12.9.2022 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: Nissan Bluebird – museorekisteröity luupää Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Bluebird, eli kavereiden kesken "luupää" oli merkittävä malli vuosikymmenten ajan Datsunin ja Nissanin mallistossa. Tällä viikolla Käytettyjen erikoisuuksien juttusarjassa edessämme on hieman erikoinen tilanne. Samaa mallinimeä kantava auto on esitelty juttusarjassa jo jokunen vuosi sitten, mutta tällä kertaa se esitellään uudelleen ja eri automerkin alla. Kyseessähän on tietysti Nissan Bluebird, joka on päässyt juttusarjaamme jo vuonna 2019, mutta tuolloin nimellä Datsun Bluebird. Erikoinen tilanne on samalla myös herkullinen, sillä pian juttusarjamme on käynyt läpi niin Bluebirdin alku- kuin loppuvaiheetkin. Kuten aiemmassa julkaisussa kerroimme, Nissan rantautui Eurooppaan loppuvuodesta 1962 nimenomaan Datsun Bluebirdin muodossa. Suomalaisittain hetki oli myös siinä mielessä merkittävä, että japanilaisvalmistajan autojen virallinen maahantuonti Eurooppaan alkoi juuri Suomesta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Bluebirdin historia Euroopassa Bluebirdit saivat nopeasti vanhan suosion Suomessa ja Euroopassakin. Autot edustivat Datsunin (ja myöhemmin Nissanin) mallistossa vähän korkealuokkaisempaa ja tilavampaa vaihtoehtoa. Niitä käytettiin välillä myös taksikäytössä, sillä Bluebirdit olivat kestävän auton maineessa. Ehkäpä juuri tästä syystä autot saivatkin Suomessa lempinimen ”luupää”, joka istui suomalaiseen suuhun Bluebirdiä helpommin. Datsunin suosio Euroopassa nousi 1970-luvulla sen verran suureksi, että japanilaisvalmistaja halusi panostaa Euroopan markkinoihin yhä kovemmin. Autojen kokoaminen Euroopassa oli tähän yksi ratkaisu, sillä se toi japanilaisille helpotusta mm. tullausmaksuihin. Heilikuussa 1984 Nissan, joka oli muuttanut brändinsä hiljalleen vuosien 1982-84 Datsunista Nissaniksi, ja Iso-Britannian hallitus allekirjoittivat sopimuksen autotehtaan rakentamisesta saarivaltioon. Tehdas rakentui Pohjois-Englannissa sijainneeseen satamakaupunki Sunderlandiin, jossa autotuotanto alkoi heinäkuussa 1986. Ensimmäiset tehtaalla valmistetut autot olivat Nissan Bluebirdejä. Nissan rantautui tehtaineen Eurooppaan muutaman vuoden ennen sen suurinta kilpailijaa, niin ikään Japanista ponnistanutta Toyotaa. Toyotan tuotanto siirtyi ensimmäistä kertaa Japanin ulkopuolelle vasta vuonna 1992, jolloin Toyota Carina E:n valmistus alkoi Iso-Britannian Burnastonissa. Tämän tarinan kävimme lyhyesti läpi muutama viikko sitten juttusarjamme osassa, joka käsitteli Toyota Carina II:ta. Vaikka Nissan Bluebird oli rantautunut uuden tehtaan myötä yhä vankemmin Eurooppaan, veteli auto siitä huolimatta viimeisiään. Viimeiset Nissan Bluebirdit valmistuivat vuonna 1990, jonka jälkeen auton seuraajaksi tuli kokonaan uusi Nissan Primera. Neljän vuoden tuotannon aikana ehti kuitenkin syntyä 200 000 Nissan Bluebirdiä. Vuosi sitten Nissan Bluebird teki kuitenkin lyhyen, mutta sitäkin näyttävämmän paluun. Nissan juhlisti Sunderlandin tehtaan 35-vuotiasta taivalta tekemällä yhden kappaleen Nissan Newbirdiä, joka oli siis käytännössä 1980-luvun Nissan Bluebird yhdistettynä nykyaikaiseen Nissan Leafin sähköiseen voimalinjaan. Käytetty erikoisuus: Nissan Bluebird 2.0 SLX Tämän viikon käytetty erikoisuutemme löytyy Kokkolasta, jossa kaupan olisi loppupään Nissan Bluebird 2.0 SLX. Auto edustaa Nissan Bluebirdien viimeistä mallivuotta 1989. Kyseinen luupää on varustettu 2.0-litraisella bensiinimoottorilla, joka tarjoilee kuljettajalle 77 kilowatin (105 hevosvoiman) ajonautinnon. Voima välitetään etupyörille manuaalivaihteiston avulla. Myynti-ilmoitukseen on rustattu auton kiihtyvyydeksi nollasta sataan 11,2 sekuntia ja huippunopeudeksi 175 km/h. Auton varustetasona on SLX, jonka tarkempaa sisältöä nopea googlaaminen ei kuitenkaan meille paljastanut. Myynti-ilmoituksen mukaan autosta löytyy kuitenkin keskuslukitusta, sähkölaseja ja ohjaustehostinta, jotka eivät olleet 1980-luvun kansanautossa aivan itsestään selvää herkkua. Yli 30 vuoden iästään huolimatta auton historia lienee melko hyvin tiedossa, sillä kulkinetta myy sen toinen omistaja. Kauppaan näyttäisi kuuluvan auton alkuperäinen huoltokirja, käyttöohjekirja sekä korin hoito-ohjeet. Hoito-ohjeita on luultavasti myös luettu edellisten omistajien toimesta, sillä kuvien pohjalta auto on ikäisekseen siisti. Tätä havaintoa tukee myös se yksityiskohta, että luupää on läpäissyt museotarkastajan tiukan seulan, josta seurauksena on saatu ajoneuvolle museoajoneuvon status. Museorekisteröity Nissan Bluebird on läpäissyt katsastuksen viimeksi huhtikuussa 2021, eli nykyisten museoajoneuvokäytäntöjen mukaan siinä on neljän vuoden mittainen leima. Seuraavan kerran katsastuskonttorille tarvitseekin lähteä vasta keväällä 2025. Teksti: Rikhard Wacker Kuvat: Tori Autot Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Käytetyt autot Projekti: Kun Kuplan osia ei saa valmiina, ne tehdään itse 3D-tulostimella 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Lentokoneet Planeetan kahden suurimman lentoyhtiön yhdistymistä on nyt väläytetty - tuloksena olisi ylijättiläinen 2 800 lentokoneella ja yhteensä 200 vuoden historialla 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin