19.1.2025 Ajoneuvot Renault Rafale tarjoilee lippulaivan tyyliä ja ominaisuuksia alkaen 41 390 eurolla Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Renaultin henkilöautomalliston ilmailuteemasta ammentava huippumalli on nyt saapunut Suomeen. Tällainen lopputulos on saatu aikaan yhdistämällä Talismanista, Lagunasta, 21:stä ja vanhemmistakin malleista tutun ajatuksen isokokoisesta perhe-Renaultista uuden sukupolven Espaceen, laittamalla mukaan tuntuva kourallinen Alpinen oppeja ja hyppysellinen ilmailuteemaa. Esimerkiksi näin voisi kuvailla Rafalea, Renaultin uutta lippulaivaa crossover-ajan automaailmassa. Rafale tarkoittaa kirjaimellisesti tuulenpuuskaa, mutta auto on saanut nimensä vahvoilla ilmailuhistoriavaikutteilla 1930-luvun urheilulentokoneelta Renaultin moottorilla. Assosiaatiota ei voi välttää myöskään monitoimihävittäjä Dassault Rafaleen, jota Ranska tarjosi Suomelle Hornetin korvaajaksi. Rafale on Renaultin toinen tarjokas alati suosiotaan kasvattavassa D-SUV-segmentissä yhdessä mainitun Espacen kanssa, mutta erottuu CMF-CD-alustan jakavasta tilavammasta sisarestaan kattolinjallaan sekä useilla muilla urheilullisuutta henkivillä aspekteillaan. Etenkin huippumalli Atelier Alpine 301-hevosvoimaisella lataushybridinelivedolla tekee vaikutuksen ajo-ominaisuuksillaan. Renaultille jo pidemmältäkin ajalta ominainen nelipyöräohjaus toimii eri nopeusalueilla tarkoituksenmukaisesti, pienentäen pienillä nopeuksilla kääntöympyrän 10,4 metriin. Varsin nopeaksi välitetty ohjaus on toimiva ripeämmässä ajossa, säätyvä alusta ei sorru turhaan kovuuteen ja lataushybridivoimalinja toimii sulavasti. Vaikka seitsenpaikkaisuutta, hyvin käytännöllistä tavaratilaa ja maksimaalista pääntilaa etsivien kannattaa edelleenkin kääntyä Renault-mallistossa sen Espacen puoleen, on 4,71 metriä pitkässä ja 1,86 metriä leveässä Rafalessa asiat kunnossa muun muassa takajalkatilojen ja tavaratilankin osalta. Viistokattoiseen crossover-tyyliin siirtymisessä ei siis ole täysin unohdettu Talismanin tai Lagunan perintöä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKahta erilaista hybridiäRenault tarjoaa Rafalea kolmena eri versiona, joihin sisältyy kaksi eri voimalinjavaihtoehtoa, joista toinen on niin sanottu itselataava täyshybridi, ja toinen puolestaan ladattava hybridi. Versiot eivät ole turhan kaukana toisistaan, sillä halvimman ja kalleimman mallin alkaen-hintojen erotus on alle kymppitonnin. Perusmalliston hinnat alkavat etuvetoisen, 200-hevosvoimaisen itselataavan hybridin E-Tech Full Hybrid 200 Technon 45 390 eurosta. Niin ikään muista Renaultin nykymalleista tuttu Esprit Alpine -varustetaso eli nimensä mukaisesti Alpine-henkinen versio tulee mukaan kuvioihin keskimmäisenä vaihtoehtona E-Tech Plug-in Hybrid 4x4 300 -voimalinjan myötä alkaen 52 390 eurolla. Jo kertaalleen mainittu Alpinen säätämä Atelier Alpine käsittää saman voimalinjan, mutta maksaa neljä tonnia enemmän. Rafalen huippumallin saa siis alkaen 56 390 eurolla. Rafalea kokeillaan myydä myös työsuhdeautomarkkinoille tähdättyinä business-malleina. Tällöin jokaisen version hinnasta saadaan tasan 4 000 euroa pois. Business-mallina siis esimerkiksi Full Hybrid 200 Technon hinta on 41 390 euroa. Rafalen myynti on hintojen myötä juuri käynnistynyt, ja asiakasautoja alkaa virtaamaan maahan kevään edetessä. Lue lisää Kaikki artikkelit 21.2.2025 Ajoneuvot Estafette, Goelette ja Trafic ovat historiallisia mallinimiä, jotka Renault on herättänyt tulevaa sähköpakettiautomallistoaan varten 20.1.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Renault Master Blue dCi 150 L3H2 – iso mutta ketterä vuoden pakettiauto 11.1.2025 Ajoneuvot Renault 5 E-Tech Electric ja Alpine A290 ovat Vuoden Auto Euroopassa – Renaultille toinen voitto peräkkäin, Alpinelle ensimmäinen koskaan 15.10.2024 Ajoneuvot Taas yksi suuri paluu: Renault 4, saako sanoa Tipparellu 2.3.2024 Ajoneuvot Renault Scénic on Vuoden auto Euroopassa 2024 – vain harva mallinimi on pystynyt siihen kaksi kertaa 26.2.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Renault 5 E-Tech electric – ei retroa vaan modernia tulkintaa 15.1.2024 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: Renault Twizy – Sähköistä hauskuutta 16.12.2023 Ajoneuvot Koeajo: Renault Austral E-Tech – hyviä ranskalaisia saa muualtakin kuin grilliltä 5.12.2023 Ajoneuvot Koeajo: Renault Espace – tila-auton kokonaan uusi elämä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”