2.10.2024

Taksit puhuttavat – ”Lohduttoman sekavaa ja ärsyttävää”

Kuva Moottorin arkisto
Taksi_kuvituskuva_8_2022_MJ

Taksien joukossa on paljon ammattitaitoisia kuljettajia, jotka tuottavat erinomaisia kyytielämyksiä – ja sitten on tyystin toisenlaisia kokemuksia.

Alkusyksyinen alkuilta Helsingin keskustassa. Taksitolpalle on kerääntynyt jonoa, moni haluaisi jo kotiin. Jonossa viriää mielipiteiden vaihto taksien käytöstä. Kokemuksia jaetaan, päitä pudistellaan ja epäkohtia ruoditaan.

Ryöstöhinnoittelu tuntuu korpeavan monia ja joskus ei kyydistä ole edes saanut kunnon kuittia. Kuskien liikennesääntöjä noudattamaton ajokäytös ja kehno palveluasenne saavat nekin osansa.

Eräs sanavalmis mies kiteyttää monen tunnot: ”Lohduttoman sekavaa ja ärsyttävää.”

Muutama taksikuski houkuttelee asiakkaita autonsa ulkopuolelle nousten ja ahkerasti viittilöiden. No, lopulta jokainen saa kyytinsä, vaikka jonotuskokemus on varsin sekava.

Kohtuullisuuden nimissä on painokkaasti todettava, että taksialalla kaikki omenat eivät ole mätiä. Taksien joukossa on paljon ammattitaitoisia kuljettajia, jotka tuottavat erinomaisia ja palvelulupauksen mukaisia kyytielämyksiä – ennakoitavalla hinnalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ennen oli paremmin

Moni taksinkäyttäjä saattaa nykykurimuksen vallitessa huoahtaa, että kyllä moni asia oli ennen paremmin. Oli ja ei ollut. Kilpailun vapautuminen toi mukanaan hyvääkin, muttei kaikille tai kaikkialle kuten harvemmin asutuille alueille, joissa on nykyisin vaikea ylipäätään saada taksia.

Vedenjakaja oli vuosi 2018 kun taksialan kilpailu vapautettiin liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) vetämänä. Taksiyrittäjiä toki tuli lisää, mutta kaikkien taksiyritysten ja kuljettajien ammattitaito kuten paikallistuntemus tai kielitaito ei ollut totutulla tai toivotulla tasolla. Harmaa talous kävi kiusalliseksi ongelmaksi myös verottajan näkökulmasta. Harmaa talous on talousrikollisuutta.

Taksikyydin saattoi saada aiempaa edullisemmin, mutta kyytihintojen ennakoitavuus hämärtyi, ryöstöhinnat puhuttivat ja osa kuluttajista epäröi astua totuttua vanhemman, kolhuisen ja sisältä epäsiistin taksin takapenkille.

Taksiala oli itsekin huolissan maineestaan kuten Moottori kirjoitti otsikolla Näin taksien ryvettynyt maine palautuisi – eikä toimia ole ihan vähän!

Jos edellä kerrotun kiteyttää yhdeksi virkkeeksi, se voisi kuulua: kaikki taksit eivät pelaa samoilla säännöillä.

Vuoden 2018 seuraus oli monen mielestä kuluttajien oikeudet unohtava villi länsi, josta oli aiemman Ruotsin esimerkin perusteella päättäjiä varoiteltukin. Moni taksialaa tunteva tai alalla työskentelevä huokasi: niinhän minä sanoin.

Moni ottaa tolpan ensimmäisen

Toisaalta on vuoden 2018 uudistukseen oltu tyytyväisiäkin, käy ilmi esimerkiksi 02 Taksi -yrityksen huhtikuussa toteuttamasta asiakaskyselystä, jolla selvitettiin suomalaisten suhtautumista taksiuudistukseen. Kyselyn perusteella 51 % taksinkäyttäjistä pitää taksiuudistusta hyvänä.

Kiitosta saivat suurempi hintahaarukka, lisääntyneen kilpailun laskemat hinnat sekä mahdollisuus vertailla eri kyytivaihtoehtoja ja valita niistä halvin. Toisaalta 46 % kyselyyn vastaajista koki, että hinnat ovat taksiuudistuksen myötä kallistuneet.

Toisaalta kuluttajat saavat joskus syyttää ikävästä kokemuksesta ihan itseään. Huolimatta siitä, että kyselyn tuloksissa kiiteltiin lisääntynyttä valinnanvaraa ja mahdollisuutta valita mieleisensä taksi, kertoi yli puolet vastaajista kuitenkin ottavansa taksitolpalla jonon ensimmäisen taksin. Toisaalta moni myös kertoi valitsevansa taksin tutun brändin perusteella – voisi kuvitella, että tällöin valinta kohdistuu taksiin, jonka kyyteihin kuluttaja on aiemmin ollut tyytyväinen.

Ryhtiliikkeitä yritetty

Sittemmin taksialan käytäntöjä ja sääntelyä on yritetty kohentaa ryhtiliikkein – kuten Moottorikin on useaan otteeseen uutisoinut –, mutta varsin heikoin tuloksin, kuten on Moottorissa uutisoitu.

Taksialaa valvova viranomainen yrittää poliittisen ohjauksen tukemana uutta ryhtiliikettä. Se ei kuitenkaan tarkoita entisaikojen taksilupien määrää rajoittavaa sääntelyä. 

Liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteltu arviomuistio taksilainsäädännön muutostarpeista. Liikenne- ja viestintä sekä sisäministeri Lulu Ranne (ps) on linjannut, että taksisääntelyn muutosten valmistelu etenee rivakasti. ”Tavoitteenamme on palauttaa luottamus taksialaan. Kuluttajan on voitava luottaa taksimatkansa turvallisuuteen.”

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tiukempi seula alalle

Alalle mielivän taksinkuljettajan tuli läpäistä ammattitaitoa ja paikallistuntemusta osoittavat kokeet ennen vuoden 2018 uudistusta. Vaatimuksena oli 30 tunnin peruskoulutus.

Sittemmin taksariksi pääsi höllemmin perustein, riitti kun läpäisi 50 kysymyksen monivalintakokeen. Ja kuten moottori uutisoi, koevilppiä harrastettiin. Moottori uutisoi ongelmasta otsikolla Taksien yrittäjäkokeessa on voitu huijata – epäily Traficomin tiedossa.

Arviomuistion tiukennuslääke on pakollinen 21 tunnin mittainen koulutus, muttei – arkijärjellä ajatellen kummallista kyllä – vaatimuksia paikallistuntemuksesta.

Moni taksia käyttävä kansalainen on äimistellyt, että kuljettajan täytyy joskus tukeutua erittäin vahvasti navigaattoriin tai jopa asiakkaaseen itseensä. Moni kotiinsa matkaava toki neuvoo mieluusti tutuilla lähireiteillä ja tietää fiksuimman reitin kotiovelle, mutta jos asiakas on menossa itselleen tuntemattomaan paikkaan, ei perillepääsy nopeinta tai suorinta mahdollista reittiä välttämättä toteudu.

Löytyykö yhteistä kieltä?

Arviomuistio tuo esiin, että taksinkuljettajien kokeita on hylätty, koska kuskiksi mielivän heikosta kielitaidosta on tullut ratkaiseva este läpäisylle. Muistiossa ehdotetaan, että koejärjestelyjä muutettaisiin siten, että kolmen hylkykerran jälkeen taksiluvan hakija ei voisi tietyn määräajan aikana uusia koetta. Tämä kiristys liittyy myös epäkohdaksi havaitun koevilpin kitkentään.

Mitä seuraavaksi?

Kuten liikenneministeri on julkisuudessa jo linjannut, taksisääntelyä aiotaan korjata ensin yksittäisillä muutoksilla, jotta näkyviä tuloksia saadaan mahdollisimman pian.

Nyt ministeriössä laadittu arviomuistio ja siinä esitellyt taksialan ryhtitoimet ovat pohja, jonka perustalle muokataan ehdotus hallituksen esitykseksi Liikenteen palveluista annetun lain muutoksista. Ehdotus lähtee lausuntokierrokselle syksyllä 2024 ja se annetaan eduskunnan käsittelyyn kevätistuntokaudella 2025.

Lähitaksi ratsasi omat taksinsa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla – kahden taksin ajo keskeytettiin.

Taksiala on huolissaan siitä, etteivät kuluttajat erota päteviä toimijoita kehnoista tai epärehellisistä taksitoimijoista. Moni pitkän linjan taksitoimija sadattelee, että pieni vähemmistö pilaa suuren enemmistön maineen.

Taksialaa Suomessa vaivaaviksi epäkohdiksi kuluttajat ovat kokeneet kuljettajan paikallistuntemuksen puutteet, kuljettajan kielitaidon karikot, ryöstöhinnoittelun, taksiautojen kunnon ja myös taksien ajokäytöksen.

Vakiintunut ja iso taksitoimija Lähitaksi järjesti elokuussa julkisen tehoratsian omille autoilleen Vantaalla, Helsingissä ja Espoossa. Omavalvontatempaus kertoo hyvää: yritys uskoo palkollistensa yltävän yhtiön palvelulupaukseen.

Lähitaksin laadunvalvojat valvoivat ratsiassa viranomaisvaatimuksia ja Lähitaksin asettamia omia laadullisia vaatimuksia. Vaaditut laatukriteerit kuljettajan, taksiyrittäjän ja ajoneuvon osalta olivat pääasiassa kunnossa, mutta parannuskohteitakin löytyi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lisää valvontaa, kiitos!

Lähitaksin laadunvalvontapäällikkö Ville Tuovinen kiteyttää ajatuksen ratsian takana.

– Lähitaksi valvoo aktiivisesti omien sopimusautojensa ja kuljettajiensa laatua ja brändiä taksiasiakkaiden, yrittäjien ja kuljettajien parhaaksi. Toivomme myös lisää koko suomalaista taksialaa koskevaa, valtakunnallista viranomaisvalvontaa kaikkia taksiyrityksiä ja kuljettajia koskien.

Tehoratsia tehtiin noin 60 autolle 23 eri taksiasemalla. Pääosassa autoja ja kuljettajia kaikki vaaditut asiat olivat kunnossa.

Tarkastettavia asioita olivat muun muassa:

Brändiohjeen mukainen vaatetus

Brändiohjeen mukainen auton ulkoasu (teippaukset, hinnasto, siisteys)

Taksiyrittäjän liikennelupa

Kuljettajan ammattiajolupa

Lähitaksin kuljettajakortti

Ajokortti

Ajopäiväkirja

Yrittäjän yhteystietojen esilläolo asiakkaille

Puutteitakin havaittiin

Lähitaksin laadunvalvonta antaa huomautuksia, korjauskehotuksia sekä tarvittaessa eriasteisia sanktioita mahdollisista puutteista kuljettajia ja ajoneuvoja koskien. Toisaalta poikkeuksellisen hyvästä toiminnasta myös palkitaan kuljettajia ja autoilijoita.

Suurin osa ratsiassa havaituista korjattavista asioista ja huomautuksista koski lieviä puutteita toiminnassa.

Ratsiassa havaittuja puutteita:

Lievästi Lähitaksin brändiohjeesta poikkeava vaatetus, esimerkiksi vääränlaiset sukat tai kengät: 24 kpl

Lievästi Lähitaksin brändiohjeesta poikkeava auton ulkoasu, esimerkiksi osin rikki mennyt tarra tai autossa oli naarmu: 6 kpl

Ammattiajolupa ei ollut kuljettajan mukana. Jokainen lupa oli voimassa (tarkastettu Traficomista): 3 kpl.

Liikennelupa ei ollut mukana autossa. Jokainen lupa oli voimassa (tarkastettu Traficomista): 5 kpl.

Yrittäjän yhteystiedot eivät olleet esillä asiakkaille

Ajopäiväkirja puuttui: 2 kpl.

Lähitaksin oma kuljettajakortti puuttui: 1 kpl.

Ajoneuvo oli pysäköity väärin taksiasemalle: 3 kpl.

Kahden kuljettajan kohdalla kävi kovempi käry: ajo keskeytettiin. Syynä oli, että kuljettajien vaatetus oli selvästi Lähitaksin brändisopimuksen vastainen ja taksitoiminnassa vaadittavat luvat ja paperit eivät olleet mukana. Nämäkin luvat olivat kuitenkin voimassa Traficomista tehdyn tarkastuksen jälkeen.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat