24.12.2018 Matkailu Vaellus Biokovon rinteillä on elämys Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Dalmatian rannikolla meri ja vuoret ovat toisiaan korostavat vastakohdat. Kroatiassa Dalmatian rannikolla meri ja kaunis rantaviiva sekä vuoret eivät olisi mitään ilman toisiaan. Ne piirtyvät mieliin ja valokuviksi vaelluksella Biokovon rinteillä. Ylös vuonna 1981 perustettuun Biokovon kansallispuistoon vie Kroatian taatusti jyrkin vuoristotie. Nykyisin tie on asvaltoitu, mutta reitillä on kuljettu sotajoukkojenkin voimin aina vuodesta 1883 lähtien. Alkumatkasta Baška Vodasta tien molemmin puolin kasvaa tiuhaan Syyriasta Kroatian maaperälle kotiutunutta Aleppon mäntyä, mutta ylempänä merenpinnasta metsän valtaa Dalmatian musta mänty. Biokovon vuoristossa odottavat huikeiden näkymien lisäksi runsas kasvisto ja eläimistö, joka tosin piilottelee taitavasti. Edessä on kiehtova luonto- ja reippailuelämys. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 150 autoa kerrallaan Pääsymaksu kansallispuistoon on 50 kunaa (noin 7,40 euroa). Se hoituu ylös vievän tien alussa tarkastuspisteellä, jotta voidaan pitää myös lukua ohi ajavista kulkuneuvoista. Puomi ja käytäntö on tarpeen, sillä serpentiinitie on erittäin kapea ja rinteiltä vierineiden kivenlohkareiden runtelema. – Päästämme tielle korkeintaan 150 kulkuneuvoa, jottei synny vaarallisia ruuhkia. Ylös kipuavat autot ja samaa reittiä takaisin palaavat autot voivat ohittaa toisensa vain levennyksillä, joita on 300–400 metrin välein, opas Hrvoje Škrabić kertoo. Alueella käy kesäkuukausina tyypillisesti 45 000 vierailijaa. Varovaisuus on tarpeen, sillä paikka paikoin jyrkästi alas putoava rinne on vain kämmenen leveyden etäisyydellä renkaista. BMW:t ja Audit kipuavat kärsivällisesti hitaamman pikkubussimme perässä, mutta ohittavat heti tilaisuuden tullen. Rekisterikilpien perusteella düsseldorfilaisten edustus on vahva. Lintuja ja vuoristojuoksija Patikointi alkaa noin 1 200 metrin korkeudessa. Vaelluspolku on kivikkoinen mutta varsin helppokulkuinen. Kasveja, myös harvinaisia lajikkeita, puskee kapeistakin kivenkoloista. Lajikirjo on runsas, 1 500 erilaista kaikkiaan. Yksi vain täällä esiintyvä laji on vain viikon ajan kukkiva kasvi, joka on latinaksi nimeltään Edraianthus pumilio. Matelijoita emme – onneksi – kohtaa, vaikka niitäkin on 21 lajia. Kauempana taivaanrantaa tähyilee lintubongari eikä ihme, sillä vuoristossa voi saada haviksen yli sadasta lintulajista. Maisemiin sopii myös tavallista vuohta muistuttava eurooppalainen antilooppi. Taitava mutta arka kiipeilijä ei tällä patikointikerralla näyttäydy. Toinen ketterä kulkija sitä vastoin yllättää takavasemmalta. Vuoristojuoksija ei kuitenkaan malta kesken kuntoilun vastailla kysymyksiini, vaikka löydämme yhteisen kielen ja sinnittelen satakunta metriä punatakkisen perässä. Lopulta Horst tai Günter hypähtelee menojaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tuhatkunta luolaa Katse lepää maastossa, joka on mukavan avointa. Reitin jyrkkyys ei vaadi nelivetoa eli käsien käyttöä. Leppoisa mutta tietäväinen oppaamme kertoo, että Biokovon vuoristossa on arviolta tuhatkunta luolaa, joista tunnetaan vasta nelisensataa. – Samoilijat löytävät joka vuosi uusia luolia, Škrabić kertoo. Mokre noge on 832-metrisenä luolista syvin. Vuonna 2010 löydetty luola on Kroatian neljänneksi syvin. Luolan nimi tarkoittaa märkiä jalkoja, joka kielii luolan olosuhteista. Missä on Italia? Kirkkaalla säällä italialaiset matkailijat voivat nähdä ylhäältä rakkaan kotimaansa, mutta nyt se ei käy päinsä. Alhaalla matava pilviharso vie käytännössä kaiken näkyvyyden. Joudumme tyytymään Štropac-huippuun 1 444 metrissä. Biokovon laelle – 1 762 metriin – kipuaminen ei palkitsisi näkymillään eikä nousu olisi tyystin vaaratontakaan, sillä polun ja sen irtokivien näkeminen käy vaikeaksi. Toisella kertaa. www.biokovo.com Teksti ja kuvat: Marko Jokela Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 15.7.2026 Matkailuajoneuvot Koeajo: Dethleffs Just Go Active T 7055 EB – saksalainen järkiauto Fordin alustalla 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 11.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tiukille meni – tähän se loppui 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: Tukholma saavutettu, tuhkimotarina vielä edessä 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: kovat vaihtelut kulutuksessa erilaisilla pinnoilla 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tie nousi pystyyn – sähkön tuotannon ytimessä 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: siltatullit verottavat matkabudjettia enemmän kuin lataaminen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan