24.9.2016

Clive Owenin ja BMW:n nettileffat saavat jatkoa – olethan nähnyt vanhat?

BMW The Hire kolmas kausi Clive Owen Neill Blokamp

15 vuotta sitten julkistetut mainoselokuvat viihdyttävät sekä automerkin että elokuvien ystäviä. Samalla ne raivasivat tietä nykyisille brändileffoille.

Aiemmin tällä viikolla BMW kertoi, että se julkistaa lokakuun loppupuolella pitkän tauon jälkeen uuden jakson The Hire -mainoselokuvasarjaansa, jossa aikoinaan Bondiksikin uumoiltu Clive Owen esittää mystistä The Driver -hahmoa. Miehen työstä ei voi paljoa päätellä elokuvien perusteella, paitsi että siihen kuuluuvat erilaisen korkean stressin ajotilanteet takaa-ajajien karistamisesta alkaen. Owen ja hänen esittämänsä hahmo jatkavat yleisön viihdyttämistä myös tämän vuoden jaksossa. Ohjaajana nähdään District 9 -scifitarinasta tuttu Neill Blokamp ja Owenin vastanäyttelijänä toimii Dakota Fanning.

Vuosina 2001 ja 2002 kahdessa erässä ilmestyneet ensimmäiset The Hire -lyhytelokuvat olivat uraauurtavia, sillä isolla rahalla ja nimekkäällä tähtikaartilla toteutetut viihdyttävät mainoselokuvat jaettiin ilmaiseksi netissä. Suuren suosion saaneet elokuvat koostettiin myös muutamaksi eri DVD-koosteeksi, jossa mukana oli myös pidemmät, selkeämmät versiot joistain elokuvista. Valitettavasti aika ei ole kohdellut levyä erityisen hyvin, sen muistuttaessa nykyisin lähinnä huonoa frisbeetä.

Vuonna 2001 julkaistulla ensimmäisellä tuotantokaudella elokuvien takaa löytyivät ohjaajat John Frankenheimer (Grand Prix, Ronin), Ang Lee (Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme ja Hulk), Wong-kar Wai (In the Mood for Love), Alejandro González Iñárritu (BabelBirdman) sekä tuotantokauden helmeksi omalla työllään kohonnut Guy Ritchie (Snatch ja Puuta, heinää ja muutama vesiperä). Juonet vaihtelivat filmitähden vaimon varjostamisesta aina supertähden höykyttämiseen. Ohjaajien lisäksi myös näyttelijät ovat parasta A-listaa, sillä cameorooleissa piipahtavat muun muassa Stellan Skarsgård ja Forest Whitaker.

Autojen osalta nähtiin koko kattaus vuoden 2001 BMW:tä: The Follown vaivihkaisessa varjostamistyössä nähtiin melko tavallinen 3-sarjalainen, The Starissa Madonnaa kiusattiin E39-korimallin M5:llä, ja sotavalokuvaaja teki kuolemaa ensimmäisen sukupolven X5:n takapenkillä Powder Kegissä. Elokuvat olivat pieniä, oivaltavia tarinoita, joissa pelastavaksi keinoksi saattoi riittää ajovalojen sammutus oikealla hetkellä.

1. kauden elokuvat:

Suuren suosion myötä elokuvia tehtiin vuonna 2002 vielä kolme kappaletta lisää ensimmäisen Z4:n (E85) kunniaksi. Ensimmäisen kauden hiljaisia hetkiä toiminnan väliin rytmittänyt tyyli vaihtui suorempaan toimintaan ja synkempiin teemoihin. Ohjaajina nähtiin lukuisten toimintaelokuvien veteraani John Woo (Face/OffHard Boiled), Joe Carnahan (Narc) sekä Hollywood-virtuoosi Tony Scott (Top GunTrue Romance). Elokuvista erottautuu selkeimmin kierolla huumorilla kuorrutettu Beat the Devil, jossa legendaarinen James Brown anelee lisää nuoruutta itse pirua esittävältä Gary Oldmaniltä.

2. kauden elokuvat:

Sittemmin elokuvat ovat erilaisista sopimus- ja yhteistyökumppanimuutoksista johtuen poistuneet BMW:n omasta levityksestä, mutta vilkas fanikunta on huolehtinut viihdepakettien levittämisestä. Pienenä kulttuuriarkeologisena miinuksena toimii kuitenkin se, että välivuosien aikana tapahtunut teräväpiirtovallankumous ei suoranaisesti auta nettilevitykseen tarkoitettujen tiedostojen ulkoasua, mutta kuvanlaatu on nykyisinkin vähintään siedettävä. Pituutta elokuvilla on yhteensä noin 62 minuuttia, joten viihdepaketin voi hyvin katsoa putkeen tai säästellä pienemmiksi eriksi.

Lukuisten nettiin suunnattujen lyhytelokuvien (mm. Mercedes, Audi ja Volvo) lisäksi The Hire inspiroi elokuvantekijä Luc Bessonin mukaan jopa The Transporter -elokuvasarjaa ja Jason Stathamin tähdittämä ensimmäinen Transporter-elokuva lainaakin tyyliään melko suoraan Clive Owenin hiljaiselta ajomieheltä, automerkkiä myöten.

The Hire -elokuvien uusin jakso, The Escape, saa ensi-iltansa BMWFilms.com-sivustolla 23. lokakuuta.

Teksti: Aake Kinnunen Lähde ja kuva: BMW

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat