1.10.2021 Ajoneuvot Suomen MM-ralli alkoi Hyundain komennossa – suomalaiset edelleen mukana kärkitaistossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Keski-Suomen sorateillä ajetaan jälleen vuoden tauon jälkeen rallin MM-sarjan osakilpailu. Avauspäivän jälkeen kärki on tiiviissä nipussa. Jyväskylän ympäristössä on ajettu kilpaa MM-rallin merkeissä jo 70 vuoden ajan ja taas mennään. 70-vuotisjuhlaralli aloitettiin tänään perjantaina 1.10. muutaman edellisvuoden tapaan aivan kaupungin keskustan kupeessa ajettavalla Harjun EK:lla. Yleisöerikoiskokeella erot olivat odotetusti pieniä ja nopeinta vauhtia piti Toyotan japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta. Esapekka Lappi ajoi vakuuttavan avauspäivän, vaikkei kisakilometrejä ole viime aikoina liikaa kertynyt. Neljä seuraavaa erikoiskoetta menivät Hyundain nimiin. Craig Breen oli nopein 2. ja 5. erikoiskokeella, ja Ott Tänak puolestaan nappasi nimiinsä erikoiskokeet 3 ja 4. Aloituspäivän viimeisellä Oittilan erikoiskokeella nopeinta vauhtia piti Toyotan Elfyn Evans. Avauspäivän päätteeksi kokonaiskilpailun kärjessä ajaa Breen, mutta eroa toisena tulevaan Tänakiin on vain 2,8 sekuntia ja kolmantena ajava Evans on kärkeä perässä 6,1 sekuntia. Neljännen paikan otti haltuun 6,7 sekunnin erolla kärkeen Toyotalta auton vuokrannut Esapekka Lappi. Myös viidentenä ja vain 7,9 sekunnin päässä kärjestä toiseen päivään lähtevä Kalle Rovanperä on edelleen tiukasti mukana kärkikamppailuissa. Lauantaina ajetaan kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta. Tuloksia voi seurata reaaliajassa WRC:n verkkosivuilta. Kalle Rovanperä ajaa ensimmäistä kertaa Keski-Suomen sorateillä MM-rallia WRC-autolla. Teksti: Mikko Autio Kuvat: Eetu Kokkonen ja Mikko Autio Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Vanhojen ralliautojen näytösajo Harjulla – mukana Aaltosen voittoauto Päivä kuva: Hyppäsimme Ott Tänakin kyytiin Suomen MM-rallin alla Vuosi 2021 jää WRC-luokan viimeiseksi – katso tulevaisuuden rallipyramidi Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: rallikuhina alkaa jo näkymään Jyväskylässä 24.7.2024 Moottoriurheilu Secto Rally Finland 2024 reittiopas: Suomen MM-rallin konkari esittelee kaikki erikoiskokeet 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan