9.6.2016

BMW:n tavaramerkeissä jännä trendi – palaako 8-sarja?

BMW 8-sarja

Baijerista kuuluu kummia. BMW on ryhtynyt varastoimaan 8-sarjan tavaramerkkejä, sisäpiiriläisten juorutessa vain, että tavaramerkit tulevat pian tarpeeseen.

BMW:n malliston lippulaivana 1990-luvulla keikkunut 8-sarja saattaa tehdä paluun. Vuonna 1989 esitelty suurikokoinen coupe tarjosi äärimmäistä kruisailunautintoa toimitusjohtajasektorille. E31 oli mallin sisäinen koodinimi baijerilaisensa tietäville. Malli poistui valikoimasta lopulta 1999, 90-luvun laman ja "hinnat alkaen" -mallina toimineen nelilitraisen V8-moottorin ollessa "haasteellinen" yhdistelmä. Malliston huipulla sijaitsi maaginen 850 CSi, joka oli lähestulkoon täysiverinen M8. Makean ulkonäön osana olivat myös läppälamput sekä ikkunoiden mukana laskeutuva B-pilari.

BMW 8-sarja

Nyt BMW on kuitenkin ollut rekisteröimässä uusia tavaramerkkejä, joihin kuuluu koko nippu 8-sarjan malleja. Brittiläisen Auto Expressin mukaan listalla ovat ainakin 825, 830, 835, 850, 845, 860 ja jopa M8. Lehden haastatteleman BMW:n sisäpiiriläisen mukaan baijerilaiset varmistelevat asemiaan tarkoituksella, sillä 8-sarja on todella saapumassa muovaamaan yhtiön GT-mallistoa.

Osana mallistomuutosta tutusta 6-sarjasta olisi tulossa seuraavassa sukupolvessa kepeämpi urheiluauto Porsche 911:n ja Mercedes AMG GT:n tähdittämään segmenttiin. Tämä vapauttaisi uuden 8-sarjan vokottelemaan ostajia edustuscoupe-segmentistä.

BMW 8-sarja

Mikäli 8-sarja todella saapuu, lainattaneen sen komponenttivalikoima pääosin erinomaisesta 7-sarjasta. V12 ja edustuscoupe? Aina voi uneksia.

Lähde: Auto Express Kuvat: BMW

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katso myös:

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat