12.12.2017 Matkailu Aikakoneella keskiajalle – Goslar keskellä Saksaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nykymittapuulla pikkukaupunki Goslar oli yksi Keski-Euroopan tärkeimmistä kaupungeista keskiajan loppupuoliskolla. Goslar sijaitsee Harz-vuoriston pohjoisreunassa Ala-Saksin osavaltiossa. Sijainti keskellä Saksaa merkitsee hyviä tieyhteyksiä, moottoriteitä pitkin kaupunkiin on helppo tulla kaikista suunnista, mutta ruuhkia on merkittävästi suuria kaupunkikeskittymiä vähemmän.Suomesta saavutettavuus on työläämpää. Lähin kansainvälinen lentokenttä on Hannoverissa n. 80 kilometrin päässä, mutta sinne Suomesta ei ole lentoja.Suorien lentojen päässä olevat Hampuri, Berliini, Düsseldorf ja Frankfurt ovat puolestaan kaikki yli 200 kilometrin päässä Goslarista.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPitkä historiaHarz-vuoriston alueelta on löydetty merkkejä kaivostoiminnasta jo 300-luvulta Rooman valtakunnan ajalta.Rammelsbergin kaivoksen tunnetun historian alkaessa vuonna 968 myös läheisen vuonna 922 perustetun Goslarin kaupungin kukoistus alkoi.Kaivoksesta louhittu malmi sisälsi sinkin, kuparin ja lyijyn lisäksi hopeaa ja kultaa. Kaivostoiminnan tärkeys koko valtakunnalle toi vaurautta ja valtaa Goslariin.Alueen hallinto siirtyi Werlasta Goslariin Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan keisarin Henri II:n rakennutettua Goslariin uuden keisarillisen palatsin 1000-luvulla.Kaupunki ilman keisariaVuosisatojen aikana hallitsijat vaihtuivat perimällä, sotimalla tai muuten verisesti Saksan eri alueiden hallitsijoiden kiistoissa.Frederik II:n kuollessa 1250 Goslar jäi ilman keisaria ja kaivoskin siirtyi vuosikymmeniksi kaupungin ja kaupunkilaisten haltuun.Keskiajan loputtua saksalais-roomalaisen keisarikunnan heikentyessä ja uskonpuhdistuksen alkaessa uudet kiistat repivät Goslaria eteläisten katolisten alueiden ja pohjoisen protestanttialueiden välillä.Goslar kuten koko keskinen Eurooppa kärsi suuria tuhoja 30-vuotisen sodan aikana. Goslar oli jopa Ruotsin miehittämä 1632–1635 Kustaa Aadolfin sotaretken tuloksena.Goslarin loiston päivät olivat ohi, 1777 kaupungissa vieraillut J W Goethe kutsui sitä etuoikeuksiinsa mädänneeksi keisarilliseksi kaupungiksi.Goslar päätyi Preussin hallintaan ensin Napoleonin sodissa 1802 ja hetkellisen Hannoverin kuningaskuntaan kuulumisen jälkeen taas 1866.Sotateollisuuskeskittymästä vankilakaupungiksiElämä Goslarissa vilkastui vasta Kansallissosialistisen Saksan tarvitessa Rammelsbergin kaivosta sotaponnisteluihinsa ja rakentaessa sotateollisuutta alueelle.Keskinen sijainti kaukana ulkorajoista suojasi aluetta pommituksilta yhdessä alueella sijainneiden sotavankileirien ansiosta.Sodan jälkeen alue jäi Brittien miehitysvyöhykkeelle ja palveli vankilakaupunkina kylmän sodan ajan.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMyöhäiskeskiaikaa tallellaGoslar on yksi ehjimmistä myöhäiskeskiajalta säilyneistä kaupungeista.Keskusta-alue kapeine kujineen torin ympärillä on ehjä pittoreski kokonaisuus, yhteensä aikakauden rakennuksia on säilynyt noin 1800.Puurunkoiset talot ovat koristeltu kaiverruksin. Jokaisella talolla on tarinansa. Veistetyt hahmot kuvastavat talon asukkaan ammattia ja suvun historiaa.Tietysti myös enkelit, paholaiset ja muut ajalle tärkeät mytologiset hahmot on huomioitu talon suojelukseksi. Asukkaan varallisuus näkyy talon koon lisäksi koristelujen määrästä.Torilla kellopeli mekaanisine nukkeineen esittää kaupungin historian tietyillä kellonlyömillä.Ja koska Goslar ei ole mikään ulkoilmamuseo, vaan eläväinen pikkukaupunki, kannattaa hotellihuonekin varata pienistä vanhoista hotelleista keskustassa.Teksti ja kuvat: Petri MunukkaLue myös: Matkailukohde syvältä – tuhatvuotinen Rammelsberg Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia 11.7.2025 Matkailu Suomen suurin ulkoilmagalleria – Kotkan veistospromenadi on ainutlaatuinen myös talvella 10.7.2025 Matkailu Matkalla Itäisen Suomenlahden saarilla – elämyksiä sään ehdoilla 9.7.2025 Ajoneuvot Puolustusvoimat tilaa Scanialta 15 paloautoa – autojen täysi varustelu tehdään Säynätsalossa 8.7.2025 Autonhoito Yksi yllättävä kohta naarmuuntuu helposti sähköautossa – auton maalipinnan suojaaminen suojakalvolla yleistyy koko ajan enemmän 8.7.2025 Uutinen Maailman vanhin Rolls-Royce-kerho visiitillä Suomessa: ”Kerho on perustettu ajamista varten” 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 7.7.2025 Matkailu Matkailuilmiö: Pintaa pitkin -matkailu kasvussa 6.7.2025 Matkailu Tšekkoslovakian suurin ghetto ja keskitysleiri saa miettimään ihmisten epäinhimillisyyttä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 12.7.2025 Sähköautot Mercedes-Benz CLA:n sähköversio yllätti: tuotanto kolmivuoroon, hiilijalanjälki 40 % pienempi 11.7.2025 Klassikko Klassikko: Škoda 130 RS ja ajamisen sietämätön keveys 11.7.2025 Traktorit Valtran design-tiimi kävi pokkaamassa Red Dot -palkinnon – S-sarja on putsannut palkintopöytiä 12.7.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: 1965 Aston Martin DB5 7.7.2025 Autoilun hinta Tässä on polttoaineiden hinta Virossa – yksi asia saa suomalaiset hätkähtämään 8.7.2025 Autoilun hinta Päivän kuva: tämän verran polttoaineet maksoivat Latvian Ainažissa – ennen mysteerialennusta 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 9.7.2025 Liikenne Lux Express by OnniBus -vuorolla Helsingistä Jyväskylään – näin premium-bussi eroaa tavallisesta 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen