14.1.2025 Moottoriurheilu Viime kaudella säväyttänyt Mārtiņš Sesks ajaa tällä kaudella kuusi rallia WRC-autolla – aloittaa työt jo Ruotsin MM-rallissa! Teksti Eetu Kokkonen Kuva M-Sport Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mārtiņš Sesks ajaa M-Sportin Rally 1 -kalustolla ainakin kuusi, ehkä jopa seitsemän MM-rallia kaudella 2025. Latvialainen Mārtiņš Sesks nousi vuonna 2024 isosti rallikansan keskuuteen debytoituaan rallin MM-sarjassa Ford Puma Rally 1:n ohjaksissa Puolassa. Sesks ajoi tuolloin esimerkiksi perjantain ensimmäiselle erikoiskokeelle toiseksi nopeimman ajan jääden pohjista vain kolme sekunnin kymmenystä. Ja tämä siis niin, että Sesksin autossa ei ollut lainkaan hybridiyksikköä!Heti seuraavassa osakilpailussa Sesks pääsi näyttämään kyntensä myös Latviassa, omilla kotikonnuillaan. Tuolla Sesks onnistui ajamaan jopa kahdet pohja-ajat, sekä oli kiinni palkintopallikamppailussa aina kisan loppupäähän saakka, kunnes sijoitus huononi teknisten ongelmien myötä.Nyt Fordin autoilla kilpaileva M-Sport julkisti Sesksin osallistuvan kuuteen osakilpailuun kaudella 2025. Tammikuussa alkavalla kaudella Sesks tulee tiedotteen mukaan kilpailemaan Ruotsin, Portugalin, Sardinian, Kreikan, Viron ja Suomen MM-ralleissa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTaloudellista tukea tarvittuSesksin lisäksi M-Sportin Ford Pumilla kilpailevat täyden kauden ajavat Grégoire Munster ja Josh McErlean. M-Sport tunnetaan olevan lähes ainaisissa talousvaikeuksissa, joten ajopaikka autourheilun kuninkuusluokassa vaatii taloudellista tukea, eikä edes huippulupaus Sesks tee tässä poikkeusta. Onneksi Sesks sai kuitenkin osittaisen kauden kasattua sponsoriensa tuella.– Uskon Martinsin saaneen paljon uusia faneja hyvin lyhyessä ajassa viime kaudella, ja ajatus siitä, että nuo kaksi suoritusta ovat mahdollistaneet hänelle kuuden kilpailun ohjelman tälle vuodelle, on upea, M-Sportin tallipäällikkö Richard Millener toteaa tiedotteessa.Sesks on luonnollisesti innostunut saamastaan mahdollisuudesta. Nykyinen kilpailukalenteri ei kuitenkaan ole välttämättä aivan lukkoon lyöty.– Tavoitteemme on saada vielä yksi kilpailu lisää Puman kanssa nykyiselle listallemme, Saudi-Arabian MM-ralli. Siksi aiomme työskennellä aktiivisesti koko kauden läpi turvataksemme tarvittavan taloudellisen tuen tavoitteen saavuttamiseksi, Sesks kertoo.Vuonna 1999 syntynyt Mārtiņš Sesks on voittanut vuonna 2018 ERC3-luokan mestaruuden, sekä Latvian juniorisarjan vuosina 2016 ja 2018. Viime vuonna hän sijoittui rallin EM-sarjan kokonaistuloksissa toiseksi.Rallin MM-sarja alkaa 23.1. perinteiseen tapaan Monte Carlon osakilpailulla. Kuluvalla kaudella ajetaan 14 osakilpailua ja kausi päättyy 30.11. täysin uuteen ja kiistanalaisena pidettyyn Saudi Arabian osakilpailuun. Lue lisää Kaikki artikkelit 19.2.2025 Uutinen Yksi maailman tunnetuimmista ja plagioiduimmasta tavaramerkeistä syntyi 100 vuotta sitten 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Taksit Taksilaki ei toimi, koska sitä ei valvota 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 17.2.2025 Liikenneturvallisuus Viidellä keinolla tieliikenteen kuolemat vähenevät vuoteen 2030 mennessä 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 18.2.2025 Uutinen Ladat kokoontuvat taas Kangasalla – tällä kertaa muistellaan myös Heikki Silvennoista 18.2.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: me kysyimme, te vastasitte – lukijoiden kokemukset Mercedes-Benz W124 -korimallista 19.2.2025 Koeajo Koeajo: Fiat Grande Panda – neljä metriä makeaa elämää 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää” 19.2.2025 Kuluttajat Fordin Ecoboost-moottorien jakopääongelmat puhuttavat – Ford on Briteissä myöntänyt massiivisen virheen, Suomessa ei 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 18.2.2025 Autoilu Ida-Liina ja Elias halusivat eroon Teslasta: ”Elon Muskin sekoilu alkoi riittää”