Citroën-pomo Jackson: C5 palaa mallistoon 2020
Citroën C5 saapuu takaisin ranskalaismerkin mallistoon – mutta vasta 2020.
Frankfurtin autonäyttelyn yhteydessä Automotive Newsille puhunut Citroënin merkkipäällikkö Linda Jackson kertoi, että Citroën C5 saapuu takaisin ranskalaismerkin mallistoon vuonna 2020. Toisen sukupolven Citroën C5:n valmistus Euroopassa päättyi vast’ikään kesäkuussa, päättäen samalla merkin kaasunestejousituksen käytön.
Jacksonin mukaan DS:n eriyttäminen Citroënista 2014 loi nuolihammasmerkin tarjontaan joitain aukkoja. Nyt mallistoa elvytetään Citroënin tuodessa myyntiin omat versiot PSA-ryhmän määrittelemistä korimalleista.
Eräänlaista esimakua tulevasta C5:stä nähtiin Shanghain autonäyttelyssä esitellyn Citroën C5 Aircrossin muodossa. Ensi vuonna Euroopassa nähtävä tila-auto tuo tullessaan myös ranskalaismerkin uuden iskunvaimennusjärjestelmän, joka lupaa tällä kertaa taikamattokyytiä matkustajien lisäksi myös kirjanpitäjälle.
Jacksonin mukaan PSA-ryhmän autoista ainoastaan Citroën-mallit saavat käyttää uusia iskunvaimentimia eikä niitä tulla käyttämään Opelin mallistossa. Citroën-pomo kommentoi myös, että emokonsernin Opel-kaupat eivät muuta Citroënin tulevia mallistosuunnitelmia.
Lähde: Automotive News Kuvat: Petri Munukka, Citroën