23.2.2019 Ajoneuvot Koeajo: kiekko ja kaksi lisänumeroa – Ford Edge Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ford Edge -katumaasturi sai enemmän voimaa, lisäpykäliä automaattiinsa ja kätevän pyöreän vaihdevalitsimen. Hyvä niin, mutta miten on tavoiteltujen premium-piirteiden laita? Hyvää: voimalinjan toiminta, melutaso, istuimet, tilat. Huonoa: täristävä jousitus. Uudistuneen Ford Edge -ilmeen havaitsee parhaiten aiempaa leveämmästä jäähdyttimen säleiköstä. Myös puskurin alaosan aukkoja on rukattu uuteen uskoon. Hieman enemmän perehtymistä vaatii niin ikään uudelleen muotoiltu konepelti. Sisustuksen osalta eniten on muuttunut keskikonsolissa, missä aiempi keppimallinen automaattivaihteiston valitsin on korvattu pyöreällä, kiekkomaisella valitsimella. Samainen kiekkohan otettiin käyttöön myös uudessa Ford Focuksessa viime kesänä, ja Edgenkin tapauksessa vaihteiston alue kääntyy oikeaksi kätevästi. Samalla säilytystilat pikkutavaralle ovat entistäkin selkeämmät, ja pääsy valitsimen edessä olevaan isoon säilytyslokeroonkin käy kätevämmin. Uudistuksen yhteydessä Edgen liitettävyyksiä parannettiin, ja päivitystä saatiin myös turvallisuusvarusteluun, johon on lisätty törmäyksen jälkeinen automaattijarrutus, törmäyksenväistöavustin sekä mukautuva vakionopeudensäädin kaistallapitoavustimella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kuudesta kahdeksaan Vaihteistouutiset eivät jää pelkkään valitsimeen, sillä Edgen automaattilaatikossa on nyt kahdeksan pykälää aiemman kuuden sijaan. Kuten hyville momentinmuunninautomaateille on ominaista, uusi vaihteisto pelaa kaiken aikaa tasaisesti ja huomaamattomasti. Myös moottoripuolella koetaan uutta, sillä kaksilitraisen, tupla-ahdetun dieselmoottorin teho on kasvanut 30 hevosvoimalla (nyt 240 hv) ja vääntömomentti 50 newtonmetrillä (nyt täydet 500 Nm). Tämä onkin sitten Edge-malliston ainoa voimanlähdevaihtoehto; ostajan valittavaksi jää vain varustetaso, eli joko sporttinen ST-Line tai nyt koeajamamme ylellisempi Vignale. Maailmalla Edgeä myydään myös 150- ja 190-heppaisilla dieselmoottoreilla yhdistettynä edullisempiin varustetasoihin, mutta meillä myynti painottuu näihin tyyriimpiin malleihin. Tärinä tuntuvinta Edgen ajettavuus on, jos ei nyt maailman tunnokkainta, niin ainakin huomaamattoman vaivatonta, ja sama pätee nelivedon sielunelämään koeajon aikana vallinneilla, erittäin liukkailla ja lumipöperöisillä keleillä. Reilut kaksi tonnia painavan auton pidon määrä on tosin nastattomilla talvirenkailla rajoitettu, joten kovin vauhdikkaaseen ajoon Edgekään ei innosta. Ekomielessä järjestelmä osaa nyt pudottaa nelivedon silmänräpäyksessä etuvedoksi, millä tavoitetaan valmistajan mukaan 6,5 prosentin säästö polttonesteen kulutukseen. Paluu nelivetoon tapahtuu luistoneston ja jarrujen lukkiutumiseneston anturien, ulkolämpötilan ja/tai tuulilasin pyyhkimien käytön perusteella. Kun muu auto hoitaa hommansa kuten pitääkin, selvimmin pintaan nousee mukavuus – siis ihan kirjaimellisesti, sillä alusta päästää tien pienet epätasaisuudet edelleen kiusallisen selvästi läpi. Tässä autoluokassa olisi jo lupa odottaa pehmeämpää menoa, varsinkin Edgen vaivaton luonne huomioon ottaen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kovassa kilpailuraossa Onneksi sentään istuinmukavuus ja melutaso ovat kunnossa: penkki tukee oivallisesti, ja Edge etenee nastattomilla talvirenkailla kuin sukkasillaan. Eikä tiloja voi moittia – niin edessä, takana kuin tavaratilassakin laajuutta riittää törsättäväksi asti. Lopputulemana voi sanoa, että vaikka ostaja saa Edgen myötä paljon käyttökelpoista autoa, tietynlainen wau-efekti, mikä pitäisi automaattisesti sisältyä tämänhintaisen katumaasturin olemukseen, jää puuttumaan. Varsinaiset premium-merkit tarjoavatkin tunnetusti varsin kovan vastuksen, muutenkin kuin arvostetumpien brändiensä voimalla. Näitä samoja identiteettiongelmia pohdimme jo kaksi vuotta sitten, kun Edgen edellinen painos oli koeajossamme. Olisikin mukava kokeilla Edgeä sillä rahvaan varustelulla ja matalampitehoisella dieselillä – veikkaan, että senkin ominaisuudet varmasti riittäisivät meikäläisissä olosuhteissa pitkälle, ja kokonaisuus istuisi henkisesti hieman paremmin paikalleen. Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen Lisätietoja: www.ford.fi/edge/vignale Ford Edge 2.0 TDCi Bi-Turbo Ecoblue 240 hv A8 Vignale Hinta alkaen 71 000 € Koeajetun auton hinta varusteineen 71 000 € Moottori Dieselmoottori 1 996 cm³, 4 sylinteriä, 2 ahdinta, 8-v. automaattivaihteisto, neliveto. Teho 177 kW (240 hv), 4000 r/min Vääntö 500 Nm (2000 r/min) Vääntö 500 Nm (2000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 9,6 s Huippunopeus 216 km/h Kulutus l/ 100 km WLTP-kulutus 7,9 (yhd.) CO2-päästöt 207 g/km Mitat pituus 4834 mm, leveys 1934 mm, korkeus 1742 mm, akseliväli 2849 mm Vetokyky jarrullinen/ jarruton 2000 / 750 kg Euro NCAP 5 tähteä Takuu 5 vuotta/ 100 000 km Lue lisää Kaikki artikkelit 23.9.2026 Ajoneuvot Nissan Pixo on uusi, edullisehko täyssähkömalli Micran alapuolella – se on tosin isompi kuin Micra vielä viimeistä edellisessä sukupolvessa 21.9.2026 Koeajo Honda WN7 lupaa moottoripyörien sähköistä vallankumousta, mutta onko maailma vielä valmis? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Koeajo Koeajo: Škoda Epiq on valmistajansa iskulauseen veroinen tuote 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 350 4Matic valitaan järkiperusteilla eikä tunteella 12.9.2026 Koeajo Triumph Scrambler 400 XC käyttää kuutiot hyväkseen ja tarjoaa koko rahalla hauskaa 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel