8.6.2019

Huutokauppahelmet – Jaguar XJ220

Jaguar XJ220 front - RM Sotheby's

Unohdettu kepeänkaunis Jaguar XJ220 oli hetken ajan maailman nopein sarjatuotantoauto. Sen taakse jäivät esimerkiksi Ferrari F40, Lamborghini Diablo ja Porsche 959.

Jaguar XJ220 valuu hitaasti oikeasta laidasta koko ruudun ohi. Ahdetun V6-moottorin synteettinen ääni kaikuu onnettomista kaiuttimista, mutta pieni poika hymyilee kuin Hangon Keksi. Kyseessä on tietenkin vuonna 1993 Amigalle julkaistusta Jaguar XJ220 –videopelistä, jonka tunnusmusiikki soi edelleen päässäni.

Jaguar XJ220 rear - RM Sotheby's

Moni tosin muistanee samaisen Jaguarin vuonna 1997 ilmestyneestä Need for Speed II –autopelistä. Vain ani harva on oikeasti nähnyt, puhumattakaan ajanut, yhtäkään oikeaa superautoa eikä Jaguar XJ220 tee poikkeusta. Jos on puhe lapsuuden supersankareista, niin tässäpä on juuri sellainen.

Kaikki alkoi yksinkertaisesta tarpeesta saada vuoden 1988 Birminghamin autonäyttelyyn esille edes jotakin jännittävää. Jaguarin Jim Randle kokosi salassa yhtiön johdolta 12 henkisen työryhmään tekemään projektia työaikojen ulkopuolella ja palkatta. Minkäänlaista budjettia 12 työntekijän ”Saturday Club” ei tähän saanut, vaan tarvittavia palasia ruinattiin ilmaiseksi alihankkijoilta Randlen suhteilla.

Jaguar XJ220 side - RM Sotheby's

Suunnitelmana oli valmistaa yksi nelivetoinen superauto V12-moottorilla. Projekti aloitettiin vuoden 1987 joululomalla, joten lokakuun autonäyttelyyn oli alle vuosi aikaa. Noin kymmenessä kuukaudessa rakennettiin tyhjästä ja ilman budjettia täysin toimiva auto, joka varasti kaiken huomion kyseisessä näyttelyssä.

Jaguar vastaanotti autonäyttelyn aikana useampia tyhjiä shekkejä, jotta voivat täyttää hinnan kun sellainen saadaan selville. Messujen aikana kerättiin riittävästi rahaa koko auton tuotannon aloittamiseksi. Yksittäiskappaleeksi suunniteltu auto oli pakko laittaa tuotantoon.

Projekti kuitenkin ulkoistettiin sen aloittaneelta työryhmältä, ja Jaguarilta, Tom Walkinshaw Racingin huomiin. Edes alkuperäinen työryhmä ei ollut ajatellut tuotantoversiosta nelivetoista ja V12-moottorista ja nykyään tiedämme tulemaksi tulleen kuusisylinterinen takaveto. Randle ei ollut täysin tyytyväinen ulkoisen tekijän, eli TWR:n, lopputulokseen.

Ostajaehdokkaat eivät olleet ymmärtäneet, että eivät tulisi saamaan kahtatoista sylinteriä ja nelivetoa. Kun vielä hintakin karkasi todella hurjaksi, edes kaikki ennakkomaksun maksaneet eivät lopulta ostaneet autoa. Autoa oli tarkoitus myydä maksimissaan 350 kappaletta, mutta noin 275 kappaletta saatiin kaupaksi.

Jaguar XJ220 trunk - RM Sotheby's

Vain hieman myöhemmin julkaistu McLaren F1 –superauto lakaisi matot Jaguarin alta. Kaikkien huomio kiinnittyi kilpasarjavoitot ja katuautoennätykset kahmineeseen sankariin. Suuresti tästä syystä XJ220 on unohdettu, mutta sen jumalaiset muodot ja hurja suorituskyky ansaitsevat enemmän.

Ei parane unohtaa, että kaikesta huolimatta Jaguar XJ220 oli tuotantoon tullessaan maailman nopein sarjatuotantoauto. Tämä tapahtui kuitenkin Porsche 959:n ja Ferrari F40:n jälkeen. Siinä pitäisi olla kylliksi meriittiä yhdelle autolle.

Jaguar XJ220 front q - RM Sotheby's

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jaguar XJ220 – RM Sotheby’s

Silverstrone Green –väriin maalattu vihreä, ja sisältä hiekanvärisellä nahalla verhoiltu, Jaguar XJ220 on myytävänä Montereyn huutokaupassa 15.-17. elokuuta. Tämän yksilön ensimmäinen omistaja oli itse tuotantoauton kehityksestä pitkälti vastannut TWR:n päällikkö Tom Walkinshaw. Itse XJ220 rullasi tehtaalta helmikuun 8. päivä vuonna 1993.

Jaguar XJ220 sunroof - RM Sotheby's

Se siirtyi Walkinshawn omistuksesta suoraan keräilijän kokoelmiin. Tästä syystä tämä XJ220 rekisteröitiin itse asiassa vasta vuonna 1998, jolloin sille suoritettiin erittäin kattava kunnostus. Auto kävi muun muassa Sveitsissä ennen kuin se päätyi edelliselle omistajalle, joka on tunnettu Jaguar-harrastaja Don Law.

Kyseessä on yksi 275:stä ikinä valmistetusta yksilöstä ja niistäkin haluttu harvinaisempi vasemmanpuoleisella ohjauksella varustettu malli. Autolla on ajettu vain 9 000 kilometriä koko aikana ja se onkin osin tästä syystä upeassa kunnossa. Edellinen kaiken kattava huolto on suoritettu tammikuussa 2017 Don Lawn toimesta.

Jaguar XJ220 engine - RM Sotheby's

Palataan kuitenkin hetkeksi siihen, millainen auto on kyseessä. Sen alkuperäinen hinta oli yli puoli miljoonaa dollaria ilman minkäänlaista arvonmuunnosta nykypäivään, sillä tänä päivänä vastaava hinta olisi jotakin aivan muuta. Kyseessä oli todellinen superauto.

Tästä kertoo myös suorituskyky. Kahdella turboahtimella varustettu Cosworthin suunnittelema 3,5-litrainen V6-moottori tuottaa 542 hevosvoimaa, joiden avulla kissaeläin saavuttaa tavoitteena olleen 200 mailin tuntinopeuden tuskatta. Itse asiassa Formula 1 –kuljettaja Martin Brundle kellotti tällä tuotantoautojen ennätyslukemaksi 217 mailia tunnissa, joka vastaa noin 349 kilometrin tuntinopeutta.

Jaguar XJ220 rear q - RM Sotheby's

Lisäksi XJ220 myös kiihtyy paikaltaan noin 160 kilometrin tuntinopeuteen alle kahdeksassa sekunnissa. Nämä olivat käsittämättömiä lukemia 90-luvun alkupuolella. Jaguar XJ220 oli lyhyen hetken ajan maailman nopein sarjatuotantoauto ja tämä kaunis yksilö kantaa sitä muistoa ylpeänä eteenpäin – etenkin kun se on yhä nopein koskaan valmistettu Jaguar.

Teksti: Henri Posa, Kuvat: RM Sotheby's

Luetuimmat