23.4.2021 Liikenne Päivän kuva: kevät tulee ja lumet sulaa – hankien alta paljastuu paljon sinne kuulumatonta roinaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään! Kevät tekee tuloaan, mutta sulaneiden lumikinosten alta voi paljastua myös ikäviä yllätyksiä. Kevät on monelle vuoden parasta aikaa: kelit alkavat lämpiämään, lumet sulavat, päivät pitenevät ja kesälomat lähestyy. Myös harrasteajoneuvoja kaivellaan tallien perukoilta, oli kyse sitten moottoripyörästä, veneestä, kesäautosta tai vaikka harrastetraktorista.Kinosten alta paljastuu kuitenkin joka vuosi karu totuus ihmisten välinpitämättömyydestä: erilaista jätettä on kasoittain teiden pientareilla. Esimerkiksi noin vuosi sitten kulutustavaraksi muodostuneita kasvomaskeja näkyy pitkin pitäjää päivittäin.Huhtikuisella lenkillä koiran kanssa silmään pisti myös massasta poikkeavaa romua. Kävelytien reunalta erottui jo kaukaa jonkinlainen pyöreä metallikappale, joka vaikutti aluksi jarrulevyltä. Lähempänä romua paljastui ettei se ollutkaan jarrulevy, mutta viheriöllä tämänkään valukappaleen paikka ei totisesti ole.Muutaman sadan metrin päästä ojassa lojuikin jo vanha auton rengas, siis kokonainen vanteen ja kumin yhdistelmä. Samassa kohtaa rohjotti vuotta aiemmin lähes täysimittainen auton pakoputki, liekkö auton loputkin osat ripoteltuna jonnekin lähimaastoon?Niin tai näin, minkään roskan paikka ei ole taajamien nurmialueilla, maanteiden pientareilla tai lähimetsässä – ei vaikka omistaisit itse metsän. Jätteistä ja erilaisesta romuraudasta eroon pääsemisestä on tehty nykyään useimmilla paikkakunnilla erittäin helppoa. Esimerkiksi tässä kaupungissa mistä romut löytyivät saa viedä aimo kuorman romua jätelaitokselle vain kymmenen euron hintaan. Joillain paikkakunnilla vastaavia palveluita on tarjolla jopa ilmaiseksi.Otetaan siis jokainen itseämme niskasta kiinni, eikä jätetä roskiamme lojumaan. Ympäristön lisäksi romuista kärsii myös yleinen viihtyvyys – erinäiset törkykasat eivät varmasti kaunista kenenkään mielestä maisemaa.Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonena:3:{i:0;s:5:"90894";i:1;s:5:"32160";i:2;s:5:"11285";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Liikenne Vappu tuo harrasteajoneuvot liikenteeseen – vanha auto vaatii erityistä huomiota 24.4.2025 Uutinen Renkaanvaihto – näin se sujuu 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 9.4.2025 Taksit Uber julkaisi listan kyytiin unohtuneista tavaroista – mukana viikinkisarvi ja akvaario 6.4.2025 Liikenne Moottori 100 vuotta: löysimme Suomen hiljaisimman tien 3.4.2025 Uutinen Liikennevision puute ja heikentyvä väyläverkko voi vaikuttaa jopa Suomen kasvunäkymiin ja turvallisuuteen 30.3.2025 Autoilu Autoilija, näin voit välttää ruuhkat ja kiertää tietyöt 25.3.2025 Liikenne Näin vaihdat renkaasi itse 28.2.2025 Uutinen Katso rangaistustaulukko: rattijuopumus rapsauttaa jopa 5 vuoden ajokiellon Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 2.5.2025 Historia Viimeiset käynnistykset: viekas ja viekoitteleva vitoskone 3.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moto 800 MT-X – elämä on seikkailu 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 30.4.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ferrari teki kaikkien aikojen pienimmän tuotantoautoon asennetun V12-moottorin 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa