7.8.2022 Ajoneuvot Toksportin tiimistä löytyy legendaarinen suomalaisvahvistus – Lasse Lampi! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lasse Lampi on rallin tunnetuin ”tukihenkilö”. Kaiken lajin parissa kokenut Lampi, 70, työskentelee nykyisellään saksalaisessa Toksport WRT -tiimissä. Rallin kiehtovuus urheilulajina perustuu paitsi sankarillisiin ajosuorituksiin, myös mukaansa tempaaviin tarinoihin lajin parissa työskentelevistä ihmisistä. Lasse Lammella tarinoita riittäisi vaikka kirjaksi asti, mutta rauhallisen oloinen ja hiljaisella äänellä puhuva mies ei ole itsestään koskaan numeroa tehnyt. Olisiko pitänyt? Moni sanoisi varmasti, että olisi, joskin on vaikea arvioida, kuinka monta prosenttia Tommi Mäkisen neljästä, Mitsubishilla ajamasta maailmanmestaruudesta on Lammen ansiota. Tuohon aikaan Lampi ahkeroi tiimin testikuljettajana ja oli suosittelemassa Mäkistä tiimiin syksyllä 1994. Loppu on historiaa. Samaa, tinkimätöntä testityötä Lampi teki myös Audilla 1980-luvun alkuvuosina. Tuttu kasvo. Lasse Lampi on maailmanlaajuisesti arvostettu taustavoima rallissa. Testikuljettajan rooleja on seurannut pitkä ajanjakso lahjakkaiden suomalaiskuljettajien taustalla. Lammen avusta ovat päässeet Mäkisen jälkeen nauttimaan Juho Hänninen ja Esapekka Lappi. Sittemmin Lampi teki pitkän rupeaman myös Toyotan rallitiimissä. Sen pesti mies päätti viime vuoden loppuun. Uusi toimenkuva löytyi Skoda Fabia R5 Evo -autoilla kilpailevasta Toksport WRT -tiimistä. - Enemmän minulla on sellainen katsojan rooli. En ole tämän auton kehitystyössä ollut mukana. Katson hieman, mitä nuoret miehet tekevät ja touhuavat, Lampi taustoittaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ovi auki suomalaisille Skodalla on ollut jo vuosien ajan selkeä leima lahjakkuuksien löytäjänä ja koulijana. Tshekkiläispomot ovat aina pitäneet suomalaiskuljettajista, mitä nykyisellään todistaa se, että Emil Lindholm on päässyt tiimin testikuljettajaksi. - Jos tämänkin rallin tuloksia katsoo, niin tämänkin rallin kärjessä on kaksi Skodan ”yliopiston” käynyttä kuljettajaa, Lampi viittaa Lappiin ja Kalle Rovanperään. Virallisesti Lampi on ollut eläkeiässä jo hyvän tovin, mutta veri vetää yhä rallin pariin. Työtahti ei ole kuitenkaan aivan Toyotan tasolla. - Olen sopinut 60 työpäivästä, kun Toyotalla niitä kertyi 120. Tämä on hyvä määrä. Skoda Motorsport ei enää kilpaile virallisen nimen alla MM-sarjassa, vaan on ulkoistanut kilpailutoiminnan Toksport WRT:lle. Lammen rooli on hyvin samankaltainen kuin Toyotalla. - Keskustelemme ja selvittelemme, jos pojilla on jotain kysyttävää. Skoda on viime vuosina ollut ainut tiimi, joka on ottanut nuoria kuljettajia kehittymään. Voi vain ihmetellä, miksei Skodan menestysreseptiä ole kopioitu. Huolellinen tekeminen on aikaa vievää, mutta myös ainut tie onneen. - Tekeminen täytyy olla tällä tasolla, jos meinaa pärjätä. On oltava perusteellinen asiassa kuin asiassa. Uusi suomalaistähti tekeillä Toksportin väreissä Jyväskylässä ajavat Lindholm sekä Sami Pajari. Lindholm taistelee sunnuntaihin lähdettäessä WRC2 -luokan voitosta. Eroa luokan kärjessä kiitävävään Teemu Suniseen on 10,7 sekuntia. Lahdesta kotoisin oleva Pajari säväytti vauhdillaan ja varmuudellaan kisan alussa. Hänen matkansa jäi kuitenkin kesken lauantai-iltapäivänä teknisestä viasta johtuen. Myös Lampi on noteerannut 20-vuotiaan lupauksen otteet. - Tässä on seuraava suomalaisnimi. Hän on ajanut todella hienosti, eikä autossa ole minkäänlaisia jälkiä, Lampi kehaisee. Katso pidempi Lasse Lammen haastattelu alapuolen upotteesta. Teksti, kuvat ja video Miika Wuorela Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?