8.6.2019 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Jaguar XJ220 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Unohdettu kepeänkaunis Jaguar XJ220 oli hetken ajan maailman nopein sarjatuotantoauto. Sen taakse jäivät esimerkiksi Ferrari F40, Lamborghini Diablo ja Porsche 959. Jaguar XJ220 valuu hitaasti oikeasta laidasta koko ruudun ohi. Ahdetun V6-moottorin synteettinen ääni kaikuu onnettomista kaiuttimista, mutta pieni poika hymyilee kuin Hangon Keksi. Kyseessä on tietenkin vuonna 1993 Amigalle julkaistusta Jaguar XJ220 –videopelistä, jonka tunnusmusiikki soi edelleen päässäni. Moni tosin muistanee samaisen Jaguarin vuonna 1997 ilmestyneestä Need for Speed II –autopelistä. Vain ani harva on oikeasti nähnyt, puhumattakaan ajanut, yhtäkään oikeaa superautoa eikä Jaguar XJ220 tee poikkeusta. Jos on puhe lapsuuden supersankareista, niin tässäpä on juuri sellainen. Kaikki alkoi yksinkertaisesta tarpeesta saada vuoden 1988 Birminghamin autonäyttelyyn esille edes jotakin jännittävää. Jaguarin Jim Randle kokosi salassa yhtiön johdolta 12 henkisen työryhmään tekemään projektia työaikojen ulkopuolella ja palkatta. Minkäänlaista budjettia 12 työntekijän ”Saturday Club” ei tähän saanut, vaan tarvittavia palasia ruinattiin ilmaiseksi alihankkijoilta Randlen suhteilla. Suunnitelmana oli valmistaa yksi nelivetoinen superauto V12-moottorilla. Projekti aloitettiin vuoden 1987 joululomalla, joten lokakuun autonäyttelyyn oli alle vuosi aikaa. Noin kymmenessä kuukaudessa rakennettiin tyhjästä ja ilman budjettia täysin toimiva auto, joka varasti kaiken huomion kyseisessä näyttelyssä. Jaguar vastaanotti autonäyttelyn aikana useampia tyhjiä shekkejä, jotta voivat täyttää hinnan kun sellainen saadaan selville. Messujen aikana kerättiin riittävästi rahaa koko auton tuotannon aloittamiseksi. Yksittäiskappaleeksi suunniteltu auto oli pakko laittaa tuotantoon. Projekti kuitenkin ulkoistettiin sen aloittaneelta työryhmältä, ja Jaguarilta, Tom Walkinshaw Racingin huomiin. Edes alkuperäinen työryhmä ei ollut ajatellut tuotantoversiosta nelivetoista ja V12-moottorista ja nykyään tiedämme tulemaksi tulleen kuusisylinterinen takaveto. Randle ei ollut täysin tyytyväinen ulkoisen tekijän, eli TWR:n, lopputulokseen. Ostajaehdokkaat eivät olleet ymmärtäneet, että eivät tulisi saamaan kahtatoista sylinteriä ja nelivetoa. Kun vielä hintakin karkasi todella hurjaksi, edes kaikki ennakkomaksun maksaneet eivät lopulta ostaneet autoa. Autoa oli tarkoitus myydä maksimissaan 350 kappaletta, mutta noin 275 kappaletta saatiin kaupaksi. Vain hieman myöhemmin julkaistu McLaren F1 –superauto lakaisi matot Jaguarin alta. Kaikkien huomio kiinnittyi kilpasarjavoitot ja katuautoennätykset kahmineeseen sankariin. Suuresti tästä syystä XJ220 on unohdettu, mutta sen jumalaiset muodot ja hurja suorituskyky ansaitsevat enemmän. Ei parane unohtaa, että kaikesta huolimatta Jaguar XJ220 oli tuotantoon tullessaan maailman nopein sarjatuotantoauto. Tämä tapahtui kuitenkin Porsche 959:n ja Ferrari F40:n jälkeen. Siinä pitäisi olla kylliksi meriittiä yhdelle autolle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Jaguar XJ220 – RM Sotheby’s Silverstrone Green –väriin maalattu vihreä, ja sisältä hiekanvärisellä nahalla verhoiltu, Jaguar XJ220 on myytävänä Montereyn huutokaupassa 15.