Ajoneuvot Uutinen 24.1.2023

Sähköistyminen näkyy Keskon maahantuomissa automerkeissä tänäkin vuonna – häviääkö yksi automerkki kokonaan?

K Auto Oy:n tavoitteena on laajentaa ja kehittää myös latausverkostoa voimakkaasti.

Audi, Volkswagen, Seat, Cupra, Porsche, Bentley sekä MAN. Kaikki saksalaiseen Volkswagen-konserniin kuuluvia automerkkejä, joita Suomessa maahantuo ja myy Keskoon kuuluva K Auto Oy.

K Auto kertoi keskiviikkona mediatilaisuudessa menneestä vuodestaan sekä tulevaisuuden näkymistään. Alkanut vuosi tuo K Auton edustamille automerkeille mukanaan luonnollisesti myös uusia automalleja. Esimerkiksi Cupran kohdalla alkanut vuosi ja seuraavat tulevat olemaan vilkkaat, sillä esimerkiksi Cupran mallit Leon ja Born ovat tulossa siihen ikään, että ne saavat sukupolvensa puolimatkan päivitykset eli faceliftin.

Cupran mallisto myös laajenee, sillä mallistoon on tulossa Volkswagen ID.4 -kokoluokkaan sijoittuva sähköauto, Tavascan. Kiinassa valmistettava täyssähköauto on muiden Cupra-mallien tapaan tehokas ja näyttävästi muotoiltu. Ensi vuonna on myös luvassa Audi Q3:n kanssa samaan kokoluokkaan sijoittuva katumaasturi Cupra Terramar, joka on lataushybridi ja viimeinen koskaan polttomoottorilla markkinoille tuotava Cupra-malli.

Lisäksi Cupralta on tulossa vuonna 2025 pieni sähköauto, joka kantaa tällä hetkellä vielä nimeä Urban Rebel. Tuotantoon päätyessään auto tehdään Martorellin tehtaalla Espanjassa, johon Volkswagen-konserni keskittää muutenkin sähköautojen tuotantoa.

Seatista ollaan vaiti

Kun K Auton Cupran ja Seatin liiketoiminnasta vastaavan johtaja Jukka Kiuru esitteli lehdistölle myös Cupra-automerkin kuulumisia, mutta ei sanaakaan Seatista. Cupran rekisteröinnit nousivat viime vuonna vahvasti, ja näitä vahvasti kasvaneita lukuja Kiuru esitteli lehdistölle.

Seatin ensirekisteröinnit vuonna 2022 sen sijaan romahtivat. Aiempina vuosina Seatin rekisteröinnit ovat olleet 2 000 auton molemmin puolin, kun viime vuonna Seatia ensirekisteröitiin vain vaivaiset 400 kappaletta. Esimerkiksi aiemmin lähes suosikkiautoksi noussutta Leon-mallia rekisteröitiin viime vuonna vain 135 kappaletta, kun aiempina vuosina rekisteröinnit ovat olleet tuhannen auton molemmin puolin. Seat Leonin kohdalla ei ole myöskään kysymys siitä, että automalli olisi vanha, vaan se olisi samalla tavalla Cupra Leonin tapaan tulossa elinkaarensa puoliväliin.

Kysymys kuuluu, että onko Seat häviämässä kokonaan – vai onko viime vuoden rekisteröintiluvut vain toimitusvaikeuksien ja muiden asioiden summa.

Kiuru ei myöntänyt, mutta ei myöskään kieltänyt.

– Olemme kärsineet saatavuudesta ennen kaikkea Seatin osalta, mutta ilmiselvä fokus on Cuprassa, kuului Kiurun vastaus.

Rivien välistä voisi lukea, että Volkswagen-konsernissa on tehty joitain päätöksiä, varsinkin komponenttipulan vauhdittamana Seatin suhteen ja aiemmin automaailmassa velloneet huhut ovat käymässä todeksi. Niukkoina aikoina Volkswagen-konsernissa on myös jouduttu priorisoimaan ja näin ollen Cupra on saanut enemmän hyvin vetävän myyntinsä vuoksi ja Seat on joutunut jäämään vähemmälle.

Voiko olla siis mahdollista, että automerkki häivytetään malli mallilta historian kirjoihin, kun Seatin olemassa oleva mallisto tulee elinkaarensa päähän – tai sitten sille keksitään jotain muuta käyttöä.

Porsche Macan uudistuu myös

Muita Volkswagen konsernin Suomeen lähiaikoina odotettavista uutuuksista ovat muun muassa täyssähköautot Volkswagen ID.7, Porsche Macan, Audi Q8 e-tron sekä sen tehoversio, Audi SQ8 e-tron. Audi SQ8 e-tron oli myös tilaisuudessa näytillä. Lisäksi esimerkiksi polttomoottorilla kulkeva Volkswagen Amarok nähdään tänä vuonna.

– Porsche Macanista tiedetään, että se tulee tarjoamaan uusia innovaatioita, samanlaisia, mitä Porsche Taycan tarjosi tullessaan markkinoille. Macan tulee latautumaan 5 prosentista 80 prosenttiin oikealla laturilla jopa alle 25 minuutissa, Porsche- ja Bentley-merkeistä vastaava johtaja Ossi Korpela sanoo.

Vaikka uusia malleja lanseerataan koko ajan enemmän ja enemmän, myös K Auto on kärsinyt autoalaa vaivanneesta komponenttipulasta ja sitä kautta pitkistä toimitusajoista. K Auto Oy autokaupan toimialajohtaja Matti Virtanen arvioi, aivan kuten koko autoalakin, että toimitusvaikeudet helpottavat vasta alkaneen vuoden loppupuoliskolla.

– Toimitusketjuhaasteet eivät poistu vielä kokonaan. Nämä toimitusvaikeudet jatkuvat ainakin vielä tämän vuoden, Virtanen arvioi.

Virtasen mukaan tilanne on kuitenkin helpottanut siitä, mitä se oli pahimmillaan.

K Auto on kuitenkin tunnuslukujensa perusteella pärjännyt hyvin vaikeassa tilanteessa, Virtasen sanoin ”erinomaisesti”. Jatkossakin K Auto aikoo pärjätä ja tänäkin vuonna yhtiö investoi paljon muun muassa sähköautoille sähköä jakelevaan K-Lataus -latausverkostoon.

– Meidän ajatuksena on, että asiakas ajaa meiltä ostamalla autollaan K-kauppaan ja lataa siinä samalla autoaan, Virtanen kiteyttää.

K Auton ajatuksena ei ole pelkästään laajentaa sähköautojen latausverkostoaan, vaan kehittää sitä muutenkin.

– Latausverkoston rakentamista jatkamme ja uusia asemia on myös tulossa. Mutta sen lisäksi olemassa olevia latausasemia täytyy laajentaa, meillä on pitkä lista pullonkauloja, mitä täytyy ratkoa. Lisäksi näemme, että meidän asemakonseptimme ei ole siinä, mitä nyt on tehty, tältäkin puolelta meillä on vielä paljon kerrottavaa, K Auton latausasemista vastaava johtaja Iiro Määttänen sanoo.

Teksti ja kuvat Manu Tuppurainen

Jaa artikkeli

Kaikki koeajot

Uusimmat