23.4.2021 Liikenne Päivän kuva: kevät tulee ja lumet sulaa – hankien alta paljastuu paljon sinne kuulumatonta roinaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään! Kevät tekee tuloaan, mutta sulaneiden lumikinosten alta voi paljastua myös ikäviä yllätyksiä. Kevät on monelle vuoden parasta aikaa: kelit alkavat lämpiämään, lumet sulavat, päivät pitenevät ja kesälomat lähestyy. Myös harrasteajoneuvoja kaivellaan tallien perukoilta, oli kyse sitten moottoripyörästä, veneestä, kesäautosta tai vaikka harrastetraktorista. Kinosten alta paljastuu kuitenkin joka vuosi karu totuus ihmisten välinpitämättömyydestä: erilaista jätettä on kasoittain teiden pientareilla. Esimerkiksi noin vuosi sitten kulutustavaraksi muodostuneita kasvomaskeja näkyy pitkin pitäjää päivittäin. Huhtikuisella lenkillä koiran kanssa silmään pisti myös massasta poikkeavaa romua. Kävelytien reunalta erottui jo kaukaa jonkinlainen pyöreä metallikappale, joka vaikutti aluksi jarrulevyltä. Lähempänä romua paljastui ettei se ollutkaan jarrulevy, mutta viheriöllä tämänkään valukappaleen paikka ei totisesti ole. Muutaman sadan metrin päästä ojassa lojuikin jo vanha auton rengas, siis kokonainen vanteen ja kumin yhdistelmä. Samassa kohtaa rohjotti vuotta aiemmin lähes täysimittainen auton pakoputki, liekkö auton loputkin osat ripoteltuna jonnekin lähimaastoon? Niin tai näin, minkään roskan paikka ei ole taajamien nurmialueilla, maanteiden pientareilla tai lähimetsässä – ei vaikka omistaisit itse metsän. Jätteistä ja erilaisesta romuraudasta eroon pääsemisestä on tehty nykyään useimmilla paikkakunnilla erittäin helppoa. Esimerkiksi tässä kaupungissa mistä romut löytyivät saa viedä aimo kuorman romua jätelaitokselle vain kymmenen euron hintaan. Joillain paikkakunnilla vastaavia palveluita on tarjolla jopa ilmaiseksi. Otetaan siis jokainen itseämme niskasta kiinni, eikä jätetä roskiamme lojumaan. Ympäristön lisäksi romuista kärsii myös yleinen viihtyvyys – erinäiset törkykasat eivät varmasti kaunista kenenkään mielestä maisemaa. Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen a:3:{i:0;s:5:"90894";i:1;s:5:"32160";i:2;s:5:"11285";} Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet 17.7.2026 Päivän kuva Kokeilussa oleva eläinten suojatie – täyttä totta Naantalissa ja Nousiaisissa 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 1.7.2026 Uutinen Kansa on äänestänyt: tässä on käytöstä poistuvan OnniBusin uusi käyttötarkoitus 29.6.2026 Liikenne Tällainen on Hailuodon huima ja uusi siltayhteys – peräti 8,4 kilometriä yli meren 19.6.2026 Liikenne Otathan muut huomioon pysäköidessäsi? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 21.7.2026 Prätkäpodi Prätkäpodi jakso 43: Royal Enfield ei ole roskaa – Himalayan 450 on loistava adventure 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?