-17. elokuuta. Tämän yksilön ensimmäinen omistaja oli itse tuotantoauton kehityksestä pitkälti vastannut TWR:n päällikkö Tom Walkinshaw. Itse XJ220 rullasi tehtaalta helmikuun 8. päivä vuonna 1993. Se siirtyi Walkinshawn omistuksesta suoraan keräilijän kokoelmiin. Tästä syystä tämä XJ220 rekisteröitiin itse asiassa vasta vuonna 1998, jolloin sille suoritettiin erittäin kattava kunnostus. Auto kävi muun muassa Sveitsissä ennen kuin se päätyi edelliselle omistajalle, joka on tunnettu Jaguar-harrastaja Don Law. Kyseessä on yksi 275:stä ikinä valmistetusta yksilöstä ja niistäkin haluttu harvinaisempi vasemmanpuoleisella ohjauksella varustettu malli. Autolla on ajettu vain 9 000 kilometriä koko aikana ja se onkin osin tästä syystä upeassa kunnossa. Edellinen kaiken kattava huolto on suoritettu tammikuussa 2017 Don Lawn toimesta. Palataan kuitenkin hetkeksi siihen, millainen auto on kyseessä. Sen alkuperäinen hinta oli yli puoli miljoonaa dollaria ilman minkäänlaista arvonmuunnosta nykypäivään, sillä tänä päivänä vastaava hinta olisi jotakin aivan muuta. Kyseessä oli todellinen superauto. Tästä kertoo myös suorituskyky. Kahdella turboahtimella varustettu Cosworthin suunnittelema 3,5-litrainen V6-moottori tuottaa 542 hevosvoimaa, joiden avulla kissaeläin saavuttaa tavoitteena olleen 200 mailin tuntinopeuden tuskatta. Itse asiassa Formula 1 –kuljettaja Martin Brundle kellotti tällä tuotantoautojen ennätyslukemaksi 217 mailia tunnissa, joka vastaa noin 349 kilometrin tuntinopeutta. Lisäksi XJ220 myös kiihtyy paikaltaan noin 160 kilometrin tuntinopeuteen alle kahdeksassa sekunnissa. Nämä olivat käsittämättömiä lukemia 90-luvun alkupuolella. Jaguar XJ220 oli lyhyen hetken ajan maailman nopein sarjatuotantoauto ja tämä kaunis yksilö kantaa sitä muistoa ylpeänä eteenpäin – etenkin kun se on yhä nopein koskaan valmistettu Jaguar. Teksti: Henri Posa, Kuvat: RM Sotheby's Lue lisää Kaikki artikkelit 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten – kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 10.10.2026 Huutokauppahelmet Kumman ottaisit mieluummin, Ayrton Sennan Honda NSX:n vai kuningatar Elisabet II:n Bentley Mulsannen? 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 3.10.2026 Huutokauppahelmet Kun Maserati Quattroportesta tehdään paloauto, sammutustykki ei ole edes sen suurin identiteettikriisi 2.10.2026 Laivat Onko autossasi varashälytin? Entä osaatko tarpeen tullen kytkeä sen pois toiminnasta? 1.10.2026 Ajoneuvot Maailman kaunein auto 2021 ja hämäläinen metsä ottivat toisistaan mittaa – kumpi voitti? 30.9.2026 Ajoneuvot Tila-autojen uusi, erikoinen tuleminen jatkuu Hyundai Starian muodossa – saako olla käytännöllinen 9-paikkainen, ylellinen 7-paikkainen vai pakettiauto? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 17.10.2026 Lentokoneet Lufthansa jättää jäähyväiset kaikkien aikojen pisimmälle Airbus-konetyypille - se on myös tuhkapilven kestävä ja kaksikerroksinen... ainakin WC:iden osalta 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 17.10.2026 Veneet Tiedätkö, milloin peräylitys tulee merkitä punaisella valolla? – Huomioi nämä asiat, kun kuljetat venettä talvisäilytykseen 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten - kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?