22.2.2020 Matkailu Matkalla sattuu: Miksei reissulla kadonnutta kameraa korvattu varkautena? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vakuutusehdot edellyttävät äkillistä ja ennalta arvaamatonta tapahtumaa. Lomamatkalla ollut nainen havaitsi hotellilla, ettei hänellä aiemmin mukana ollut häälahjaksi saatu kamera ollut enää hänen käsilaukussaan.Hän oli tullut miehensä kanssa kauppakeskuksesta hotellille kahdella eri metrolla, jotka molemmat olivat tupaten täynnä eikä kumpikaan huomannut mitään erityistä. Naisen kertoman mukaan kamera varastettiin vaimon laukusta kuitenkin metromatkojen aikana.Tapauksesta on heti varkauden huomaamisen jälkeen tehty rikosilmoitus paikallisella poliisiasemalla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVakuutusyhtiö: ei korvaustaNainen haki varastetusta kamerasta korvauksia matkavakuutuksesta. Vakuutusyhtiö oli vastannut, ettei kyseessä ole vakuutusehtojen edellyttämä äkillinen ja ennalta arvaamaton tapahtuma, vaan kyseessä on omaisuuden katoamisesta aiheutunut vahinko. Vakuutusyhtiön mukaan naisella ei ole täsmällistä tietoa siitä, mitä ja milloin kameralle on tapahtunut. Yhtiön mukaan tapahtuma-aikaa, -paikkaa tai olosuhdetta ei ole voitu yksilöidä.Näillä perustein yhtiö on evännyt korvauksen. FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan asiantuntijoiden mukaan yhtiö on menetellyt oikein ja vallitsevan korvauskäytännön mukaisesti.Vakuutusyhtiön mukaan vakuutusehdossa kerrotaan, että vakuutuksesta korvataan vahinko, joka aiheutuu äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta tapahtumasta.Vastaavasti vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut tavaran katoamisesta, unohtamisesta, hukkaamisesta tai häviämisestä. Vahinko, jota ei voida tapahtuma-ajan ja -paikan tai olojen suhteen osoittaa varkaudeksi, katsotaan tavaran katoamisesta, unohtamisesta, hukkaamisesta tai häviämisestä aiheutuneeksi.Vakuutusyhtiön mukaan asiakkaalla ole täsmällistä tietoa siitä, mitä ja milloin kameralle tarkkaan ottaen on tapahtunut. Asiassa ei ole esitetty luotettavaa näyttöä siitä, että tavaroiden menettämisen syynä olisi nimenomaan varkaus.Varkaus jäi luotettavasti näyttämättäVakuutuksenottaja ei ole vakuutusyhtiön mukaan pystynyt luotettavasti selvittämään, että kameran katoaminen olisi johtunut anastamisesta tai muusta ennalta arvaamattomasta ja äkillisestä tapahtumasta. Omaisuus on kadonnut tarkemmin määrittämättömällä tavalla.FINEn asiantuntijoiden mukaan Suomen voimassa olevan oikeuden mukaan vakuutuskorvausta hakevan tulee osoittaa, että on tapahtunut vakuutusehdoissa korvattavaksi määritelty vahinkotapahtuma. Korvauksenhakijan jälkikäteinen oletus tai päättelyketju, mitä omaisuudelle on täytynyt tapahtua, ei itsessään FINEn mukaan riitä osoitukseksi siitä, mitä menetetylle omaisuudelle on tapahtunut. Tässä tapauksessa jäi siis luotettavasti näyttämättä mitä kameralle tapahtui. Lue lisää: Matkalla sattuu: Edessä pitkä ulkomaanmatka, mikä olisi paras vakuutusturva? Matkalla sattuu: Kuinka pitkän aikaa matkasairauden hoitokulut korvataan? Matkalla sattuu: Korvaako vakuutus, jos matkalle lähtö peruuntuu? Matkalla sattuu: Miksei kolmatta polvileikkausta korvattaisi? Matkalla sattuu: Saako 74-vuotias matkavakuutuksen? Matkalla sattuu: Tarvitsenko matkavakuutusta Euroopan reissulla? Matkalla sattuu: Vaellusmatka keskeytyi, korvaako vakuutus? Matkalla sattuu: Miksi joitakin harrastuksia sorsitaan? Jos matkalaukku katoaa – vaadi kunnon korvausta Teksti: Marko Jokela Kuva: ShutterstockMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.5.2025 Matkailu Dacia Duster -kierros Itä-Euroopassa: osa 2 – Draculan pihatielle 5.5.2025 Laivat Matkaelämys: Finnstarilla 30 tuntia Itämerellä – loppumatka junilla 4.5.2025 Matkailu Jugoslavian museo Belgradissa on pitkälti myös Titon museo 1.5.2025 Matkailu 4 400 kilometriä Itä-Euroopassa Dacia Dusterilla: onko missään enää halpaa? 27.4.2025 Matkailu Red Bull -museo: seitsemännessä taiv… eikun hangaarissa 26.4.2025 Matkailu Hurjan hauska matka Tukholmaan 20.4.2025 Matkailu Freud-museo Wienissä: itseanalyysin paikka psykoterapian syntykodissa 14.4.2025 Matkailu Havaiji – ainutlaatuinen, myyttinen matkakohde toisella puolella maapalloa 13.4.2025 Matkailu In Flanders Fields: seisahduttava 1. maailmansodan museo Belgiassa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 10.5.2025 Koeajo Koeajo: MG Cyberster GT – superhalpa superauto? 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa - auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 5.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo XC90 sillä Yamahan tekemällä 4,4-litraisella V8:lla 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 5.5.2025 Koeajo Koeajo: Škoda Enyaq 85x 4x4 Sportline – pikkuhiljaa aina vain paremmaksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa