23.2.2024

Sähköpyörän koeajo: Helkama FE12 – kotimaista läskiä paremmilla mausteilla

Helkama FE12 -fatbike on uudistunut ja uudistuksen myötä myös parantunut, varsinkin ajoasennon näkökulmasta. Hyvää: parantunut runkogeometria, ajettavuus, leppoisa olemus, päiväajovalo. Huonoa: Hissitolpan ohjain.

Fatbiket ovat Suomessa erittäin suosittuja, johtuen esimerkiksi siitä, että fatbike on alunperin kehitetty lumisissa olosuhteissa ja lumisiin olosuhteisiin. Fatbike-pyörien kehitystyö on Suomessa myös erinomaista, siitä paljon pisteitä molemmille suomalaisille pyöriä suunnitteleville yhtiöille, sekä Helkamalle ja Tunturille.

Monet pyörävalmistajat ovat fatit jättäneet pois kokonaan valmistusohjelmastaan niiden rajallisen markkinan vuoksi, mutta kotimaiset pyörävalmistajat eivät tätä ole tehneet, onneksi. Eikä oletettavasti senkään vuoksi, että ne ovat myös tärkeitä tuotteita molemmille valmistajalle.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Monipuolinen fatbike

Fatbike toimii erinomaisesti monenlaisessa käytössä. Sillä pääsee hyvin liikkeelle talvella, vaikka lumessa, soralla, hiekassa, metsässä, ihan kunnon maastossakin ja sen lisäksi sillä voi ajaa vaikka työmatkaa. Sähköavustus läskipyörässä sen kuin vain parantaa sen monipuolisuutta monen paikan höylänä. Sähköavustus sopii erinomaisesti kaikkiin läskipyöriin.

Helkama FE12 on ollut erittäin suosittu sähköfat-malli vuosien aikana. Helkama on nyt myös parannellut FE12-malliaan. Pyörän ajettavuus on nyt parempi kuin vanhassa mallissa, jonka pitkä akseliväli yhdistettynä pyörän muuhun rungogeometriaan teki sen ajoasennosta aavistuksen makaavan ja kankean.

Uudistetun Helkama FE12 -mallin akseliväli ei ole muuttunut nyt mihinkään, mutta pyörän muu rungogeometria on nyt parantunut huomattavasti aiempaan FE12 -malliin nähden.

Pienien muutoksin

Pyörän muuttuneet mitat ovat äärimmäisen pieniä, mutta oleellisia ajettavuuden näkökulmasta. Koeajetun FE12-mallin joustokeulaisessa versiossa ainoastaan reach ja stack-mitat ovat muuttuneet, muut mitat ovat ennallaan, mutta pienillä muutoksilla pyörästä on tullut entistä parempi.

Vanhassa 20-tuumaisessa pyörässä reach-mitta oli 476 millimetriä ja stack 638 millimetriä, kun uudessa mallissa samat mitat ovat 474 ja 640.

Koska stack eli pyörän pystysuora korkeus keskiölaakerista emäputken yläosaan on kasvanut, ajoasento on noussut pystymmäksi. Reach-mitta eli vaakasuuntainen mitta keskiöstä emäputken keskikohtaan on puolestaan nyt lyhentynyt, jolloin asennosta tulee entistä ryhdikkäämpi.

Vanhassa mallissa ajoasento oli makaavampi, jolloin runko tuntui pidemmältä, nyt ajoasento on noussut pystympään ja supumpaan, jolloin siitä on tullut myös luontevampi.

Komea päiväajovalo

Helkama FE12 on myös tyylikäs fatbike. Pyörää saa kahdella eri värityksellä, musta-keltaisena sekä koeajetun mallin valko-punaisena. Valko-punainen on eritoten erittäin tyylikäs ja kokonaisuuden kruunaa pyörän edessä, emäputkeen integroitu Helkaman logo, joka toimii myös hyödyllisenä päiväajovalona ja lisää näkyvyyttä hämärän hiipiessä. Logo syttyy loistamaan, kun pyörän ajojärjestelmän virrat kytkee päälle.

Helkaman FE12 -läskipyörässä on myös etujousto, vaikka se ei ole läskipyörässä välttämättömyys, se tuo mukavasti lisää mukavuutta ja parempia maasto-ominaisuuksia pyörään.

Helkama FE12 on myös ketterä pyörä ajaa. Se taipuu hyvin polanteisella polulla kovassa vauhdissakin, vaikka ei läskipyörällä täysjousitetun sähköpyörän vauhteihin tietenkään pääse.

Fatbike on myös omimmillaan hitaissa vauhdeissa ja FE12:n 12-lehtisessä takapakassa onkin edelleen 51-hampainen ratas, joka mahdollistaa hitaat ryömintänopeudet. Vaihteistona on takuuvarma Shimano Deore XT, joka sopii pyörän hintaluokkaan erinomaisen hyvin. Samoin Shimanon jarrut M410-jarrut ovat aivan riittävän tehokkaat pyörään.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tuttua Shimanoa

Pyörän ajojärjestelmäkin tulee Shimanolta, EP8 on oivallinen sähkömoottori läskipyörään. Koska sähköavusteisessa sähköpyörässä ei aleta kikkailla painonkaan kanssa, sitä on koeajetussa 20-tuumaisessa koossa 27,5 kiloa, akkukin voi olla iso, 630-wattituntinen varmistamassa hyvä toimintamatka sähköllä avustettuna.

Hissitolppakin Helkamassa on vakiona, joka lisää pyörän käytettävyyttä joka tilanteessa, maastossa ja vaikka liikennevaloissa.

Helkaman käyttämään Satori Sorata Pro -hissitolpan ohjaimen tuntuma on huono ja vipu on vaikea sijoittaa ohjaustankoon ergonomisesti, koska se on 90 asteen kulmassa tankoon nähden eikä tule suoraan peukalon alle.

Uudistunut Helkama FE12 ei ole komponenttien osalta juurikaan päivittynyt, suurimpia päivityksiä siinä on väritys, emäputkeen integroitu valo sekä kaikkein suurimpana runkogeometrian muutos – joka osoittaa sen, että vielä hieman paremmalla suunnittelulla pyörästä saadaan vielä paljon parempi. Jos vanha FE12 oli hauska pyörä, uudistunut FE12 on vieläkin hauskempi.

Teksti ja kuvat Manu Tuppurainen

Helkama FE12 12V
SÄHKÖMOOTTORI Shimano EP8 250 W, 85 Nm
Sähkömoottorin ohjain Shimano SC-EM800
Akku Shimano BT-E8036 630 Wh
Vaihteisto Shimano M8100 SGS XT 12v Shadow+, vaihdevipu Shimano SLX SL-M7100, rataspakka Sunrace CSMZ800 11-51H
Kampisarja Samox e-Fat 160 mm 34H
Ketju Sunrace CN12E
Runko alumiini
Rungon koko 15, 17, 20
Etuhaarukka Manitou Mastodon Comp 100 mm
Ohjaustanko Alumiini 35/780 mm
Jarrut Shimano MT410 hydraulinen levyjarru 180 mm, edessä ja takana
Istuin Selle Royal Essenza Athletic
Rengaskoko 26”
Renkaat Schwalbe Jumbo Jim
Vanteet Sunringle Mulefut 80-559 32R
Massa 26,8–27,5 kg
Takuu runko 5v, osat 2v
Hinta 4 999 €

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat