6.6.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Ponsse S15 ja maailmanvalloituksen lähtölaukaus Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jokaisella suurella yrityksellä on taustalla yksi läpilyöntituote. Vieremäläisen metsäkonevalmistajan kohdalla se oli Ponsse S15. Iisalmen Koljonvirralla järjestettiin 25.–26.5. Sawolaeset perinnekonepäewät, jossa tapahtuman ärsyttävästä kirjoitusasusta huolimatta esillä oli oikein mukavaa kalustoa. Heti ensimmäisenä parkkipaikalta koneiden luokse käveltäessä esillä on hienokuntoinen Ponsse S15 -kuormatraktori. Metsäkoneita valmistava Ponsse on varmasti nimenä tuttu isolle osalle suomalaisista, onhan kyseessä nykyään maailman suurimpia metsäkoneita valmistava yritys. Ylä-savolaisen yrityksen tarina alkoi 1970-luvulla, kun Einari Vidgrén aloitti rakentamaan koneita Vieremällä. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin 1980-luvun puolella, kun Ponsse S15 esiteltiin. Kuormatraktorin runko oli tehty osittain alumiinista, jonka avulla koneesta saatiin tehtyä kilpailijoita kevyempi, ja näin myös maastokelpoisempi. Tästä eteenpäin Ponssen kasvu on ollut hurjaa, ja vuonna 2019 Vieremällä valmistettiin jo 15 000. metsäkone. Nykyään S15 osataan arvottaa jo klassikoiden pariin, mutta samalla niitä on vielä monin paikoin käytössä puunajossa. Kuten niin monen muun klassikkotuotteen kohdalla, myös tällä Ponssella on se oma kannattajakuntansa, jonka mielestä kyseinen tuote oli oman alansa kehityksen huippu ja josta kehitys on vienyt koneita vain taaksepäin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: rallikuhina alkaa jo näkymään Jyväskylässä 20.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: kolmatta viikkoa satoja karavaanareita Kiuruvedellä – viimeisimpänä tapahtumana Iskelmäviikko 14.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Riehakkaasti läpi Tallinnan 12.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: hiljentyminen nelostien bussionnettomuuspaikoilla 11.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Tuulennaukujat tulivat Tallinnaan, seuraavaksi Turkuun 9.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Star of the Seas kohoaa korkeuksiin Turun telakalla 9.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: maukasta peliä Bostonissa 7.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Timo Salosen Mersut Himoksella Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan