5.12.2017 Liikenne Sakko 1 km/h ylinopeudesta? Poliisi vastaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Poliisiylihallituksesta kerrotaan, että poliisin harkinta ylinopeustapauksissa on säilymässä myös uudessa tieliikennelaissa. Viime päivinä kotimaisessa liikennekeskustelussa on puhuttanut eduskunnan käsittelyyn edennyt uusi tieliikennelaki. Yksi tieliikennelain keskustelua herättäneistä kohdista on poliisin sakotusoikeus ylinopeustapauksissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPoliisin harkinta säilyyPoliisihallituksen ylitarkastaja Samppa Holopainen rauhoittelee yhden kilometrin ylinopeudesta noussutta kohua.– Esitetty lainsäädäntö antaa edelleen poliisille mahdollisuuden käyttää harkintaa ylinopeuksiin puuttumisessa. Poliisi voi kuitenkin olla ryhtymättä toimenpiteisiin, mikäli rikkomus on vähäinen, Holopainen sanoo.Huomautus, rikesakko tai päiväsakkoHän muistuttaa kuitenkin, että nopeusrajoituksen ylittäminen jo yhdellä kilometrillä on lainvastaista. Poliisin mukaan puuttuminen ylinopeuksiin on ohjeistettu porrastetusti: aivan vähäisimpiin nopeuden ylityksiin ei puututa, hieman suuremmista seuraa huomautus, tätä suuremmista ylityksistä rikesakko ja vielä korkeammista ylityksistä määrätään päiväsakkoja.Anteeksiannettava huomaamattomuusPoliisihallituksesta muistutetaan, että mahdollisuus porrastamiseen on myös hallituksen esityksessä uudeksi tieliikennelaiksi.– Hallituksen esityksessä todetaan, että jos liikennerikkomus on vähäinen, siitä voidaan liikennevirhemaksun sijaan antaa suullinen tai kirjallinen huomautus. Seuraamus saadaan jättää määräämättä, jos rikkomus on johtunut anteeksiannettavasta huomaamattomuudesta tai ajattelemattomuudesta tai jos seuraamuksen määrääminen muusta syystä olisi kohtuutonta, Holopainen kertoo.Lähde: poliisi Kuva: Antti Hentinen / Moottorin kuva-arkisto Lue myös: Näin toimii peltipoliisi – välähdyksestä rikesakkoon Yli puoli miljoonaa peltipoliisin välähdystä vuodessa – liikenneturvallisuutta vai sakotustuloja? Helsingin Uutiset: Autoilija saa peltipoliisin räpsäyttämän kuvan itselleen maksutta! Välähtikö? Tältä näyttää poliisin liikkuva kameravalvontayksikkö Sakotuskynnys laskee – Poliisi puuttuu ylinopeuksiin herkemmin Tutkapartio moottoritiellä: turhuutta vai turvallisuutta? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 1.6.2025 Matkailu 85 vuotta sitten käytiin yksi merkittävimmistä toisen maailmansodan operaatioista 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”