16.9.2019

Koeajo: Puhtaampaa perheille – Opel Astra

Opel Astra

Opel Astra -kasvojenkohotus näkyy enemmän konepellin alla kuin ulkomuodossa. Hyvää: päivittyneet moottorit. Huonoa: tunnistaako uudeksi?

Kun valmistajan edustajat kertovat koeajon alkajaisiksi pikaisesti tärkeimmät faktat tuoreesta päivityksestä, perimmäinen syy viilaukseen selviää parissa ensimmäisessä lauseessa.

Astran ulkonäkö on muuttunut vain vähän, eikä sisälläkään ole tehty merkittävää remonttia.

Moottorivalikoima sen sijaan on uudistunut täysin, auton paino pudonnut ja ilmanvastuskerroin pienentynyt.

Opel Astra

Astrasta on tehty entistä taloudellisempi, koska kuluttajat ja lainsäätäjä toivovat/vaativat alhaisempia päästö- ja kulutuslukemia. Autonvalmistajille asetettu keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen seuraava tavoitearvo eli 95 grammaa kilometrillä vaanii jo ensi vuoden kalenterissa.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Uudet kolme pyttyä

Vaikka Opelin viime aikaiset myyntiluvut Suomessa eivät maahantuojaa ehkä tyydytä, numeroita perkaamalla löytyy hyvääkin. Yksi plussa on Astran alkuvuoden menestys, sillä se oli tammi-elokuussa 14. ensirekisteröidyin automalli.

Opel Astra

Kun koko moottoripaletti menee nyt erittäin hyvällä tavalla uusiksi, perheauton suosiolle voi povata vähintään entisenlaista jatkumoa. Edellyttäen tietenkin, että vielä julkistamaton hinnoittelu paljastuu kilpailukykyiseksi.

Tarjolla on kolmisylinterinen 1,2 litran bensiinimoottori, josta on kaksi tehoversiota: 110 ja 130 hevosvoimaa. Turboahdettuihin moottoreihin on yhdistetty 6-vaihteinen automaattivaihteisto.

Sivistynyt diesel

Automaattivaihteiston saa myös 1,4-litraisen bensiiniturbon ja 1,5-litraisen dieselin kylkeen. Ensin mainittuun on yhdistetty portaaton CVT-vaihteisto, joka koeajossa paljastuu hyvin toteutetuksi. Eteneminen on kaikissa ajo-oloissa ja nopeuksissa luontevaa. Vaihteistoon koodatut keinotekoiset pykälät miellyttävät ainakin vaativimpia kuljettajia.

Astran viime aikojen Suomen-myynnistä vain viisi prosenttia on ollut dieseleitä. Uusi 1,5-litrainen diesel (122 hv, 285 Nm) ja siihen yhdistetty 9-portainen automaatti ovat kuitenkin sen luokan yhdistelmä, että dieseleitä uskoisi taas lähtevän kuluttajille vilkkaammassa tahdissa.

Moottoriversioiden yhdistetyksi kulutukseksi luvataan noin 4,5 l/100 km lukuun ottamatta 1,4-litraista bensiiniturboa, joka vaatii noin viisi litraa sataa kilometriä kohden. Hinnat ja Suomeen tuotavat versiot varusteluineen kerrotaan syys–lokakuun vaihteessa.

Teksti: Timo Nieminen Kuvat: Timo Nieminen ja valmistaja

Opel Astra Sports Tourer 1.5D A

Moottori

Dieselmoottori 1 496 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, 9-v. automaattivaihteisto, etuveto.

Teho

90 kW (122 hv), 3500 r/min

Vääntö

285 Nm (1500–2750 r/min)

Vääntö

285 Nm (1500–2750 r/min)

Kiihtyvyys 0–100 km/h

10,8 s

Huippunopeus

205 km/h

Kulutus l/ 100 km

WLTP-kulutus 4,2 (yhd.)

CO2-päästöt

112 g/km

Mitat

pituus 4702 mm, leveys 1871 mm, korkeus 1510 mm, akseliväli 2662 mm

Vetokyky jarrullinen/ jarruton

1250 kg

Euro NCAP

5 tähteä

Takuu

2 vuotta

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat