26.12.2019 Ajoneuvot Kun legendat kohtaavat – uusi Toyota Supra Jyväskylän Harjulla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuluneen vuoden helpoimpiin kysymyksiin kuului “Tuletteko ajamaan Supralla Harjun erikoiskoetta Neste Rallin aikaan?”. Kinaa syntyi vain ajovuorosta. Uusi Toyota Supra on ollut eräs kuluneen vuoden kuumimmista autouutuuksista. Legendan paluuta odotettiin ja janottiin, mutta yhteistyö BMW:n kanssa on häirinnyt erityisesti essonbaarifoorumien kirjoittelijoita. Lopputulos on kuitenkin makea kokonaisuus, joka on jälleen uusi tulkinta Supran legendasta, tuntumatta kuitenkaan rakastetun mallinimen väärinkäytöltä (vai mitä, Mitsubishi Eclipse?).Harjun erikoiskoe ei sekään kaipaa esittelyä. Kaupunginosa on ollut mukana rallikilpailussa jo Jyväskylän Suurajojen alkuvuosilta saakka. Musta vuosi 1996 tosin vei belgialaiskatsojan hengen ja 36 loukkaantui. Onnettomuuden peruja on Pitkäkadun hidasteshikaani. Erikoiskoe joutui lopulta tauolle 1998–2013, mutta vuodesta 2014 Harjun mäet ovat taas soineet rallin malliin.Neste Rallin yhteydessä avautuu kuitenkin mahdollisuus laskea yhteen 1+1, eli päästä ajamaan 2,31 kilometriä pitkä erikoiskoe perjantai-iltapäivänä uudella Supralla. Olisiko noloa vastata “kyllä” useamman kerran?Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKolme…kaksi…yksi…Aika tikittää hitaammin Gummeruksenkadulla lähtölupaa odoteltaessa. Se on hyvä hetki tutustua Toyota GR Supraan tarkemmin. BMW Z4:n kanssa pohjarakenteet jakava sportti luottaa tuttuun reseptiin: rivikutonen edessä, vetävä akseli takana. Välissä on kahdeksanvaihteinen automaatti, mikä vihjaa auton olevan luonteeltaan enemmän grand tourer kuin vihainen ratarauta.Vaikka yhteiset juuret paistavat monessa kohtaa läpi, ei ulkonäöstä, mittaristosta ja ajokäytöksen hienosäädöstä voi erehtyä. Tämä on Toyotan näkemys siitä, miten samat soinnut tulee soittaa. Ja soihan se, vaikka turboahtimet vievätkin kutoskoneen terävimmän ulvonnan.Aja!Lopulta lupa heltiää saapua Yliopistonkadun lähtöön. Pysähtyminen aidolle lähtöpaikalle ja lähtövalojen odottaminen tuovat mieleen Top Gunin Goosen lakonisen repliikin “I can’t believe we’re doing this”.Yksi lähtövalo. Onneksi tähän ei tarvitse ryhtyä aivan sokkona, sillä in-carien lisäksi Harju on ikuistettu WRC-videopelisarjaan. Kohta tosin selviää, että kuinka hyvin. Kolmas valo. Viides.Valot sammuvat. Supra singahtaa eteenpäin aina vajaan korttelin päässä olevaan neulansilmään saakka. Aikainen jarrutus ja U-käännös, joka tilasta huolimatta ei ole helpoimmasta päästä. Sitten takaisin Yliopistonkatua. Kadun lievä nousu ja viisto linja vastaantulijoiden puolelle pitävät hereillä. Yliopistonkadun osuuden päättää kääntyminen ylös Harjulle. Käännös ei olisi jyrkkä radallla, mutta keskustan kaduilla tämä tuntuu suoraan sanottuna oudolta.Luistonesto ei ole järin ilahtunut soratiestä ja katurenkaista, mutta hiljalleen paikalle ilmestyneet järjestäjät ovat turhan vaativa yleisö sankaritekoja ajatellen. Mäen jälkeen saavutaan Vesilinnan pihaan, josta jatketaan kohti Harjun stadionia. "Sinä ajat" -nopeustaulussa on murjottava naama. Stadionin päätyä myötäilevällä tiellä puut ovat epämiellyttävän lähellä vauhdikasta ajoa varten. Ei voi kuin ihailla rallihuippujen taitoa kapeilla väylillä. Terävät saumat eri tieosuuksien välillä