3.8.2023 Ajoneuvot Teemu Suninen Suomen MM-rallista: ”Näyttäisi tyhmältä, jos voittaisin tällä kokemuksella” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viikko sitten Hyundain WRC-autolla debyyttikisansa ajanut Teemu Suninen vaikuttaa kisan aattona varsin tyyneltä ja hyväntuuliselta. Vaikka niskassa lienee kerrostalon kokoiset paineet, näyttää suomalaiskuski kestävän ne hyvin. Suninen on nuoresta iästään huolimatta kokenut kettu Jyväskylän soraränneissä. Miehen muistin mukaan tänä vuonna ollaan mukana kahdeksatta kertaa, mutta kisa on toki ensimmäinen Hyundain WRC-tykin ohjaimissa. Tulokset ovat kuitenkin varsin lupaavia.– Virossa sujui hyvin. Enempää ei varmaan olisi voinut odottaa. Hybridiautolla on kuitenkin niin erilasta ajaa, ja joudut taistelemaan vanhoja tapoja vastaan.Vanhoja oppeja vastaan taisteleminen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että sähköisen voimanlähteen hyödyntämistä pitää harjoitella, sillä väärin käytettynä sähköt hukkaavat kallisarvoisia sekunteja.– Polkimen alla on 500 hevosvoimaa, jotka pitää hyödyntää suorilla. Mutkat ja jarrutukset menevät vanhalla kaavalla, mutta suorilla kaasu pitää polkaista pohjaan juuri oikealla hetkellä. Jos käytät sähköt liian aikaisin, niistä ei hyödy mitään. Liian myöhään niistä ei myöskään ole hyötyä, Suninen selventää.Hybriditekniikka antaa lisävoimaa suoralla 2–3 sekuntia, riippuen pätkän pituudesta. Aikaikkuna kuulostaa pieneltä, mutta matkassa siinä puhutaan jopa sadoista metreistä. Virossa homma tuntui sujuvan, sillä kotiin vietäväksi tuli viides sija.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTavoitteena pääsy viiden sakkiinVaikka alkutaival Hyundain kanssa on sujunut varsin mallikkaasti, ovat odotukset kotikisassa maltillisia.– Sijallisesti viiden sakkiin olisi hyvä. Ja jos pystyisin nostamaan tasoa ja olemaan tasoissa tiimikavereiden kanssa.Lausunto on kuskilta hieman koominen, sillä rallia pitäisi tietysti lähteä voittamaan. On kuitenkin hyvin suomalaista tuntea oma tasonsa ja paikkansa.– Siellä on maailmanmestareita viivalla ja mä ajan toista kisaani. Se näyttäisi tyhmältä, jos mä voittaisin kisan. Se on mun mielipide, mutta ei tällä kokemuksella voittoon voi yltää, Suninen hymyilee.Teksti ja kuvat: Tuomas RajalaLisää aiheestaMoottorin katsojaopas: Latvalan vinkein parhaille katselupaikoille – Secto Rally Finland 2023 Esapekka Lappi lähtee nöyrin mielin Suomen MM-ralliin: ”Realiteetit ovat Kallen voiton puolella” Lue lisää Kaikki artikkelit 6.7.2025 Ajoneuvot Matka jatkuu Tyrrhenanmeren rannikkoa pitkin etelään… tervetuloa Ferrari Amalfi 5.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi jatkaa laajentumistaan Euroopassa herättämällä eloon Grandiksen – loppu onkin helposti arvattavissa 5.7.2025 Ajoneuvot Autojätit varoittavat: EU-sääntely ajaa teollisuutta kriisiin 4.7.2025 Moottoriurheilu Imatranajo tarjoaa festivaalitunnelmaa ja katuradan jännitystä 4.7.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Maxus T60 MAX – vannoutunut sähköautomerkki toi Suomen markkinoille dieselavolavan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: neloskone – tasavarma arkinen puurtaja yllättää välillä 28.6.2025 Ajoneuvot Hyperlupauksin lanseerattu Mercedes-AMG GT XX ennakoi yhden megawatin sähköseuraajaa Uudessakaupungissa valmistettavalle GT 4-oviselle Coupélle Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 6.7.2025 Koeajo Koeajo: DS N°8 – epämukavinta autossa on mallinimen kirjoittaminen 7.7.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: kuljetuskoneyhteensopiva Mercedes-Benz Unimog -matkailuauto tekee jopa useimmat sveitsiläiset karavaanarit kateelliseksi 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 4.7.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 3.7.2025 julkaisemaan verkkojuttuun 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 4.7.2025 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz CLA – Vantaalta Kuusamoon lataamatta 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen