6.2.2016

Tulevaisuuden paluu – DeLorean on täällä taas!

DeLorean

Kahdeksankymmentäluvun kasvatit: nyt saa kikattaa innostuksesta.

Lähes viiden vuosikymmenen ajan Yhdysvaltain liikenteen turvallisuusvirasto NHTSA on kohdellut autonvalmistajia tasapuolisesti koosta riippumatta. Erityisen ongelmallista tämä on ollut pienten valmistajien kohdalla, sillä piensarjoja tuottavat automerkit eivät ole pystyneet selviytymään läpi pykäläviidakoista.

Joulukuussa 2015 hyväksyttiin kuitenkin lakiehdotus niin sanottujen pienvalmistajien erikoiskohtelusta. Astuessaan käytäntöön vuonna 2017 laki antaa pienvalmistajille mahdollisuuden tuottaa rajattu määrä yli 25-vuotiaiden autojen kokonaisia, toimivia replikoita. NHTSA tutkii vielä mahdollisten lisärajoitteiden tarvetta tämän vuoden ajan, minkä lisäksi tulevien replikoiden täytyy selvitä läpi uuden valmistusvuoden ympäristösäädöksistä.

Ensimmäisiä lakimuutoksen juhlistajia oli DeLorean Motor Company, joka on kaikessa hiljaisuudessa rakentanut valtavan varaston aikamatkustuksesta tunnetun lokinsiipiauton alkuperäisosia. Alkuperäisestä valmistajasta erillinen DMC on huoltanut ja restauroinut DeLoreaneja vuodesta 1997, ja nyt yhtiö ilmoitti valmistelevansa kokonaan uusien DMC-12 autojen kasaamista. DeLoreanin rakentamiseen tarvitaan noin 2800 osaa, mutta varastoista löytyy kuulemma peräti noin 95 prosenttia tarvittavista nippeleistä. Ja ennen kaikkea: turhat pintakäsittelyt eivät ole sotkemassa uudenkaan DeLoreanin teräspintaa.

Vuoden 2016 standardeihin ovat päivittymässä sen sijaan auton radio, ilmastointi, jarrut, jousitus ja iskunvaimennus sekä moottori. DeLorean kertoi neuvottelevansa neljän eri moottorivalmistajan kanssa, moottoreiden vaihdellessa vapaastihengittävästä turboahdettuun ja nelisylinterisestä kuusisylinteriseen. Tehohaarukaksi yhtiö kertoi varsin asiallisen 270 hevosvoimasta (200 kW) 350 hevosvoimaan (261 kW), joten 88 mailin tuntinopeuden ei pitäisi olla enää niin tuskan takana.

Yhdysvalloissa yhtiö arvioi uuden DeLoreanin maksavan noin 100 000 dollaria, restauroidun alkuperäisen liikkuessa noin 65 000 dollarin tuntumassa. Kansainvälisestä saatavuudesta ei ole vielä tietoa, mutta ihan jokaiselle autoja ei yritetäkään kaupata: lain sallimasta 325 auton vuosikiintiöstä DMC aikoo käyttää tulevina vuosina noin 52 autoa vuodessa.

Malttamattomat voivat suunnata virtuaaliselle tehdaskierrokselle Google Mapsin avulla. DeLorean myös julkaisi ensimmäisen uuden automainoksen vuosikymmeniin.

https://youtube.com/watch?v=HjJF5u0Ii_4

Lähde: DeLorean Motor Company / Road & Track, kuva: DeLorean Motor Company

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat