3.9.2019 Ajoneuvot Uusi Hyundai i10 näyttäytyi ennakkoon Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hyundai i10 on yksi Frankfurtin autonäyttelyssä pian esiteltävistä uutuuksista. Syyskuun alussa se teki ennakkoesittäytymisensä Amsterdamissa. Vahvasti muotoiltu uusi Hyundai i10 pyrkii kaikin tavoin esiintymään isompana kuin onkaan. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Pieneen autoon on Hyundai i10:n tapauksessa saatu raivattua käsittämättömän reilusti tilaa, joten katettakin tuolle näyttämisenhalulle löytyy. Uudistuksessa i10 on madaltunut kahdella sentillä ja leventynyt kahdella sentillä. Akseliväli on pidentynyt peräti neljällä sentillä – moinen on mahdollista, sillä i10:stä on tehty Aasian markkinoille pidempää Grand i10 -mallia, johon Euroopan versiokin nyt perustuu.Lisäsentit näkyvät matkustamossa. Pidentyneen akselivälin antamien lisäsenttien lisäksi takamatkustaja kiittää etuistuinten selkänojien muotoilua, joka on tehty taaksepäin niin avaraksi kuin mahdollista.Tavaratilaa ei oikeastaan enää uskoisi tästä autosta löytyvän, mutta niin vain löytyy. Pari lentolaukkua sopii kätevästi 252 litran tavaratilaan, mikä on kooltaan täsmälleen samanlainen kuin edeltäjässään.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTilaa neljälle tai viidelleUudistunut Hyundai i10 tarjoaa paikan neljälle tai viidelle, malliversiosta riippuen. Eco-mallissa paikkoja on vain neljä, mikä on pikkuautolle useimmissa tapauksissa ihan riittävä paikkaluku.Myös moottorivaihtoehtoja on kaksi: litrainen ja kolmesylinterinen moottori tarjoaa tehoa 67 hv ja vääntöä 96 Nm ja 1,2-litraisesta nelisylinterisestä vastaavasti 84 hv ja 118 Nm. Kumpaankin moottoriin voi valita joko viisiportaisen manuaalivaihteiston tai viisiportaisen automaatin.Turvallisuutta ja mukavuutta runsain varustein8-tuumainen kosketusnäyttö, iOS ja Android-yhteensopivuus, langaton matkapuhelimen lataus ja tukku mobiilipalveluita viimeistään tekevät Hyundai i10:stä vahvan haastajan mille tahansa kilpailijalle.Turvavarustelu nousee harvemmin ostopäätösten ratkaisijaksi, mutta Hyundai i10 tuo sitäkin mukanaan reilusti. Hyundain älykkäät järjestelmät valvovat kuljettajan tukena kaistalla pysymistä, nopeusrajoituksia ja kuljettajan vireystilaa. Törmäyksen esto suojaa myös kevyttä liikennettä, kun se esteen havaitessaan pyrkii välttämään törmäyksen. Vastaantulijan valoihin mukautuvat ajovalot ovat mukavuutta parhaimmillaan syyssateiden kasteleman tienpinnan häikäistessä illan ja yön pimeydessä.Hyundai i10 esitellään suurelle yleisölle Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuun toisella viikolla ja sen jälkeen odottelemme mahdollisuutta päästä tutustumaan uutuuteen koeajon merkeissä.Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Hyundai Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Tapahtumat Liveseuranta: Auto 25 & Mobility -tapahtuman päätöspäivä – kohokohtana Mercedes-Benzin huutokauppa! 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 15.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: iltapesun kautta nukkumaan 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 11.3.2025 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior saa nelivedon ja lisää urheilullisuutta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 22.3.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Citroën DS by Vernagallo Stile 23.3.2025 Ajatuksia autoista Kun mainoksen ”Maailman paras Transporter” onkin Ford Transit – Ajatuksia autoista 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 22.3.2025 Kotimaanmatkailu Moottori 100 vuotta: Koronakuplassa Ranualla 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa - uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 23.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: jäähyväiset käytetylle Mersulle – tähän hintaan ja tällaiseen kotiin S124 meni 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle