Koeajo: sporteista suurin – Volkswagen Amarok

Volkswagen Amarok aiempaa tehokkaammalla 258 hevosvoiman V6-dieselillä on avolavojen GTI. Hyvää: jylhä käyntiääni, muheva suorituskyky, upea vaihteisto, huippumukava kuljettajan istuin, vaivaton käsiteltävyys. Huonoa: avolavan aiheuttamat tilakompromissit.

Wolfsburgilaistehtaan jyhkeä – siis eurooppalaisten standardien mukaan – lava-auto Volkswagen Amarok loi jo ensiesittelynsä aikaan vuonna 2010 uudet standardit, mitä pick-upien ajettavuuteen ja mukavuuteen täkäläisillä markkinoilla tulee.

Emme nyt siis laske mukaan amerikkalaisia jättiavolavoja – sellaisia kuin USA:n pitkäaikainen myyntiykkönen Ford F-150, jonka kyytiin pääsimme reilut kaksi vuotta sitten, mutta etenkään nyt koeajetussa muodossaan Amarok ei itse asiassa kovin kauas jenkeistä jää.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Vanhakantaista voimaa

Aikamoinen hyppäys hienostuneisuuteen päin koettiin myös vuonna 2016, kun Amarok sai alun kaksilitraisen nelosdieseltaipaleen jälkeen nokalleen kolmilitraisen V6-nakuttajan. Voima lisääntyi ja käyntiääni kaunistui, mutta talouspuoli pysyi edelleen kohtuullisen hyvin hallussa.

Tänä päivänä tuosta kuusisylinterisestä on valikoimassa 163- ja 204-hevosvoimaiset versiot, ja, sokerina pohjalla, nyt koeajettu tehokkain eli 258 hevosvoiman painos.

Sen paperiarvot kutkuttavat. Hyötyajoneuvojen (joksi Amarok näilläkin spekseillä voidaan nippa nappa laskea) puolella ei usein puhuta 0–100 km/h -kiihtyvyysarvoista, mutta nyt on hyvä tehdä poikkeus. 7,4 sekuntia seisovalla satasella on hurja luku, varsinkin kun muistaa auton korkean, kahden tonnin omamassan.

Miltä kolossi sitten tuntuu tien päällä? Erittäin karismaattiselta. Juuri moottori varastaa alkuun kaiken huomion; nauhurille tallentunut koeajajan lause ”sairaan hieno, tekee autosta viimeistään nyt yläluokan pick-upin” kertonee kaiken oleellisen.

Tasaisena humiseva käyntiääni, joka tuo mieleen pikemminkin bensiini- kuin dieselmoottorin, loputon voima, kärkäs muttei liian hätäinen reagointi kaasupolkimeen sekä täysin huomaamattomasti toimiva automaattivaihteisto, joka puolella kaasulla latoo kaiken aikaa isompaa pykälää sisään hyödyntäen alakierrosalueen vääntöä – mitäpä sitä enempää voimalinjalta osaisi kaivata.

Osittain eristyksissä

Ajettavuus ja ajomukavuuskin ovat juuri niin hyvätasoiset kuin muistikuvat antoivat olettaa. Eihän näillä alustaratkaisuilla tietenkään päästä aivan henkilöautomaiseen tasaisuuteen – suuret jousittamattomat massat tuntuvat töyssyjen myötä ylimääräisenä tutinana – mutta esimerkiksi kaupungin mukulakivetys ei vastaavasti tunnu takalistossa lainkaan. Rengasmeluakaan ei kitkarenkain käytännöllisesti katsoen ole.

Kuljettajan istuin antaa aihetta vielä ylimääräisille ylisanoille: se on yksinkertaisesti ilmaistuna automarkkinoiden parhaimpia, ellei peräti paras. Mukavuutta piisaa kuin vanhassa kunnon tv-tuolissa, kuitenkin nykyaikaisella tuella täydennettynä. Korkea istuma-asento osaltaan viimeistelee täysin moitteettoman ajoasennon, ainakin pitkälle kuskille.

Ohjaus on tehostettu ultrakevyeksi, ja vaikka henkilöautoista tai katumaastureista tuttu tunto jää jonnekin ratin ja pyörien välimaastoon, kulku maantiellä on junamaisen vakaata, ja kaupungissa kämmensyrjällä pyörittely sujuu rutiinilla. Peruutuskamerakin katkoo auton pituuden tunteesta ainakin metrin pois, kun perälaidan saa käytännössä kiinni takana olevaan esteeseen. Kaiken kaikkiaan: vaivattomampaa ajoneuvoa saa hakea.

Varsinkin, kun ulkomitat ovat joka suuntaan lähinnä jättimäiset. Ne puolestaan tuovat menoon selittämätöntä rekkamiesfiilistä, missä kulloisenkin hetken olotila on pikaista päämäärään pääsemistä tärkeämpää.

Tilaakin löytyy

258-heppaisen veekuutosen saa ainoastaan viisipaikkaiseen Amarokiin ja senkin puitteissa vain tyyreimpiin Highline- ja Aventura-varustetasoihin.

Jälkimmäisellä ryyditetty koeajoauto käy jo miltei suuren SUV:in korvikkeesta: listaan kuuluvat esimerkiksi parhaan tason soitin navigaattoreineen, 20-tuumaiset vanteet, nahkaverhoilu, sähkösäätöiset etuistuimet, pyyhkimien sadetunnistin sekä automaatin valitsimet ohjauspyörään. Varapyöräkin on aluvanteella.

Hintakin kertyy sitten jo peräti 15 000 euroa Highlineäkin korkeammaksi. 85 000 euron loppusumma saa aikaan sen, että näistä nelivetoisista avolavoista aikanaan käytetty nimitys ”rahvaan maasturi” tuntuu entistäkin kaukaisemmalta.

Mutta auto on hieno, sitä ei käy kiistäminen. Ja jos avolava tuntuu Suomen sateissa epäkäytännölliseltä, saatavilla on kaikenmoisia katteita luukkuineen ja lukituksineen.

Kylmäksi kontti silti jää, eikä ohjaamossa juuri ole tilaa vähänkään isomman kaman kuljettamiseen varsinkaan silloin, kun suurin osa istuinpaikoista on käytössä. Hieman litteää tavaraa, kuten varoituskolmio ja moottorinlämmittimen johto, sentään piiloutuu kääntyvän takaselkänojan ja takaseinän väliin, mutta lasinpesunestekanisterin sijoittelu tuottaakin jo enemmän päänvaivaa. Lavan suhteellinen pituus tekee myös takapenkin polvitiloista aika ahtaat.

Mutta hän, joka tällaista ajoneuvoa halajaa, tiedostaa nuo epäkohdat, eikä kuitenkaan niistä todennäköisesti välitä. Ei ainakaan ensimmäisen kaasunpainalluksen jälkeen…

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus

Lisätietoja: www.volkswagen-hyotyautot.fi/amarok