29.8.2024 Matkailu Päivän kuva: Andy McCoyn patsas seisoo entistä ehompana Pelkosenniemen torilla Teksti Rikhard Wacker Kuva Rikhard Wacker Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kitaristilegendan patsas sai siipeensä viime talvena, mutta nyt puinen Andy McCoy seisoo taas tukevasti paikoillaan. Lapin maakunnan itäosassa sijaitseva Pelkosenniemi on pieni, alle tuhannen asukkaan kunta. Seesteistä Pelkosenniemen kylänraittia katsellessa on vähän jopa vaikea uskoa, että näistä maisemista on ponnistanut maailmalle kansainvälisiä rock-tähtiä. Paikan tunnetuimpia henkilöitä on nimittäin kitaristi Antti Hulkko, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Andy McCoy. Elämäntaparokkari tunnetaan ennen kaikkea Hanoi Rocksin kitaristina, mutta vyöltä löytyy myös tuotantoa mm. Pelle Miljoona Oy:n ja McCoyn omien projektien muodossa. Vaikka McCoy on muuttanut jo aikaa sitten Pelkosenniemeltä suurempien kaupunkien valoihin, näkyy kitaristilegenda yhä kunnan katukuvassa patsaan muodossa. Heinäkuussa 2009 julkaistu 3,6 metrin korkeuteen ulottuva Andy McCoyn patsas nimittäin herättää väkisinkin ohikulkijoiden huomion. Patsas on Andy McCoyn sedän, Matti Hulkon käsialaa. Puutöihin erikoistunut taitelija on veistänyt veljenpoikaansa esittävän patsaan sydänpuusta. Patsas-McCoy on helppo yhdistää esikuvaansa, siitä pitää huolen päässä oleva stetson ja käsissä oleva kitara. Näyttävän patsaan yksityiskohtiin lukeutuu myös jalustassa oleva Andy McCoyn nimi, joka on kirjattu patsaaseen ”maailman vihatuimmalla” Comic Sans -fontilla. Olisi kiva tietää, onko Matti Hulkko tietoinen fontin maineesta ja onko tämä valinnut fontin patsaalle tietoisesti vai sattumalta. Todennäköisesti ensimmäinen vaihtoehto, sillä Comic Sans on saanut pysyä, vaikka tekstin alla oleva jalusta onkin kokenut erilaisia päivityksiä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kovia kokenut patsas seisoo jälleen Andy McCoyn patsas koki viime talvena kovia, sillä joulun välipäivinä lumiaura kolhaisi sitä. Tämän seurauksena patsas katosi hetkeksi Pelkosenniemen katukuvasta, mikä sai paikalliset ihmettelemään tilannetta. Pienen ehostuksen jälkeen puu-Andy saatiin kuitenkin takaisin paikoilleen jo tammikuun puolivälissä. Ylen mukaan kunnostustyöt toteutti patsaan alkuperäinen taiteilija Matti Hulkko sekä Pentti Pyykönen Pyhänpahta Oy:stä. Vaurioiden korjaamisen ohella patsas sai uuden maalipinnan sekä jalustan puuosia uusittiin. Kuvienottohetkellä Andy McCoyn patsas seisoi täydessä iskussa elokuisessa auringonnousussa. Talven kolhuista ei ollut katselijoille enää mitään merkkiä. Täysin yksin Andy McCoyn ei tarvitse päivystää Pelkosenniemen kirkonkylän torilla, sillä naapurina McCoyn patsaalla on toinen legendaarinen pelkosenniemeläinen. Kolminkertainen ravikuningas Saran Salama on saanut oman muistomerkkinsä aivan kitaristin vierestä. Vuosina 1996-2016 elänyt ori ehti kerätä uransa aikana 830 906 euron edestä voittosummia. Lue lisää Kaikki artikkelit 9.6.2026 Matkailu Tiedätkö, montako miljoonaa ihmistä matkusti Tallink Siljan aluksilla viime vuonna? 9.6.2026 Kotimaanmatkailu Matkavinkki: mehukkaat burgerit valtaavat Helsingin 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Laivat Tiedätkö, montako kansallisuutta matkusti Eckerö Linen Finlandialla viime vuonna? 5.6.2026 Matkailu Viron pirskahteleva elämys – laatusiiderin syntysijoilla Pärnussa 4.6.2026 Laivat Tiedätkö, kuinka monta linja-autoa kulki Wasalinen aluksella vuonna 2025? 3.6.2026 Matkailu Pärnu – ainutlaatuinen rantahelmi 31.5.2026 Matkailu Viimeisetkin viinialueet läpi – kierros Katalonian takamailla päätökseen 24.5.2026 Tilaajille Löytöretkellä Barcelonan takamailla – viinin ja Picasson inspiraation lähteillä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 8.6.2026 Ajoneuvot Syynissä 1970–80-luvun huippuauto Mercedes-Benz 240 D – millaiset turvaratkaisut ja miten sujuu käyttö? 9.6.2026 Laivat M/S Silja Serenade, merentutkimusalus vuodesta 1998 - ottaa 3 000 tieteellistä merivesinäytettä jokaisella matkallaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 8.6.2026 Laivat Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä... - suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km