muistuttavat, että urheilullinenkin katuauto on täällä mukavuuspainotteinen vaihtoehto.Sepänkadulla asvalttipinta antaa aikaa tajuta, että tämä on juuri sitä Harjua, jonka tunnistaa aina televisiokuvista. Suora tie antaa voimalinjalle jälleen tilaisuuden jaloitella. Shikaanin jälkeen syöksytään lukion takapihalle, josta peippaillaan kohti Pitkäkatua. Viimeinen pujahdus kadulle tuntuu uskomattoman ahtaalta.Sepänkadulla Harjun erikoiskoe näyttää televisiosta tutulta.Pitkäkadulla nopeus nousee jälleen ja keltaista Supraa ajava kollega näkyy Harjun stadionin päässä. Aiemmin mainittu Pitkäkadun shikaani on helppo ajettava, mutta alas kääntyvä Kortesuonkatu tuntuu jo lievästi vuoristoradalta.Sitten se onkin jo ohi ja maalipisteeltä vilkutetaan iloisesti.Makeaa mahan täydeltäTodellinen yllätys on se, että erikoiskoe ajetaan vielä toisen kerran. Nyt nopeudet nousevat selvästi, kun todellinen reitti on tullut tutuksi. Myös ahtaissa kohdissa tilaa on jollain tavalla enemmän… Vauhdikkaampaa in-caria varten kannattaa vilkaista Teknavin Mikko Aution suoritus samalta iltapäivältä.Vain polttoaineen varoitusvalo aiheuttaa stressiä, mutta eikö varatankki ole suunniteltu maaliinpääsyä varten?Lopulta on aika suunnata takaisin Paviljongille. Tämän tilaisuuden muistaa pitkään, sillä suljetut rallireitit ovat harvinaista herkkua. Tulisikohan Supra GT4:n lisäksi Gazoo Racingin valikoimaan myös rallimalli? Tervetuloa joka tapauksessa Yaris WRC:n kotiseuduille, Supra!Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Markus Markkanen, Mikko Kekäläinen, Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.5.2025 Ajoneuvot Audi julkisti uuden A6:n E-Hybrid Quattro -lataushybridiversiot – toisin sanoen yksi ja ainoa Suomi-versio 8.5.2025 Ajoneuvot Jeep Compass jatkaa spaghettiwesterniä täysin uuden sukupolven muodossa 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus – Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA – vanhaa vain ja ainoastaan nimi 5.5.2025 Ajoneuvot Aston Martin DBX S tuo ”vain” 2 198 kilon edestä Valhallaa mökkitielle 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 2.5.2025 Moottoriurheilu Rovanperä palasi tasolleen Kanarian MM-rallissa – Epävarmuuden pilvi leijuu yhä sarjan tulevaisuuden yllä 2.5.2025 Uutinen Täyssähköautojen määrä koko autokannasta lähes 5 prosenttia – ensirekisteröinneissä pieni pilkahdus valosta 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.5.2025 Autonäyttely Classic Motorshow 2025: harvinainen Saab-Lancia 600 – Pohjolan Delta oli aikansa Vuoden Auto 8.5.2025 Koeajo Koeajo: Cadillac Lyriq – 2020-luvun amerikkalainen unelma 7.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Smart #5 Brabus - Smart for Five, kirkkaasti 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 8.5.2025 Yleinen Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 2.5.2025 Renkaat Auton vanteissa käytettävä alumiini on maailman toiseksi eniten louhittu metalli – korjaamalla auton vanteen voi tehdä ympäristöteon 3.5.2025 Ajoneuvot Uudistunut Volvo S90 jäänee kokonaan idän ihmeeksi 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 1.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kun ajetaan 100 km/h, Volkswagen Tiguan -lataushybridi menee edelleen sähköllä pitkälle 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa