25.9.2021 Ajoneuvot Tässä se nyt on ihan oikeasti, nimittäin uusi Toyota Tundra Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Toyotan iso avolava sai nyt ensimmäistä kertaa sisäänsä hybriditekniikkaa. Voimme olla tästä näin varmoja, sillä Tundra on vihdoin oikein virallisesti ensiesitelty. Siinä uskossa me ainakin olemme. Minun lapsuudessani autot esiteltiin niin, että tehtaanjohtaja poisti lakanan uutuuden päältä yleisön taputtaessa, tai vaihtoehtoisesti niin, että formulatähti ajoi sen kulisseista lavalle. Tällainenhan ei enää tule kuuloonkaan, joten show on järjestettävä jollakin muulla tavalla. Toyota teki sen esittelemällä Tundran internetissä suurin piirtein osa kerrallaan, ja naamioimalla tämän aluksi muka ”lipsahdukseksi”. Viimeisin iso lipsahdus nähtiin vain pari päivää ennen virallista julkaisua, kun taas yksi kokokuva lävähti nettiin. Moottorikin on käsitellyt uutta Tundraa jo kerran tätä ennen. Väkevämpi Tundra TRD Pro -malli tuo itseään esille TRD-logojen muodossa ympäri autoa. Eräässä yksityiskohdassa luodaan illuusio logosta meripihkan sisällä. Käväisi jo mielessä, että mitä mieltä autoa on enää edes varsinkaan meillä tässä ja nyt esitellä, kun kaikki on paljastettu etukäteen. Julkaisun jälkeen kävi ilmi, että kyllä siinä taitaa sittenkin olla mieltä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hybridiä Tundralla Hybridiauto tiivistyy jo sanana vahvasti Toyotaan, onhan nimenomaan tämä merkki suurin vaikuttaja siinä, että kyseisestä voimalinjaratkaisusta on tullut arkipäivää. Hybridit eivät kuitenkaan ole vakiinnuttaneet asemaansa 24 vuoden aikana Toyota-malliston korkeimmassa päässä, päinvastoin. Uuden Tundran myötä tähän tulee muutos, muttei ehkä aivan odotetulla tavalla. Jo aiemmassa jutussamme mainittu tuotenimi iForce MAX on löytänyt itselleen identiteetin 3,5-litraisena ahdettuna bensiini-V6:na, jonka perään, kytkimen kera, on tuotu vahva sähkömoottori. Sieltä voima välittyy edelleen kymmenenvaihteisen automaatin kautta pyörille. Sähkömoottori antaa polttomoottorille lisätehoa, ottaa jarrutusenergiaa talteen, toimii starttimoottorina ja tekee Tundrasta hitaassa ajossa myös hetkellisesti täyssähköauton. Järjestelmän nikkelimetallihydridiakku on sijoitettu takaistuinten alle. Ratkaisua voisi epävirallisesti luonnehtia vaikkapa raskaaksi kevythybridiksi, se kun ei edusta Toyotan täyshybriditekniikkaa. iForce MAX on nyt täyttä totta. Kopan takana näkyvät muista hybrideistä tutut oranssit suurjännitejohdot. Nimeä iForce tottelee sama moottori ilman sähkömoottoria perässään. 3,5-litraisena markkinoitava, (3 445 cc) alumiinilohkoinen ja turboahtimella ryyditetty voimanlähde on siis odotetusti korvannut aiemman V8:n. Moottorin suunnittelussa on kiinnitetty aivan erityistä huomiota jäähdytykseen, ja muun muassa sen kautta luotettavuuteen ja energiatehokkuuteen. Moottorissa käytetään myös paljon aiempaa enemmän koneälyä eri toimintojen optimoinnissa. Tuore voimanlähde antaa 389 hevosvoimaa ja 650 newtonmetriä. Sähkömoottorin vaikutus MAX-version vääntömomenttiin on paljonpuhuva: 650 Nm vastaan 790 Nm. Tehoakin hybridissä on miltei 50 hevosvoiman verran enemmmän. Perävaunun vetäjät, hoi! Uusi Tundra vaikuttaa olevan melkoinen veturi. Suurimman vetomassan kerrotaan kasvaneen 17,6 prosentilla edellissukupolveen verrattuna. Lukema on nyt noin 5 445 kilogrammaa. Eikä siinä vielä kaikki, Tundra pyrkii tekemään perävaunun vedosta juhlaa. Auton ajotilavalikossa on erikseen Tow/Haul-asetus, joka säätää muun muassa vaihteiston, ajonvakautuksen ja kaasunvasteen perävaunun vetämiselle optimaalisiksi. Mikäli sitten koukun päästä löytyy oikein raskas kärry, kannattaa asetuksista valita Tow/Haul+. Kärryn näkyvyyttä parantavat lukuisat kamerat ympäri autoa sekä sivupeilit, jotka aukeavat tarvittaessa leveämmälle, jolloin erillisiä lisäpeilejä ei tarvita esimerkiksi asuntovaunua vedettäessä. Myös perävaunun kiinnitykseen löytyy apuja. Vetomassan tavoin myös lavan kantavuus on kasvanut. Voimalinjan ohella kiitos kasvaneesta veto- ja kantokapasiteetista kuuluu alustalle, jossa on nyt taka-alustankin osalta luovuttu lehtijousista ja siirrytty erillisjousitukseen, jonka kulutuksen- ja korroosionkestävyyttä on pönkitetty erilaisin keinoin. Löytyväthän sieltä nyt myös palkeet, joilla auton maavaraa saa säädettyä tilanteen mukaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hegemoniat kohdilleen Kun nyt on käsitelty reippaasti tekniikkaa kuoren alla, on hyvä hetki vilkaista itse kuorta. Tundra on yltä päältä amerikkalainen tuote, eikä tätä pyritä millään peittämään. Auto on niin sisältä kuin ulkoa kehitetty pitkälti Yhdysvaltojen maaperällä, ja se myös valmistetaan syvällä Teksasin sydänmailla, San Antoniossa. Toyota Tundra on toistaiseksi ollut Nissan Titanin ohella ainoa varteenotettava "ulkomaalainen" kilpailija Ford F-150:lle, RAM:ille ja GM:n siskoksille eli Chevy Silveradolle ja GMC Sierralle. Ulkonäöllään uusi Tundra pyrkii vastaamaan 14 vuotta vanhaa edellissukupolvea paremmin kotimaisten kilpailijoiden areenalle tuomiin rohkeisiin ja suureellisiin muotoiluelementteihin. Yhdysvaltain kilpailluimmassa autoluokassa on hyvä erottautua edukseen. Jättimäinen maski paksuilla kromikehyksillä on sitten ilmeisesti sitä parhaimmillaan. Tuulilasin alareunassa kerrotaan lukevan valoa vasten morseaakkosilla sana BADASSTRUCK. Mitä lie tarkoittaakin. Sisällä ohjaamossa tulijan vastaanottaa autoluokalle ominainen jylhä maisema. Jopa 14-tuumaista tietoviihdekeskuksen näyttöpäätettä lukuun ottamatta tunnelma on konservatiivinen viisarimittareineen päivineen. Ei ole mikään ihme, että monet yksityiskohdat tuovat mieleen tuoreen Land Cruiser 300:n. Jotain tähän viittaavaa on varmasti odotettavissa myös ensi vuonna esiteltävään uuteen meikäläiseen Land Cruiseriin, kuten myös Tundraan perustuvaan seuraavan polven Sequoiaan. Meille saakka uusi(kaan) Tundra ei tuontiohjelman puitteissa ole saapumassa, mutta aivan varmasti näitä tulee tänne jokunen määrä päätymään muuta kautta. Lavan takalaita aukeaa vanhalla kunnon tyylillä takavaloumpioon piilotetusta napista. Lähde ja kuvat: Toyota Teksti: Benjamin Helander Lisää aiheesta 9 miljoonaa Toyotan hybridiä Tässä näette uuden Toyota Tundran, mutta vain koska joku ei osannut pitää salaisuutta Ensi-illassa Toyota Land Cruiser 300 – eläköön uusi kuningas Toyota Land Cruiser 200 väistyy seuraajan tieltä – 14 vuotta V8-menestystä takana Koeajo: Toyota Hilux viilattiin vieläkin väkevämmäksi Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2026 Autoilu Näillä neuvoilla kuljetat koiraa autossa turvallisesti – ”Turvavälineiden valinnassa saa olla tarkkana” 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan