Koeajo: kiekko ja kaksi lisänumeroa – Ford Edge
Ford Edge -katumaasturi sai enemmän voimaa, lisäpykäliä automaattiinsa ja kätevän pyöreän vaihdevalitsimen. Hyvä niin, mutta miten on tavoiteltujen premium-piirteiden laita? Hyvää: voimalinjan toiminta, melutaso, istuimet, tilat. Huonoa: täristävä jousitus.
Uudistuneen Ford Edge -ilmeen havaitsee parhaiten aiempaa leveämmästä jäähdyttimen säleiköstä. Myös puskurin alaosan aukkoja on rukattu uuteen uskoon. Hieman enemmän perehtymistä vaatii niin ikään uudelleen muotoiltu konepelti.
Sisustuksen osalta eniten on muuttunut keskikonsolissa, missä aiempi keppimallinen automaattivaihteiston valitsin on korvattu pyöreällä, kiekkomaisella valitsimella.
Samainen kiekkohan otettiin käyttöön myös uudessa Ford Focuksessa viime kesänä, ja Edgenkin tapauksessa vaihteiston alue kääntyy oikeaksi kätevästi. Samalla säilytystilat pikkutavaralle ovat entistäkin selkeämmät, ja pääsy valitsimen edessä olevaan isoon säilytyslokeroonkin käy kätevämmin.
Uudistuksen yhteydessä Edgen liitettävyyksiä parannettiin, ja päivitystä saatiin myös turvallisuusvarusteluun, johon on lisätty törmäyksen jälkeinen automaattijarrutus, törmäyksenväistöavustin sekä mukautuva vakionopeudensäädin kaistallapitoavustimella.
Kuudesta kahdeksaan
Vaihteistouutiset eivät jää pelkkään valitsimeen, sillä Edgen automaattilaatikossa on nyt kahdeksan pykälää aiemman kuuden sijaan. Kuten hyville momentinmuunninautomaateille on ominaista, uusi vaihteisto pelaa kaiken aikaa tasaisesti ja huomaamattomasti.
Myös moottoripuolella koetaan uutta, sillä kaksilitraisen, tupla-ahdetun dieselmoottorin teho on kasvanut 30 hevosvoimalla (nyt 240 hv) ja vääntömomentti 50 newtonmetrillä (nyt täydet 500 Nm).
Tämä onkin sitten Edge-malliston ainoa voimanlähdevaihtoehto; ostajan valittavaksi jää vain varustetaso, eli joko sporttinen ST-Line tai nyt koeajamamme ylellisempi Vignale. Maailmalla Edgeä myydään myös 150- ja 190-heppaisilla dieselmoottoreilla yhdistettynä edullisempiin varustetasoihin, mutta meillä myynti painottuu näihin tyyriimpiin malleihin.
Tärinä tuntuvinta
Edgen ajettavuus on, jos ei nyt maailman tunnokkainta, niin ainakin huomaamattoman vaivatonta, ja sama pätee nelivedon sielunelämään koeajon aikana vallinneilla, erittäin liukkailla ja lumipöperöisillä keleillä. Reilut kaksi tonnia painavan auton pidon määrä on tosin nastattomilla talvirenkailla rajoitettu, joten kovin vauhdikkaaseen ajoon Edgekään ei innosta.
Ekomielessä järjestelmä osaa nyt pudottaa nelivedon silmänräpäyksessä etuvedoksi, millä tavoitetaan valmistajan mukaan 6,5 prosentin säästö polttonesteen kulutukseen. Paluu nelivetoon tapahtuu luistoneston ja jarrujen lukkiutumiseneston anturien, ulkolämpötilan ja/tai tuulilasin pyyhkimien käytön perusteella.
Kun muu auto hoitaa hommansa kuten pitääkin, selvimmin pintaan nousee mukavuus – siis ihan kirjaimellisesti, sillä alusta päästää tien pienet epätasaisuudet edelleen kiusallisen selvästi läpi. Tässä autoluokassa olisi jo lupa odottaa pehmeämpää menoa, varsinkin Edgen vaivaton luonne huomioon ottaen.
Kovassa kilpailuraossa
Onneksi sentään istuinmukavuus ja melutaso ovat kunnossa: penkki tukee oivallisesti, ja Edge etenee nastattomilla talvirenkailla kuin sukkasillaan. Eikä tiloja voi moittia – niin edessä, takana kuin tavaratilassakin laajuutta riittää törsättäväksi asti.
Lopputulemana voi sanoa, että vaikka ostaja saa Edgen myötä paljon käyttökelpoista autoa, tietynlainen wau-efekti, mikä pitäisi automaattisesti sisältyä tämänhintaisen katumaasturin olemukseen, jää puuttumaan. Varsinaiset premium-merkit tarjoavatkin tunnetusti varsin kovan vastuksen, muutenkin kuin arvostetumpien brändiensä voimalla.
Näitä samoja identiteettiongelmia pohdimme jo kaksi vuotta sitten, kun Edgen edellinen painos oli koeajossamme.
Olisikin mukava kokeilla Edgeä sillä rahvaan varustelulla ja matalampitehoisella dieselillä – veikkaan, että senkin ominaisuudet varmasti riittäisivät meikäläisissä olosuhteissa pitkälle, ja kokonaisuus istuisi henkisesti hieman paremmin paikalleen.
Lisätietoja: www.ford.fi/edge/vignale
