7.9.2023 Ajoneuvot Onko rallin MM-sarja valmis tulevaan sukupolvenvaihdokseen? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vääjäämätön tosiasia on, että lajin huipulla nähdään kolmen vuoden sisään suuri vaihdos, kun tunnetut tekijät siirtyvät vähitellen elämän muiden houkutusten pariin. Siinä tilanteessa voi vain toivoa, että nuoret kuljettajat ovat omalla kehityspolullaan riittävän pitkällä. Suuri kysymys kuuluu yksinkertaisuudessaan: ovatko nuoret kuljettajat valmiita vanhojen kehäkettujen manttelinperijöiksi?Tilanne on paisunut vuosien mittaan uusiin mittasuhteisiin. Kahden tehdastiimin sarjassa ei ole kyetty huolehtimaan lajin tulevaisuudesta sellaisella intensiteetillä, jota olisi toivottu. On vain uskottu siihen, että nuoret kuljettajat kykenevät paikkaamaan tilanteen, kun tarvetta ilmenee.Dani Sordon kaltainen kuljettaja lykkää haluamattaankin uusien nuorten esiinmarssia. Tarkoituksella espanjalaiskonkari ei toki tee kiusaa, sillä miehen vauhti on riittänyt MM-sarjan kärkeen jo 18 kauden ajan. Toisaalta, Sordo on myös ollut oiva mittatikku nuorille lupauksille, sillä juuri hänenkaltaisensa kuljettaja on lyötävä ajamalla ennen kuin on realistista ajatella pärjäävänsä märkäkorvana sarjassa.Nyt Sordon ura tulee kuitenkin päätökseensä, joten on aiheellista katsoa kriittisesti tilannetta. Rally2-luokassa kilpailevien nuorten on oltava tarpeeksi lähellä lajin huippua vauhdillisesti, jotta Rally1-kokeilu voisi tuottaa tulosta.Hyundai on kantanut kortensa kekoon helpottaakseen nuorten kuljettajien esiinmarssia. Se tietää Teemu Suniselle (oik.) ja Emil Lindholmille töitä ainakin ensi kauden loppuun asti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHyundain esimerkillinen satsausTeemu Sunisen ja Emil Lindholmin tulevaisuus on turvattu - sikäli, kun kyseistä ilmaisua voi rallissa käyttää. Molemmilla on sopimus Hyundain kanssa vuoden 2024 loppuun asti, ja vaikka tarkka kilpailuohjelma on vasta muovautumassa, he ovat palkkaa ajamisesta ansaitsevia ralliammattilaisia.Toisin on vielä Oliver Solbergin ja Sami Pajarin laita. He ovat sarjan kaksi nuorinta ja lupaavinta tähteä, joille voi povata vuosien pituista uraa MM-sarjassa. Molemmat ovat kilpailleet kuluvan kauden Toksport WRT:n riveissä ja pystyneet voittoihin WRC2:ssa.Heidän kohdallaan kyse on vain ajoituksesta - milloin on oikea aika nousta Rally1-tasolle?Solberg kävi viime vuonna katsomassa lajin korkeimman tason, mutta tuli lähetetyksi maitojunalla korkoa kasvamaan. Siitä huolimatta 21-vuotiaan ruotsalaisen tulevaisuus on turvattu, sillä otteet WRC2:ssa ovat olleet juuri niin hyvät kuin olettaa sopi.Oliver Solberg on MM-sarjan "kuuminta hottia", mitä ylöspäin kipuaviin nuoriin lupauksiin tulee. Isänsä jalanjälkiä harppova ruotsalainen toivoo saavansa paikan Rally1-autossa jo ensi kaudeksi.Hyvin vastaavassa tilanteessa on myös Pajari, jolle erityisesti kesän rallit olivat selkeä näyttö kehityskäyrän suotuisasta suunnasta. Itselleen vieraammissa ralleissa kaksi kuukautta Solbergia nuoremman Pajarin on kuitenkin vielä kyettävä onnistumaan, sillä niissä onnistuminen näyttää vasta todellisen kypsyysasteen, kun seuraavan askeleen ottamista puntaroidaan.Hyundaille kumpikaan nuorista ei ainakaan vielä ensi vuodeksi mahdu, ja M-Sport on yhtälöstä ulkona, sillä Rally1-aikakaudella autojen vuokramarkkinat kuolivat tyystin. Nuorelle kuljettajalle yhden rallin ostettu näytönpaikka on pahinta, mitä vain keksiä voi. Näytöt pitää antaa alemmissa luokissa osoittamalla oma etevyytensä. Helpoiten se käy dominoimalla luokkaa, mutta yleistilanteesta johtuen, vähempikin riittää.Sami Pajari ajoi uransa ensimmäisen WRC2-voiton Suomen MM-rallissa. Lahtelaisnuoren suunta osoittaa vahvasti kohti kirkkaampia valoja, mutta muutoksen ajankohtaa voi vielä arvailla.Taso nähdään pääluokassaKahdeksan auton sarjassa on omat ongelmansa. Ensinnäkin, autojen vähyys närkästyttää monia, sillä kuten Jyväskylässä nähtiin, kolmen kärkikuljettajan menettäminen avauspäivänä, laskee kisan mielenkiintoa järkyttävällä tavalla.Toiseksi, vireillä olevaa sukupolvenvaihdosta ajatellen, ajoituksen olisi syytä osua nappiin. Aina on mahdollista, että muutaman tähden sarjassa lajin huipulta saattaa lähteä useampi kuin yksi kuljettaja kerralla. Mikäli näin käy, tilalle nostettavan nuoren kuljettajan on onnistuttava painamaan kaasua huomattavan suurilla saappailla.Loogisessa järjestyksessä edetessä ensimmäisenä tulilinjalla on Suninen, jonka Hyundai korjasi parempaan talteen. Yhdeksän vuotta MM-sarjan huutolaispoikana kilpaillut Suninen saa vihdoin kaipaamansa näytönpaikan, kun taas Lindholmiin kohdistuvat odotukset ovat vielä maltillisia kokemuserosta johtuen.Todellinen hyöty tiimille mitataan vain Rally1-tuloksilla. Jokainen ajettu ralli tuottaa dataa siitä, millainen ero nuorilla on yhä rallin kärkikolmikkoon. Aikaero on pelkkää sijoitusta tarkempi fakta siitä, missä vaiheessa mennään ja onko kyseinen kuljettaja sijoituksen arvoinen.Vaihtoehtoja ei toki ole, sillä kokeneet ja menestyneet kuljettajat lopettavat silloin, kun heille sopii. Isoin riski on, että useamman tunnustetun huippukuljettajan lopettaessa, nuorten ero kärkeen jää kestämättömän suureksi.Se on tilanne, jonka kanssa pitää vain elää.Teksti: Miika Wuorela Kuvat: Miika Wuorela ja Eetu KokkonenLisää aiheestaIlmiöksi noussut kartturi Reeta Hämäläinen: ”Rallin aikana yöunet jäävät neljään tuntiin” Hyundai on kasaamassa supertiimiä ensi kaudelle rallin MM-sarjaan! Teemu Suninen Suomen MM-rallista: ”Näyttäisi tyhmältä, jos voittaisin tällä kokemuksella” Toksportin tiimistä löytyy legendaarinen suomalaisvahvistus – Lasse Lampi!Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen 11.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: entistä ehompi Mitsubishi Outlander PHEV Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”