29.7.2026 Uutinen Nissan ja Honda lähestyvät yhteistyöterveisin jälleen – nyt ohjelmistojen suhteen Teksti Aake Kinnunen Kuva Nissan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Voi Honda ja Nissan, Nissan ja Honda. Ensin 2024 oli tulossa pikaliitto, ja jopa Mitsubishi oli aikeissa liittyä järjestelyyn, sitten liiton kariutumisen jälkeen japanilaiset autotehtaat ovat edelleen pohtineet, että yhteistyössä olisi voimaa. Nissanin toimitusjohtaja Ivan Espinosa varsinkin on ollut avoimena siitä, että autovalmistajan on vaikea pärjätä yksin ja Hondan johto puolestaan kauhistui kiinalaisten ajoneuvojen kehitys- ja valmistustehokkuudesta. Nyt vuorossa on maltillisempi kokeilu, jossa japanilaisduo kokeilee ohjelmistokehityksen yhteistyötä Teslan ja kiinalaisten kilpakumppanien kirittämänä. Ratkaisussa on tarkoitus tukeutua Nissanin järjestelmiin kehityksen pohjana. Ohjelmistopuolen yhteistyö on ensimmäinen konkreettinen osa-alue, jossa yhteistyötä kokeillaan. Aiemmin tänä vuonna Nissan ja Honda kaavailivat mahdollisia yhteistyökuvioita esimerkiksi logistiikassa. Yhteistyöjärjestelyt ovat jälleen ajankohtaisempia, sillä molemmat merkit ovat harkinneet uudelleen asemaansa sähköautojen kehityksessä ja valmistuksessa. Nissanin teknologia tulee Espinosan mukaan pohjautumaan ProPilot-ajoavustimien päälle kehitetyllä Nissan AI Drive Technology -paketilla, joka nähtäisiin 90 prosentissa tulevista Nissaneista. Honda puolestaan aikoo käyttää Asimo-käyttöjärjestelmäänsä. – Me tutkimme lukuisia vaihtoehtoja. Kerromme lisää sitten, kun meillä on jotain kerrottavaa, kommentoi Nissanin edustaja. Hondan edustaja kertoi, että yhtiö kyllä tutkii eri yhteistyömahdollisuuksia Nissanin kanssa, mutta mitään ei ole päätetty. Lähde: Jiji via Automotive News Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.4.2026 Yleinen Käännä uusi lehti: Nissan Leaf alkaen 37390 euroa 5.3.2026 Uutinen Nissan uskoo sähkö-Micraan kaupunkiautojen kutistuneilla markkinoilla 20.2.2026 Uutinen Nissan, Honda ja Mitsubishi edelleen yhteistyömielellä – mutta muut kumppanuudet todennäköisempiä 28.11.2025 Uutinen Qashqai ja muut kansansuosikit koepiinassa – Euro NCAP marraskuu 2025 14.7.2025 Uutinen Nissanin tehdas Sunderlandissa on ensimmäinen laatuaan Euroopassa – näin siellä syntyy koko kansan katumaasturi Nissan Qashqai 6.6.2025 Uutinen Täysin uusi Nissan Leaf lähestyy – aerodynaamisin Nissan ikinä, toimintamatka 300–500 kilometriä 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 6.4.2025 Uutinen Tuleva Renault Twingo taipuu myös Nissaniksi ja Daciaksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 4.11.2026 Viikon arkistopoiminto Huimat Saab Aero-X ja Chrysler Imperial sekä myös muutama eri tavalla realistinen autouutuus 20 vuoden takaa 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista