25.11.2022 Liikenne Pikkujouluna auton rattiin vain virkeänä ja selvin päin – eikä humalaiseen kyytiin saa nousta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Pikkujouluaika on täällä taas. Auton rattiin saa lähteä vain virkeänä ja selvinpäin – matkustajien on myös muistettava, että humalaisen kuskin kyytiin ei pidä nousta. Pikkujoulukausi on nyt kuumimmillaan. Poliisi tehostaa valvontaa pikkujouluaikaan seuraavien viikonloppujen aikana. Poliisi valvontatoimenpiteitä ovat massapuhallutukset sekä huumepikatestit koko Suomen alueella. Poliisista muistutetaan, että pikkujouluaikana eikä muulloinkaan liikenteeseen ei saa lähteä päihteiden vaikutuksen alaisena.– Nyt tehovalvonnan aikana riski jäädä kiinni on normaalia suurempi, ajetaan sitten alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta sanoo.Poliisista myös muistutetaan, että jos alkoholia sattui pikkujouluissa menemään reippaasti, myös seuraavana päivänä voi olla viisasta jättää lähtemättä auton rattiin.– Vaikka alkoholi olisikin poistunut verestä, ajaminen voi olla kiellettyä väsymistilan takia. Kannattaa siis pysyä poissa ratista, kunnes on täysin ajokuntoinen, Ihalainen muistuttaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy19 000 rattijuoppoa kiinni vuosittainKun rattijuopumuksesta kärähtää, seuraamukset voivat olla tuomio sekä ajokielto.– Jos ajaa päihtyneen kolarin, niin myös kolarin korvaukset ja ajoneuvojen vaurioiden maksut voivat jäädä kokonaan päihtyneen kuljettajan korvattaviksi. Useampaan rattijuopumukseen syyllistyneeltä poliisi voi myös takavarikoida moottoriajoneuvon, joka oikeudenkäynnissä voidaan tuomita valtiolle.Vuosittain poliisin valvonnassa jää kiinni noin 19 000 kuljettajaa, jotka ovat ajaneet alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisina. Poliisin tehostetussa pikkujoululiikenteen valvonnassa on jäänyt kiinni noin 250 rattijuoppoa.– Rattijuopumustehtävien ja -rikosten määrät ovat perinteisesti olleet suuret marras-joulukuun viikonloppuöinä. Myös alkoholionnettomuudet keskittyvät tähän ajanjaksoon. On siis taas syytä muistuttaa, että jos otat, et aja ja jos ajat, et ota, Ihalainen sanoo.Alkoholi lisää aina riskejä liikenteessäLiikenneturva muistuttaa myös alkoholin ajokykyä heikentävästä vaikutuksesta, myös silloin kun promillet jäävät alle rattijuopumusrajan. Liikenneturvaan kyselyn mukaan suomalaiset tiedostavat alkoholin vaikutukset ajokuntoon hyvin. Liikenneturvan kyselyn mukaan kuitenkin lähes puolet olisi, tilanteesta riippuen, valmis nousemaan alkoholia juoneen kuljettajan kyytiin, jos tämän päihtymys jää alle rattijuopumusrajan.Liikenneturva selvitti kesällä 2022 touko-kesäkuun vaihtessa suomalaisten ajatuksia alkoholista ja ajokyvystä. Lähes jokainen vastanneista tiesi, että ajaminen päihtyneenä heikentää ajokykyä.Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara muistuttaa, että rattijuopumusraja ei ratkaise sitä, onko kuljettaja turvallinen vai turvaton. Alkoholi lisää aina liikenteen riskejä.– Alkoholi vaikuttaa edelleen liian monen tieliikenneonnettomuuden taustalla. Vuonna 2021 tieliikenteen alkoholionnettomuuksissa kuoli 41 ja loukkaantui 336 ihmistä. Jo pienemmätkin alkoholimäärät huonontavat ajokykyä. Vaikutukset vain korostuvat, jos mukana on väsymystä, flunssaisuutta tai vastaavaa. Päihteiden suhteen on liikenteeseen vain yksi viesti: jos otat, et aja, Elovaara korostaa myös poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen viestiä.Liikenneturvan kyselyssä selvitettiin myös sitä, mikä vastaajien valmius olisi mennä päihtyneen kuljettajan kyytiin. Humalaltaan rattijuopumusrajan ylittävän kuljettajan matkaan olisi valmis lähtemään vain pieni kourallinen. Jos kuskin päihtymys ei ylitä rattijuopumusrajaa, olisi tilanteesta riippuen lähes puolet valmis astumaan autoon.– Jokainen tietää alkoholin vaikutukset liikenteessä. Päihtynyt kuljettaja on riski ennen kaikkea itselleen ja matkustajille. Jos kuljettaja on ottanut, miksi kyytiin olisi valmis lähtemään? Selväpäisyyden edellyttäminen kuskilta ei ole tiukkapipoisuutta vaan valinta, jolla tuetaan päihteetöntä liikennettä. Asiaan kannattaa puuttua rohkeasti ja varmistaa, että ratin taakse mennään vain selvin päin. Taksin tilaaminen tai auton avainten nappaaminen voi olla tärkeä liikenneturvallisuusteko. Kaverikin varmasti kiittää tästä viimeistään seuraavana päivänä, Elovaara teroittaa.Lähde: Poliisi ja Liikenneturva Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Avustinkatras kasvaa 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”