Citroën Ami 1961 – alkuperäinen ystävä oli vähän erilainen

Citroën on luonut vuosikymmenien varrella jos jonkinlaisia kulkuvälineitä. Niistä tavanomaisin ei ainakaan ole tuore sähköinen mopoauto Ami. Kuitenkin myös sen vuosikymmenten takainen kaima on varsin mainio auto.

Jotta uutuutena esiteltävä Citroën voidaan mieltää aidoksi Citroëniksi, on siitä löydyttävä seuraavat kaksi ominaisuutta: omaperäinen ulkomuoto sekä jokin ennennäkemätön tekninen innovaatio. Kun merkin mallihistoriaa lähtee kelaamaan mielessään läpi, alkaa tämän määritelmän täyttäviä esimerkkejä tosiaan löytyä. 1934 Traction Avant, 1948 2CV, 1955 DS, 1970 SM, 2014 C4 Cactus... ja lista tuntuu jatkuvan.

Citroën Ami luotiin 1950-luvun lopussa täyttämään selkeää valtatyhjiötä pienen 2CV:n ja ”Ison kissan” eli DS:n välissä. Ranskan vaurastuvalle keskiluokalle tarvittiin uudenlainen autoluokka, joka olisi esimerkiksi 2CV:tä ylellisempi ja mukavampi, mutta kuitenkin kaikin puolin edullinen perheauto.

Uusi malli päätettiin rakentaa 2CV:n yksinkertaisen toimivalle alustalle ja moottoriksi valittiin niin ikään 2CV:n kaksisylinterisestä vastaiskumoottorista jatkokehitetty 602-kuutioinen. Tämän jälkeen Citroënin italialaiselle luottomuotoilijalle Flaminio Bertonille annettiin vapaat kädet muotoilla pieni neliovinen sedan. Jo vuonna 1964 ajasta ikuisuuteen siirtynyt muotoilijalegenda piti Amia parhaana luomuksenaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ami oli aito Citroën

Kun Ami 6 näki päivänvalon vuonna 1961, oli ainakin näin jälkikäteen sanottuna selvää, että kyseessä oli aito Citroën. Bertonin loihtimat muodot olivat sataprosenttisen omaperäiset ja löytyihän sieltä ennennäkemättömiä ratkaisujakin. Tuleeko mieleen yhtään ennen 60-lukua suunniteltua automallia, jonka ajovalot eivät olisi täydellisen pyöreät? Entä 60-luvun jälkeen, löytyykö malleja, joissa sitä vastoin olisi sellaiset? Citroën Ami - Ford Taunus ”17-metrisen” ohella – hämmästytti suuresti nelikulmioisilla ajovaloillaan. Ilmestys oli niin outo, että tämä ajovalotyyli ei ollut joka maassa edes laillinen.

Muiltakin osin tyyli oli omaperäinen. Suoraan sivusta katsottuna auto on todella menevän näköinen, se on ikään kuin jousipyssyn nuoli. Amihan on Ford Anglia 105E:n tavoin ”pikkulintuystävällinen”, sillä sen taaksepäin viistetyn takalasin lipan alle pikkulintujen on legendan mukaan hyvä pesiä. Eräs hieno yksityiskohta vuoden 1962 mallissa ovat auki liukuvat sivuikkunat, jotka ovat vasta sittemmin yleistyneet lähes joka automalliin.

Ami on pieni auto, varsinkin kun otetaan huomioon, että se on miltei joka mitaltaan huomattavasti nykyistä C3:a pienempi. Sisätilat ovat silti fiksusti käytössä ja kaikki neljä kyytiläistä matkustavat mukavasti. Sisätiloissa on sisaruksilta perittyjä ominaisuuksia, kuten omalaatuinen vaihdekeppi ja yksipuolainen ratti.

Miljoonia kohti

Amia valmistettiin kahdeksan tuotantovuoden aikana yli miljoona kappaletta. ”Tipparellun” eli Renault 4:n kilpailijana se piti hallussaan kotimaansa Ranskan myydyimmän auton titteliä usean vuoden ajan. Valmistus ei rajoittunut pelkkään sedaniin, vaan myös Break eli farmari sekä umpipakettiauto Service Station Wagon tulivat tarjolle. Tasokkaammin varusteltu versio kantoi nimeä Club. Vuonna 1969 malli sai seuraajan, Ami 8:n, mutta sen jälkeen ystävällinen nimi poistui näyttämöltä 40 vuodeksi.

Ulkoisen olemuksen perusteella on kuitenkin jokseenkin vaikea rakentaa mielessään siltaa vuoden 1961 ja vasta esitellyn Amin välille. Ne ovat kuin eri maailmasta. Toisaalta molemmat ovat henkeen ja vereen aitoja Citroëneja ja oman aikakautensa ilmentymiä. Tavoitteena on ollut tuoda kaduille jotain erilaista, selvästi tunnistettavaa ja tehdä samalla liikkumisesta saavutettavan hintaista. Uudella sähköisellä Ystävällämme onkin nyt suuri näky täyttää Pariisin kadut 1960-luvun esi-isänsä renkaanjäljissä.