6.4.2022 Liikenne Väylärahoituksen leikkaaminen tulee kalliiksi, kritisoi Autoliitto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliitto: ”Kun hallitus leikkaa määrärahoja, leikkauksen kohteeksi joutuu yleensä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Näin kävi tälläkin kerralla.” Suomen suurinta autoilijoiden etujärjestöä kismittää, että kun hallitus leikkaa määrärahoja, leikkauksen kohteeksi joutuu yleensä liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. ”Näin kävi tälläkin kerralla. Leikkaukset muun muassa tiestön kehittämisestä lisäävät kustannuksia muualla yhteiskunnassa”, oudoksuu Autoliitto tuoretta säästölinjausta. Autoliiton kritiikin taustalla on hallitus neuvottelupäätös liittyen kehysriiheen julkisen talouden suunnitelmaan vuosille 2023–2026. Säästökohteita etsittäessä hallitus päätyi jälleen kerran leikkaamaan tutusta kohteesta eli väylistä, kuten Moottori tuoreeltaan kertoi. Liikenne- ja viestintäministeriön vuotuisesta rahoituksesta leikataan 127 miljoonaa euroa vuodesta 2023 lähtien. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Väylänpidosta ei pidä leikata Nyt liikenne- ja viestintäministeriössä on päätettävä, mistä kohteista kehysriihessä päätetty säästö otetaan. Perusväylänpidosta ei Autoliiton mukaan pidä missään nimessä leikata, sillä tiestö on jo nyt surkeassa kunnossa. Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen vertaa tilannetta rakennuksen ylläpitoon. – Teiden päällyste on kuin talon katto. Jos se vuotaa, niin toimenpiteisiin pitää ryhtyä heti tai korjauskustannukset moninkertaistuvat. Ongelman siirtäminen eteenpäin leikkaamalla rahoitusta ei ole järkevää eikä vastuullista omaisuudenhoitoa. – Rahoitustaso on niin alhainen, että yli 1,5 miljardiin euroon noussut korjausvelka jatkaa joka tapauksessa kasvamistaan. Huonokuntoiset kilometrit lisääntyvät Väyläviraston arvion mukaan huonokuntoisen tieverkon määrä lisääntyy tänä vuonna 300–500 kilometriä. Teitä pitäisi päällystää 4 000 kilometriä vuodessa, jotta korjausvelka ei kasvaisi. Tähän on ylletty tällä vuosituhannella vain vuosina 2003–2005 sekä 2020. ”Viime vuonna jäätiin reilusti alle 3 000 kilometriin ja määrärahojen leikkaaminen ja kustannusten nousu uhkaavat jo suomalaisten liikkumista”, Autoliitto epäilee. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Bitumin hinta nousee Teiden päällystystavoitteisiin voi olla tänä vuonna erityisen vaikeata yltää, sillä jo vuoden 2021 aikana infra-alan materiaalikustannusten nousu oli poikkeuksellisen suurta. Väylävirasto on tuonut esiin, että Venäjän hyökättyä Ukrainaan hintakehitys on muuttunut lähes hallitsemattomaksi: viime vuonna esimerkiksi bitumin hinta nousi 72 %. Bitumin osuus asvaltin hinnasta on noin kolmannes, joten sen hintakehitys vaikuttaa suoraan siihen, kuinka paljon tienpintoja voidaan päällystää. Menoleikkaukset tulisi Autoliiton näkemyksen mukaan viisaasti eli siten, ettei niitä haeta yhteiskunnallisesti merkittävimmistä ja kulkutapaosuudeltaan suurimmista liikennemuodoista. Käytettäville veroeuroille tulee saada katetta. – Leikkaukset täytyy kohdentaa hyöty-kustannussuhteeltaan heikoimpien hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen. – Tieliikenne kattaa yli 90 prosenttia sekä henkilöliikenteestä että tavaraliikenteen tonneista. On ensiarvoisen tärkeää niin kotitalouksien kuin elinkeinoelämän kannalta, että tieliikenteen sujuvuudesta ja turvallisuudesta huolehditaan, Nieminen sanoo. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähteet: Autoliitto, Väylävirasto a:1:{i:0;s:6:"111739";} Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 31.10.2026 Autoilu Peltipoliisi välähtää yhä tiuhemmin – tolppia 1 300 mutta kameroita vain 300 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 30.10.2026 Liikenne Moottorin lukijat kertovat: tällaisia vaaratilanteita ruokarobotit ovat aiheuttaneet liikenteessä 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Uutinen Helsinki Limolle merkittävä kansainvälinen tunnustus Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa