14.8.2016 Ajoneuvot Ihmistieteet kunniaan! Autonominen auto tarvitsee myös antropologia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Insinöörien, teknisten asiantuntijoiden ja ohjelmoijien lisäksi autonominen auto tarvitsee ymmärrystä liikenteen oudoista tavoista. Nissan pyrkii tuomaan ensimmäisen autonomisen vaiheensa, oman kaistan moottoritieajoon kykenevän ProPilot-järjestelmän, ensi vuonna eurooppalaiseen Qashqaihin. Järjestelmän suunnittelu on luontaisesti vaatinut merkittävän määrän asiantuntijoita eri aloilta, mukaan lukien sensoriasiantuntijoita, tekoälysuunnittelijoita, IT-asiantuntijoita ja niin edelleen. Mutta ehkä eräs yllättävimmistä on antropologi, ihmistieteilijä. Ihmiskunnan kulttuuria ja tapoja tutkiva antropologi on kuitenkin omiaan, kun tarkoitus on opettaa ProPilot ajamaan ihmisten joukossa. Järjestelmän tarvitsee kyetä arvioimaan ihmiskuljettajien reaktioita, mutta myös auttaa järjestelmää käyttäytymään ihmismäisesti. Tavoitteena on, että järjestelmä olisi "hyvä kansalainen". – Autotekniikka kehittyy ja muuttuu, ja nyt lisäämme siihen autonomisia ulottuvuuksia, jotka tuovat mukanaan muutoksia yhteiskunnassa aina arkipäiväiseen tiekäyttäytymiseen, kommentoi Melissa Cefkin, Nissanin Piilaakson tutkimuskeskuksen pääantropologisti. Vaikka antropologia tuo helposti mieleen Claude Levi-Straussin, Margaret Meadin ja Gregory Batesonin kaltaisia nimiä. Cefkin kuitenkin edustaa paljon modernimpaa antropologian haaraa, tutkien ihmisiä ja kulttuureita etnografisesti. Autoteollisuudessa tämä tarkoittaa, että Cefkin tutkii ihmisten ja, vahvasti kulttuurisesti ladatun objektin, auton välistä suhdetta eri kulttuureissa. Tämä auttaa ymmärtämään miten teknologian tulisi tulkita tai toimia erilaisissa käytöstilanteissa. – Autonomisten autojen kohdalla, jos joku istuu kuljettajan paikalla, hän ei välttämättä aja autoa. Täysin automaattisissa autoissa ei välttämättä edes ole ketään kuljettajan paikalla. Cefkin ja hänen tiiminsa on keskittynyt Nissanin autonomisen ohjelman kolmanteen vaiheeseen, jossa ProPilot opettelee ajamaan keskustoissa ja risteyksissä ilman kuljettajan apua. Järjestelmää odotetaan käyttöön vuonna 2020. Vuonna 2018 ProPilotin odotetaan selviävän itse moottoritien kaistanvaihdoista ja yllättävistä tilanteista. Nissanille Cefkin saapui maaliskuussa 2015 työskenneltyään ensin muun muassa IBM:llä. Hän alkoi työryhmänsä kanssa välittömästi dokumentoimaan miten liikkujat käyttäytyvät kaupunkiristeyksissä, huomioiden myös pyöräilijät, jalankulkijat ja tiestön erityispiirteet. Erityisen haastavia ja mielenkiintoisia heille olivat neljän suunnan risteykset, joissa on Stop-merkit. – Mitä nelisuuntaisissa risteyksissä tapahtuu on paljolti riippuvaista tulkinnasta. Joo, pitäisi pysähtyä, mutta pysähtymisen jälkeen mikään ei käske ajamaan, joten täytyy itse päätellä koska voi edetä. – Yritämme nyt suodattaa työtämme eräänlaisiksi avaintilanteiksi, jotka autonomisen auton täytyy hallita – mitä se havaitsee ja miten se tulkitsee, tekee arviointeja ja päätöksiä sekä käyttäytyy toimiakseen tehokkaasti eri tilanteissa. Tällainen tutkimustyö on johtanut myös suunnittelutyöhön sen osalta, miten autonominen auto voisi kommunikoida seuraavan liikkeensä. Nissan esitteli erään version tästä IDS-konseptiautossaan. Jotkin konseptiauton ideat, kuten valo, joka kertoo auton havainneen jalankulkijan, saattavat tulla Nissanin tuleviin malleihin. Tutkittavana on myös, miten kommunikoida monien liikkujien havainnointi ja mitä ajoneuvo aikoo seuraavaksi. Ennen saapumistaan Nissanille Melissa Cefkin työskenteli muun muassa IBM:llä ja muissa Piilaakson yrityksissä. Cefkinin mukaan tutkimustyö osoittaa sen, miten viisasta on ollut ottaa antropologit mukaan jo järjestelmien ensimmäisten askeleiden aikana. Tämä eroaa joidenkin valmistajien tavasta, jossa järjestelmiä säädetään vasta myöhemmin kehityssyklissä. – Se, mikä erottaa meidät muista on se, että työskentelemme teknologian ytimessä ja tuomme näkemyksiä ja eräänlaista ymmärtämystä ihmisten tavoista ja kokemuksista suoraan järjestelmän perusteisiin, ihmistieteilijä kiteyttää. Lähde ja kuvat: Nissan Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katso myös: Nissan ProPILOT – askeleittain autonomisuuteen Nissan Qashqai opettelee ajamaan ensi vuonna Lue lisää Kaikki artikkelit 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 2.7.2026 Uutinen Rolls-Royce Spectre Series II päivittää sähköjä ja sisustaa 1.7.2026 Uutinen Kansa on äänestänyt: tässä on käytöstä poistuvan OnniBusin uusi käyttötarkoitus 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Uutinen Uusi risti viisi – BMW X5 luottaa jättiakkuun, polttomoottoreihin ja ruksivaloihin 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 27.6.2026 Ajoneuvot Ajoavustinsyynissä ”tipaton Rellu” eli Renault 4 E-Tech Electiric Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.7.2026 Laivat Näistä kuvista pääset itse vertaamaan, mitkä asiat yhdistävät ja erottavat toisistaan Polarista ja Sampoa - jäänmurtajien kehitystä 55 vuoden ajalta 2.7.2026 Käyttötesti Toimintamatkatestit jatkuvat: nyt Toyota C-HR saatiin menemään jo lähes 100 km pelkällä sähköllä 2.7.2026 Laivat Suomen uusin jäänmurtaja Polaris yltää Polar-jääluokkaan 4 - tältä näyttää sen jäätä halkova pohja 3.7.2026 Koeajo Katto auki ilman murheita! Renault 4 Plein Sud tekee avoautoilusta helppoa 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 2.7.2026 Laivat Suomen uusin jäänmurtaja Polaris yltää Polar-jääluokkaan 4 - tältä näyttää sen jäätä halkova pohja 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä