Vaellus Biokovon rinteillä on elämys

Dalmatian rannikolla meri ja vuoret ovat toisiaan korostavat vastakohdat.

Kroatiassa Dalmatian rannikolla meri ja kaunis rantaviiva sekä vuoret eivät olisi mitään ilman toisiaan. Ne piirtyvät mieliin ja valokuviksi vaelluksella Biokovon rinteillä.

Ylös vuonna 1981 perustettuun Biokovon kansallispuistoon vie Kroatian taatusti jyrkin vuoristotie. Nykyisin tie on asvaltoitu, mutta reitillä on kuljettu sotajoukkojenkin voimin aina vuodesta 1883 lähtien.

Alkumatkasta Baška Vodasta tien molemmin puolin kasvaa tiuhaan Syyriasta Kroatian maaperälle kotiutunutta Aleppon mäntyä, mutta ylempänä merenpinnasta metsän valtaa Dalmatian musta mänty.

Biokovon vuoristossa odottavat huikeiden näkymien lisäksi runsas kasvisto ja eläimistö, joka tosin piilottelee taitavasti. Edessä on kiehtova luonto- ja reippailuelämys.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

150 autoa kerrallaan

Pääsymaksu kansallispuistoon on 50 kunaa (noin 7,40 euroa). Se hoituu ylös vievän tien alussa tarkastuspisteellä, jotta voidaan pitää myös lukua ohi ajavista kulkuneuvoista. Puomi ja käytäntö on tarpeen, sillä serpentiinitie on erittäin kapea ja rinteiltä vierineiden kivenlohkareiden runtelema.

– Päästämme tielle korkeintaan 150 kulkuneuvoa, jottei synny vaarallisia ruuhkia. Ylös kipuavat autot ja samaa reittiä takaisin palaavat autot voivat ohittaa toisensa vain levennyksillä, joita on 300–400 metrin välein, opas Hrvoje Škrabić kertoo.

Alueella käy kesäkuukausina tyypillisesti 45 000 vierailijaa.

Varovaisuus on tarpeen, sillä paikka paikoin jyrkästi alas putoava rinne on vain kämmenen leveyden etäisyydellä renkaista. BMW:t ja Audit kipuavat kärsivällisesti hitaamman pikkubussimme perässä, mutta ohittavat heti tilaisuuden tullen. Rekisterikilpien perusteella düsseldorfilaisten edustus on vahva.

Lintuja ja vuoristojuoksija

Patikointi alkaa noin 1 200 metrin korkeudessa. Vaelluspolku on kivikkoinen mutta varsin helppokulkuinen.

Kasveja, myös harvinaisia lajikkeita, puskee kapeistakin kivenkoloista. Lajikirjo on runsas, 1 500 erilaista kaikkiaan. Yksi vain täällä esiintyvä laji on vain viikon ajan kukkiva kasvi, joka on latinaksi nimeltään Edraianthus pumilio.

Matelijoita emme – onneksi – kohtaa, vaikka niitäkin on 21 lajia.

Kauempana taivaanrantaa tähyilee lintubongari eikä ihme, sillä vuoristossa voi saada haviksen yli sadasta lintulajista.

Maisemiin sopii myös tavallista vuohta muistuttava eurooppalainen antilooppi. Taitava mutta arka kiipeilijä ei tällä patikointikerralla näyttäydy.

Toinen ketterä kulkija sitä vastoin yllättää takavasemmalta. Vuoristojuoksija ei kuitenkaan malta kesken kuntoilun vastailla kysymyksiini, vaikka löydämme yhteisen kielen ja sinnittelen satakunta metriä punatakkisen perässä. Lopulta Horst tai Günter hypähtelee menojaan.

Tuhatkunta luolaa

Katse lepää maastossa, joka on mukavan avointa. Reitin jyrkkyys ei vaadi nelivetoa eli käsien käyttöä.

Leppoisa mutta tietäväinen oppaamme kertoo, että Biokovon vuoristossa on arviolta tuhatkunta luolaa, joista tunnetaan vasta nelisensataa.

– Samoilijat löytävät joka vuosi uusia luolia, Škrabić kertoo.

Mokre noge on 832-metrisenä luolista syvin. Vuonna 2010 löydetty luola on Kroatian neljänneksi syvin. Luolan nimi tarkoittaa märkiä jalkoja, joka kielii luolan olosuhteista.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Missä on Italia?

Kirkkaalla säällä italialaiset matkailijat voivat nähdä ylhäältä rakkaan kotimaansa, mutta nyt se ei käy päinsä. Alhaalla matava pilviharso vie käytännössä kaiken näkyvyyden.

Joudumme tyytymään Štropac-huippuun 1 444 metrissä. Biokovon laelle – 1 762 metriin – kipuaminen ei palkitsisi näkymillään eikä nousu olisi tyystin vaaratontakaan, sillä polun ja sen irtokivien näkeminen käy vaikeaksi.

Toisella kertaa.

www.biokovo.com

Teksti ja kuvat: Marko Jokela