6.4.2016 Matkailu Šolta ja sen sisaret – saarihyppelyä kroatialaisittain Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Dalmatian rannikolla lomaileva jättää paljon näkemättä, jos ei vieraile saarella tai kahdella. Jokaisella niistä on oma luonteensa. Merimatka Šoltalle kestää tunnin verran. Laivamatkalla voi ostaa virvokkeita ja pientä särvintä, muttei enempää. Perillä odottaa 1 200 asukkaan harvaanasuttu saari, jossa on kahdeksan kylää, joista merkittävin on viidensadan asukkaan Grohote. Saarella voi käydä koulua kahdeksan ensimmäistä luokkaa, koulussa on tätä nykyä vain 70 oppilasta. Seuraavat luokat käydäkseen on noustava varhain, jotta ehtii aamuseitsemäksi Splitin laivaan. Paikallisten huolena on saarelaisten keski-iän nousu. Pääelinkeinot Šoltalla ovat maanviljelys ja matkailu – ja mikäli ennusmerkkeihin on uskominen, vie matkailu voiton. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Luonnonmukaista turismia Luonnonkaunis saari on onnekseen hieman eristyksissä, ja siten välttynyt massaturismilta. Saarelaiset vannovat pienimuotoisen ja luontoa vahingoittamattoman aktiivilomailun kuten maastopyöräilyn, vaeltamisen ja sukeltaminen nimiin. Myös alkutuotantoon kuten viininviljelyyn tutustuva ruoka- ja kulttuurimatkailu on toivottua. – En usko, että turistisoitumisesta ja hotellikeskittymistä on suurta huolta, sillä Kroatiassa riittää puhetta, mutta teot ottavat oman aikansa, oppaamme Zorana Kaštelanac nauraa. Vain aito isänmaanystävä on samassa lauseessa pisteliäs mutta ymmärtäväinen maanmiestensä touhuja kuvatessaan. Hetken luo grappa ja oliivitahna Istumme sanavalmiin naisen kotitalon ja -tilan alakerran pienessä vierailutilassa. Lasi grappaa on herätellyt makunystyrät, joten on aika maistella erinomaista kotitekoista oliivi-tapenadea. Zorana Kaštelanac kertoo tahnareseptin olevan niin salainen, ettei äiti ole paljastanut sitä kaikkineen vielä hänellekään. Pöydällä on vihreitä ja mustia oliiveja, tuoreita leipäviipaleita, oliiviöljyä ja suolaisia anjovis-viipaleita. Kyytipoikana on kuumaan päivään sopiva kevyt rose-viini, dobrićić, joka ei jätä ikimuistoista makumuistoa, mutta ajaa asiansa. Kokonaisuus ratkaisee: nälkä, lämpö, isäntäperheen välittömyys, käsimerkein jatkettu englanti ja taustalla soivat haikeat slaavilaissävelet sen tekevät. Olo on kodikas, aika on seisahtunut, voiko matkalla muuta toivoa? Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Puhtaat vedet Vesi on kristallinkirkasta on vain sanonta, mutta Maslinican satamassa totta. Kalastajaveneiden ankkuriköysiä voi seurata aina pohjaan asti. Paikallisten mukaan näkyvyys voi olla useita kymmeniä metrejä. Kaikkialla Dalmatian rannikolla asiat eivät ole yhtä hyvin, kuin aavan meren huuhtomilla saarirannoilla. Oppaan mukaan Kroatian uimarannoista valtaosa on saanut EU:n sinisen lipun puhtaiden uimavesiensä ansiosta. Ja tuo lippu on ansaittava aina uimakausi kerrallaan. Yksi loistohotelli Purjehdus Šoltalta on suosittua, ainakin jos katselee purjeveneiden armadaa odottamassa vieri vieressä vuokraajiaan Rogacin satamassa, joka vilkastuu aina Splitin-laivan tullen. Massaturismista ei ole suurta huolta, onhan saarella vain yksi hotelli, joka on sitäkin tasokkaampi. Vanhaan linnoitukseen remontoitu Le Mirador Kempinski on neljän valtavan, kolmikerroksisen huoneiston sekä kahden tavallisen kokoisen hotellihuoneen ylellinen elämys. Ilmapiiri on hienostunut ja yksityisyyttä varjeleva. Huoneita kiertäessä vakuuttuu, että täällä viihtyisi vaativampikin asiakas, mutta ihan tyhjätaskuilla ei ole asiaa kauniin sataman kupeessa odottavaan vierastaloon: huoneetkin maksavat 200–350 euroa yöltä sesongin mukaan, huoneistot pitkälti toistatuhatta euroa. Šoltaa tukikohtanaan pitävä selviää huomattavasti edullisemmin, jos kelpuuttaa petipaikaksi yksityisten vuokraaman pienen huoneen/huoneistoja, jotka maksavat tyypillisesti kahdelta hengeltä 40–50 euroa yöltä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viimeinen hunajamies Goran Tvrdic Goran Tvrdic on mehiläisten innokas puolestapuhuja – ja viimeinen mehiläishoitaja Šoltalla. Aiemmin saarella toimi peräti 600 mehiläishoitajaa, mutta nyt hunajaa tuottavia tiloja on enää käytännössä yksi, jos ei lasketa lukuun muutamia omaan käyttöön hunajaa kerääviä saarelaisia. Terveellisiä vaikutuksia Tvrdic puhuu vakuuttavasti, paljon ja käsillä. Hän on niin järkähtämättömän vakuuttunut mehiläisten elintärkeästä asemasta ekosysteemissä ja myös Olintio-hunajan monipuolisista terveysvaikutuksista, että epäileväinenkin kuulija vakuuttuu. Tvrdic suosittelee hunajaa käytettäväksi aamuin illoin, vaikka vain sellaisenaan. Teenjuojille mehiläismies antaa terveysvinkin. – Anna teen jäähtyä alle 40-asteiseksi ennen hunajan sekoittamista, sillä kuumemmassa hunaja toki maistuu, mutta menettää terveysvaikutuksensa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hunajakilo vaatii ahkerointia Tvrdicillä on 150 pesää, joten palveluksessa on yhtä monta kuningatarta ja työläisiä kymmenin miljoonin. Mies on ylpeä mehiläistensä ahkeruudesta. Yhden hunakilon vuoksi 20 000 mehiläisen pitää käydä imemässä mettä kahdessa miljoonassa kukassa ja lentää 50 000 kilometriä. www.agroturizam-kastelanac.com www.tvrdichoney.com Vaivatonta ja edullista saarihyppelyä Kroatialla on 5 835 kilometriä merenrantaa ja 1 185 saarta, joista aivan valtaosa on asumattomia. Tiheimmät laivayhteydet saarille on Splitistä, josta pääsee esimerkiksi Šoltan, Hvarin, Bracin ja Korculan saarille. Satamien lipputoimistoista voi kysellä päivän mittaisia valmisretkiä saarille. Yhdensuuntainen merimatka esimerkiksi Šoltalle Spilistä Jadrolinijan aluksella maksaa 28 kunaa (4 euroa), autosta peritään 130 kunaa (18,30 euroa) Brac Saaren se jokin on kenties Kroatian kuuluin Zlatni rat -ranta, jonka hiekkasärkkä muuttaa muotoaan vedenvirtausten mukaan. Brac on Adrianmeren saarista kolmanneksi suurin. Saarelta louhittua valkeaa kiveä on muun muassa Washingtonin Valkoisessa talossa ja Wienin oopperatalossa. Hvar Hvarin rannoilla voi ihailla merta ja paistatella päivää, metsäiset sisäosat tarjoavat patikointimaastoja. Korcula Kauempana mantereesta sijaitsevalle Korculalle käyntiin kannattaa varata koko päivä. Marco Polon uskotaan syntyneen saarella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Selvitä perustiedot ennen matkaa! Omatoimiseikkailija selvittää perustiedot jo ennen matkaa. Ne löytyvät nettisivuilta, joiden sisältö on valtaosiltaan tarjolla myös englanniksi ja saksaksi. Kroatian autoliitto (tietyöt, kartat, neuvonta): www.hak.hr Kroatian matkailutoimisto: www.croatia.hr Dalmatian alueen matkailutoimisto: www.dalmatia.hr Laivayhtiö: www.jadrolinija.hr Bensiiniasemat: www.ina.hr, www.omw.hr, www.tifon.hr Kunat euroiksi: www.hnb.hr Säätila: www.dhmz.hr Splitin lentokenttä: www.split-airport.hr Teksti ja kuvat: Marko Jokela Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 15.7.2026 Matkailuajoneuvot Koeajo: Dethleffs Just Go Active T 7055 EB – saksalainen järkiauto Fordin alustalla 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 11.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tiukille meni – tähän se loppui 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: Tukholma saavutettu, tuhkimotarina vielä edessä 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: kovat vaihtelut kulutuksessa erilaisilla pinnoilla 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tie nousi pystyyn – sähkön tuotannon ytimessä 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: siltatullit verottavat matkabudjettia enemmän kuin lataaminen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan