsa vuodesta 1945.

Ja vanhoja GP-autoja ja autourheilun historiaa löytyy Mulhousesta myös sen verran, että sinne kannattaa matkustaa jo pelkästään niiden takia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vaihtuvat näyttelyt

Pysyvien näyttelyautojen lisäksi Mulhousessa nähdään myös kiertäviä kokoelmia. Tällä hetkellä ihmeteltävissä on 101 erilaista lapsille tehtyä mutta silti ajettavaa/poljettavaa leluautoa. Myös niin legendaarisista kuin myös vähemmän tunnetuista nokkakoristeista koostettu näyttely on näkemisen arvoinen.

Museon kotisivut https://www.citedelautomobile.com/en/home

Teksti: Vesa Eskola, kuvat: Cité de l’automobile