29.1.2023 Ajoneuvot Peugeotilta viisi uutta sähköautomallia kahdessa vuodessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Peugeot piti E-Lion-sähköistysprojektinsa ympärillä teemapäivän, jossa yhtiö kertoi lähivuosien suunnitelmistaan. Kevythybridit ovat vuorossa jo tänä vuonna, mutta sen jälkeen mallisto täyssähköistyy vauhdilla. Sähköistyminen ei sivuuta leijonamerkkiäkään, sillä myös Peugeot on mukana autoalan murroksessa. Yhtiön pitämä E-Lion Day -teemapäivä sisälsi lyhyen ja pidemmän aikavälin tavoitteita ranskalaismerkin sähköistymisen suhteen.Tämän vuoden aikana edessä on sähköistetty versio jokaisesta Peugeotin henkilöautomallista. Osana tätä suunnitelmaa 208-, 2008-, 308-, 3008-, 5008- ja 408-malleihin tulee 48 voltin kevythybridijärjestelmä 100 tai 136 hevosvoiman PureTechien yhteyteen. Kevythybridisoinnin yhteydessä voimalinjaan tulee 21 kilowatin sähkömoottori, joka sijaitsee uuden kaksoiskytkinvaihteiston yhteydessä. Peugeotin mukaan järjestelmä pienentää polttoaineen kulutusta noin 15%:lla ja mahdollistaa liikkumisen pelkällä sähköllä. C-segmentin katumaasturimallille kerrotaan jopa kyky liikkua sähköajolla yli puolet ajasta.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy2025 täyssähköversioihinPeugeotin seuraava tavoite on, että koko henkilöautomallistosta on tarjolla täyssähköinen versio 2025 aikana. Se tarkoittaa, että kahden vuoden aikana merkiltä tulee viisi uutta täyssähköautoa: E-308 ja sen farmariversio E-308 SW ovat olleet jo tiedossa jonkin aikaa. Ne perustuvat uuteen 115 kW sähkömoottoriin ja niiden WLTP-toimintamatka on yli 400 km. Myös E-408 on mainittu on aiemmin.Vuoden 2023 loppupuolella tulee uusi E-3008 ja sen sisarmalli E-5008. Yli 700 kilometrin toimintamatka ja kolme eri sähkövoimalinjaversiota ovat uutuuden ennakkotiedot. Auto perustuu STLA Medium -perusrakenteeseen.Stellantiksen sähköautojen perusrakenteet mahdollistavat varta vasten täyssähköisiksi suunniteltujen autojen toteuttamisen. Käytännössä se mahdollistaa joustavamman suunnitteluprosessin ja uudet käyttötavat. Peugeotille sähkömurros merkitsee myös uutta muotoilukieltä, josta nähtiin esimakua Inception-konseptin muodossa. Inception esitteli myös Hypersquare-neliöratin ja seuraavan sukupolven i-Cockpit-ohjaamon ideoita.Ilmastoneutraali 2038Pidemmän tähtäimen tavoitteena Peugeot on Euroopassa täyssähköinen 2030 aikana ja koko toiminta on ilmastoneutraalia 2038 mennessä. Valmistusprosessin osalta ilmastotoimet tarkoittavat, että valo ja lasi korvaavat mustan ja kromin, alumiinivanteiden kierrättämiseen sekä muihin kierrätettyihin materiaaleihin. Myös massaa pyritään säästämään ilmastosyistä.Peugeot pyrkii myös ajattelemaan tuotteidensa elinkaarta holistisemmin ja suosimaan pidempää elinkaarta.– Hiilineutraalius ei ole vain yksi sana, se on ajatusmalli ja lähtökohta, joita meidän kaikkien tulee vaalia niin organisaatioina kuin yksilöinä. Samoin E-Lion-projekti ei ole vain strategia tai Powerpoint-esitys. Tämä on projekti, johon me kaikki olemme sitoutuneita, koska se on elintärkeää niin meille itsellemme kuin tuleville sukupolville, linjasi Peugeotin toimitusjohtaja Linda Jackson.Peugeot aikoo järjestää E-Lion-teemapäiviä jatkossakin kertoakseen sähköistymisprojektinsa uusimmista vaiheista.Lähde ja kuvat: Peugeot Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 3.7.2025 Sähköautot ”10 vuotta liian aikaisin” – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Sähköautot Tesla toimitti ensimmäisen itseajavan auton asiakkaalle Texasissa – täysin ilman kuljettajaa 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 30.6.2025 Kuluttajat Kuluttaja ja automyyjä kiistelivät, lämpenikö tuontiautona maahantuotu uudehko Audi-sähköauto riittävän nopeasti talvella – kuluttajariitalautakunta antoi vastauksen 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?