Range Rover Evoque

Ajoneuvot Koeajo 5.4.2019

Koeajo: sliipatusti sopivampi – Range Rover Evoque

Range Rover Evoque, malliston pienokainen, uudistui kauttaaltaan – ja samalla aikuistui ”oikeaksi” merkkinsä edustajaksi. Hyvää: ajoasento, istuin, viimeistely, etenemiskyky, jousitus, hiljaisuus. Huonoa: kulutus, paino.

Range Rover Evoque on uudistunut perusteellisesti: valmistaja kertoo vain ovensaranoiden periytyvän vanhasta. Ensivilkaisulla tätä on vaikea uskoa, sillä kiilamainen olemus ja mittasuhteet ovat ennallaan.

Lähempää tarkasteltuna huomaa kaiken todellakin menneen uusiksi. Pinnat ja yksityiskohdat on sliipattu menevämmiksi, ja esimerkiksi oven kahvat nousevat esiin korin pinnasta vasta lukituksen auetessa.

Ulkomitat kertovat auton koon säilyneen, mutta akselivälin piteneminen kavaltaa, että alustaankin on kajottu. Perusratkaisut ovat kuitenkin aiemman kaltaiset. Kolmiovinen versio sekä avomalli on nyt jätetty pois mallistosta.

Edustava ohjaamo

Sisällä uudistuminen käy ilmi selvemmin: tyyli ja laatuvaikutelma ovat hypänneet pykälää arvokkaammiksi. Kojelaudan vaakalinjat korostuvat, näkymää hallitsevat isot lasiruudut, ja samalla nappuloita on vähennetty.

Lisäksi näyttöjen nopeus, grafiikka ja kontrasti ovat harpanneet nykyaikaan, ja viihdenäytön tilttikulmaa pystyy säätämään. Taustapeilin näkymän pystyy puolestaan korvaamaan takakameralla, ja maastossa etukameralla voi etsiä parasta ajolinjaa.

Ajoasento on luonteva, ja istuinten muotoilu tuntuu onnistuneelta niin ensikokeilun kuin päivän ajorupeamankin jälkeen. Tyyliin sopivan nahkaverhoilun ekologisempana vaihtoehtona on eukalyptuspuun kuidusta tehty kangas.

Akselivälin kasvu on tuonut takapolvitiloihin pari kaivattua lisäsenttiä, ja kompakteihin ulkomittoihin onkin saatu loihdittua yllättävän hyvät tilat. Korkeasta vyötärölinjasta huolimatta tavaratila on kooltaan vain tavanomainen.

Laaja mallisto

Uuden Evoquen tehopaletti on laaja. Kaikki moottoriversiot ovat nelisylinterisiä ja kaksilitraisia. Mallimerkinnät P200, P250, P300, D150, D180 ja D240 paljastavat käytettävän polttoaineen sekä teholukeman hevosvoimina.

Varustetasot ovat tutut S, SE ja HSE – perusmallin ja Launch Editionin lisäksi. Monipuoliset varusteluvaihtoehdot venyttävät hintahaitarin 53 000 eurosta yli sadan tonnin.

Kaikki Suomeen tuotavat versiot on varustettu 48 voltin kevythybriditekniikalla, nelivedolla ja yhdeksänvaihteisella automaatilla. Kevythybridi sammuttaa moottorin jo hidastuksen aikana, kerää jarrutuksista energiaa, ja avustaa sillä kiihdytyksiä. Lataushybridiversio on luvassa ensi talvena.

Etevä alusta

Ensikoeajossa alla oli Evoque P250, joka tuntui aluksi teholukemaansa vaisummalta. Suurin syy tähän on tuhti 1 900 kilogramman omamassa – alumiinia ei ole käytetty isompien mallien tavoin.

Vaikutelmaa tehostaa taloudellisuuteen pyrkivän automaatin taipumus pitää isoa vaihdetta sinnikkäästi päällä. Kaasua pitää painaa syvään vaihteiston herättämiseksi, minkä jälkeen suorituskyky on kohdallaan. Vaikka automaatti ja hybriditoiminnot yrittävät lieventää seurauksia, kulutus karkasi lukemaan 12 l/100 km.

Hämmästyttävästi alusta selviää niin mukulakivetyksestä, moottoritiestä, sorapätkästä, kalliokiipeilystä kuin joessa kahlaamisestakin mainiosti. Kokonaisuutena Evoque on aiempaa hienostuneempi sekä jousitukseltaan että äänimaailmaltaan ­– oikeastaan vasta nyt se on ansainnut paikkansa Range Rover-mallistossa.

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Land Rover

Kaikki koeajot

Uusimmat