Käyttötesti käytetyllä: Nissan Leaf oli sittenkin käyttökelpoinen sähköauto

Olemme pikku hiljaa hyväksyneet sen, ettei käytetystä sähköautostamme ole pidempien reissujen tekijäksi. Sopivilla etapeilla Leaf sen sijaan on oiva kulkupeli.

Käytetty Leaf-sähköautomme on pyörinyt kesän mittaan lähinnä Pornaisissa paikallisajossa, ja toiminut siinä käytössä hyvin. Vaikka olemme jo useaan otteeseen todenneet, ettei auto oikein sovellu mukavasti pitkän matkan tekoon, noin sadan kilometrin päiväajoissa se on ollut omiaan. Kun akku on aina aamuisin kotilaturissa täynnä, käynnit pääkaupunkiseudulla onnistuvat heittämällä.

Tätä ennen, loppukeväästä, olimme jo ehtineet kokeilla jotain edellä mainittujen etäisyyksien välimaastosta. Osuvaksi määränpääksi valikoitui Vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunki Lahti, jonne on matkaa toimituksesta kutakuinkin tasan 100 kilometriä.

Tarkoitus oli ennen kaikkea kokea, pääseekö Leafilla tuon taipaleen kivuttomasti läpi. Koska toimintamatkaa tarjotaan vain rahtusen enemmän, emme edes yrittäneet ajaa yhdellä latauksella maaliin, vaan valitsimme suosiolla kartalta pysähdyspaikaksi Mäntsälän Citymarketilla sijaitsevan K Lataus -aseman.

Ei lämppäriä, ei ilmastointia

Lähtöhetkellä Leaf löytyy täyteen ladattuna työpaikan pihalta. Lämpötila on vanhan sähköauton kannalta optimaalinen eli 10 plusastetta, joten sen kummemmin ilmastointia kuin lämmitystäkään ei tarvita – molemmat pois päältä siis.

Pari ensimmäistä kilometriä sisältää muutamat liikennevalot taajamanopeuksin, mutta varsin pian Lahdenväylä eli valtatie 4:n moottoritieosuus aukeaa. Rajoitus on hetken 80 km/h ja kohoaa sitten sataseksi, mutta pidän nopeuden säntillisesti kahdeksassakympissä.

Alkuun se onkin helppoa, koska kaistoja on kolme, mutta kun tie Porvoonväylän erkaantumisen jälkeen kapenee kahteen samansuuntaiseen kaistaan, takaa vyöryvä ja reipasta ylinopeutta ajava autolauma alkaa jo ahdistaa.

Onneksi pian alkavaa 120 km/h -aluetta ei tarvitse edes kokeilla, sillä Kehä III ja siltä kohdin starttaava vanha Lahdentie pelastavat tilanteen. Modernin moottoritien ohella tämä 1950-luvun lopussa valmistunut maantie 140 on edelleen täydessä käyttökunnossa, ja vie matkalaisen kiireettömästi tarvittaessa aina Heinolan pohjoispuolelle Lusiin asti.

Tässä tapauksessa syy vanhan tien käyttämiseen ei ole kiireettömyys sinänsä, vaan virransäästö: moottoritiellä vauhti tyhjentäisi ajoakun hetkessä, kuten olemme jo aiemmin saaneet karvaasti kokea.

Nyt siitä – tai muun liikenteen paineista – ei tarvitse todellakaan kärsiä. Etenen 60–80 km/h -nopeusrajoitusalueilla läpi Vantaan, Keravan, Tuusulan ja Järvenpään, kunnes nopeus tasoittuu Mäntsälää kohti pitkään ja tasaiseen kahdeksaankymppiin. Kivaa ja leppoisaa.

Lyhyt latausaika

Leafimme toimintamatkaa kuvastava mittari on aiemmin paljastunut aika suurpiirteiseksi, joten opiskelen hetken ajotietokoneen käyttölogiikkaa, ja monipuolisten toimintojen joukosta löydän akun todellisen varausprosentin.

Seuraavaksi asetan navigaattorin määränpääksi Lahden, ja ryhdyn sähköautomatemaatikoksi: siis vertailemaan akun prosenttien ja jäljellä olevien kilometrien välistä suhdetta. Käy ilmi, että tällä nopeudella Leaf näyttäisi pääsevän yhdellä akun prosentilla reilusti yli kilometrin matkan. Tämä taas tarkoittaa reippaasti yli sadan kilometrin toimintamatkaa yhdella akullisella – eli hyvältä näyttää.

Mäntsälässä trippi näyttää ajetuksi matkaksi 57 kilometriä. Määränpään (42 km) ja akun varaustilan (59 %) välinen suhde on kasvanut kaiken aikaa. Näillä virroilla saattaisi päästä jopa Lahteen asti, mutta koska nyt oli tarkoitus edetä mukavalla tavalla, pistän Leafin Citymarketin pikalataukseen ja jään odottelemaan akun täyttymistä.

Kovin pitkään sitä ei tarvitse tehdä, sillä 15 minuutissa saavutetut 4,9 kilowattituntia nostavat varaustilan jo 85 prosenttiin. Enkä ehtinyt edes kaupassa käydä – toisin kuin viereiseen piuhaan autonsa kytkenyt Škoda Enyaq -kuski, joka siirtyy tappamaan aikaa kauppakeskuksen uumeniin. Omat ongelmansa isompiakkuisen auton omistajallakin näemmä on…

Itse viittaan näille kintaalla, sillä Leafissa on nyt virtaa suorastaan ruhtinaallisesti. Kun toimintasäde ei edelleenkään romahda ja kilometrien sekä prosenttien erotus säilyy samana, uskallan jopa kytkeä lämppärin viimeisen 20 kilometrin ajaksi päälle. Matka taittuu, en ole tientukkona eikä tällä tiellä ei saisi edes kovempaa ajaa – rajoitus kun on kesälläkin kauttaaltaan Lahteen asti 80 km/h, joitain kuudenkympin osuuksia lukuun ottamatta. Ja niissähän virtaa säästyy vielä entisestään!

20 % liikaa virtaa

Kun Salpausselän kuuluisat radiomastot tallentuvat verkkokalvolle, kohtaan kaupungin ensimmäisen matkan varrelle sattuvan pikalatausaseman K Supermarket Hyppyrin pihalla. Olen maalissa – Hämeentieltä on tultu nyt 99 km, ja akkua on jäljellä vielä 47 %. Kun latasin välillä 26 % lisää, lataamatta olisi jäänyt vielä parikymmentä prosenttia jäljelle.

Eli kun unohtaa moottoritien vilinän, Leafilla pystyy näissä oloissa aivan hyvin ajamaan sata kilometriä yhdellä istumalla. Matka-aikaan pitää tietysti lisätä ainakin ylimääräiset kolme varttia, mutta toisaalta kaupan päälle tulevat vanhan väylän leppoisuus sekä idyllisemmät maalaismaisemat. Ja vastaavasti lataustauon suorittamalla pelivaraa jää vielä vähän kylmempään tai kuumempaankin keliin.

Jännitystä voi toki aina hakea paahtamalla moottoritietä ja lataamalla pidempään Mäntsälässä. Yksi asia on kuitenkin varma: pendelöinti Leafilla ei ole lainkaan tylsää vaan parhaimmillaan mielenkiintoista ajanvietettä – kunhan auton rajat ottaa matkasuunnittelussa huomioon. Mutta niinhän sitä pitää uudemmallakin sähköautolla tehdä, ainakin jos matka suuntautuu jonnekin kauemmas.

Teksti Jussi Saarinen Kuvat Jari Saarentaus