29.4.2023 Matkailu Päivän kuva: Gibraltarin lentokenttä on edelleen villi ratkaisu Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Gibraltarin lentokenttä on uudesta infrasta huolimatta edelleen yksi maailman erikoisimmista. Esittelimme Gibraltarin lentokenttää vuonna 2018. Ainoa reitti Espanjaan Brittien halinnoimasta niemennokasta kulki tuolloin Winston Churchill Avenuen kautta kiitotien yli. Uudella käynnillä tulee ilmi, että villi tasoristeysliikenne kiitotien kanssa on reititetty autojen osalta uuteen tunneliin. Moderni tunneliratkaisu kiertää hiukan kaukaa (alueen mittakaava huomioiden) idän puolelta. Varsinainen raja on muuttunut Brexitin myötä huomattavan tukkoiseksi ruuhka-aikoina, sillä passien tarkastaminen ajoneuvokunnittain on lisännyt vaiheen tai pari byrokratiaan. Lisäksi suuri osa Gibraltarissa työskentelevistä asuu Espanjan puolella La Linea de la Concepciónissa. Gibraltarin rinteiltä tarkasteltuna kiitotien yli kulkee kuitenkin edelleen liikennettä. Jalankulkijat ja sähköskuuttien tapainen kevyt liikenne kulkee nimittäin edelleen kiitotien yli, liikenteen tauotessa koneiden ajaksi. Nykyisellään kentällä liikkuu noin 5-6 matkustajakonetta päivässä. Avauskuvassa näkyy myös Gibraltarin kompakti mittakaava, sillä mereltä länsipuolen venesatamaan palatessa laskeutuva British Airwaysin A320-232 (G-MEDK) tuntuu menevän kosketusetäisyyden päästä. Ei huono paikka myöskään lentokonespottaajalle. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 26.7.2024 Matkailu Onko kaupunkimatkailun aika vähitellen ohi? 25.7.2024 Ulkomaanmatkailu Berliini on teknomusiikin pääkaupunki, ja sen klubeissa voi kokea jotain ennennäkemätöntä 25.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: rallikuhina alkaa jo näkymään Jyväskylässä 24.7.2024 Matkailu Nousu Normandian huimiin ja sotahistoriallisiin maisemiin 22.7.2024 Matkailu Pihtiputaan Keihäsmuseo – lajinsa ainoan museon tulevaisuus on hämärän peitossa 21.7.2024 Ulkomaanmatkailu Speyerin tekniikan museo – maalla, merellä ja aika lailla ilmassa sekä sen yläpuolellakin 20.7.2024 Matkailu Päivän kuva(t): Banksyn laaja kattaus Tallinnassa 20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan