24.9.2024

Teiden 4 000 kilometrin päällystystavoite toteutuu

Kuva Moottorin arkisto

Kesäkauden päällystysten onnistuminen taittaa tiestön korjausvelan kasvua kuluvan vuoden osalta. Korjausvelan purkamiseen esitetään ensi vuodelle 200 miljoonan euron lisärahoitusta.

Tiestön kehnontunut kunto vaatii korjaustoimia. Painuminen, urien, kuoppien, repeämien ja murtumien korjaus tarkoittaa asvaltin päällystystöitä, jota on kesäkaudella tehty eri puolilla maata. Väyläviraston ja ELY-keskusten tavoitteena on tänä vuonna ollut päällystää 4 000 kilometriä maanteitä sekä kävely- ja pyöräilyväyliä.

”Tämän tavoitteen myös saavutamme, mikä on erittäin tärkeää, sillä se taittaa tiestön korjausvelan kasvua kuluvan vuoden osalta. Samalla työllistimme päällystystyömailla suoraan tai välillisesti yli 2 000 henkilöä”, kiteyttää Väylävirasto uutiskirjeessään.

Väylien korjausvelka on jo yhteensä 4,2 miljardia euroa, josta tieverkolla noin 2,5 miljardia ja rataverkolla noin 1,6 miljardia. Hallitusohjelmassa korjausvelan purkuun osoitetuista lisärahoituksesta on tänä vuonna käytössä 250 miljoonaa euroa. Hyvä kehitys saa jatkoakin, sillä hallitus sopi budjettiriihessä, että korjausvelan purkamiseen esitetään ensi vuodelle yhteensä 200 miljoonan euron lisärahoitus.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tavoitteena sujuvuus ja turvallisuus

Teiden kunnolla on merkitystä. Suomen kulkuväyliin investointi edistää ihmisten ja kuljetusten sujuvaa liikkumista. Lisäksi investoinnit vahvistavat hyvinvointia ja talouden kilpailukykyä sekä huoltovarmuutta. Teiden hyväkunto on myös turvallisuustekijä.

Virasto tähdentää, että hallitusohjelman kolmen miljardin infrainvestointiohjelma elinkeinoelämän kannalta tärkeisiin väylähankkeisiin ja korjausvelan purkuun onkin erittäin tärkeä. Budjettiriihessä hallitus päätti esittää rahoitusta usealle tärkeälle liikennehankkeelle eri puolilla maata, mm. valtatielle 15 Rantahaka (Kotka)–Kouvola, valtatielle 21 Palojoensuu–Maunuja, valtatielle 12 Mankala–Tillola, valtatielle 5 Leppävirta–Kuopio ja valtatielle 23 Karvion kanavan kohdalla sekä Karjalanradalle ja Rantaradalle.

Väylävirastolla on tänä vuonna käynnissä lähes kolmen miljardin euron arvosta suuria väyläinvestointihankkeita. Tie-, rata- ja vesiväylähankkeita on käynnissä yli 50 kappaletta eri puolilla maata.  

Kommentit (1)

  • ESA SAIRIO

    Tierahat tulee tuplata nykykäytäntöön verrattuna. Ruotsissakin teihin käytetään suhteessa ainakin tuplasti rahaa Suomeen verrattuna.

    On kummallista, ellei valtio, vaikka onkin pahasti ylivelkaantunut, pysty säästämään vähemmän tärkeistä asioista vastaavaa summaa, jolla tierahat kaksinkertaistettaisiin!

    Joustava (nopea) ja turvallinen liikenne säästää vuosittain satoja miljoonia yhteiskuntataloudellisia kuluja ja vähentää liikenneonnettomuuksia sekä päästöjä ja on tavallisten 2,7 miljoonan autoilijan lisäksi erittäin tärkeä asia elinkeinoelämälle ja huoltovarmuudellle!

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat