Koeajo: Opel Insignia Country Tourer – korotettu farkku apuvedolla

Korotettu farkku on parhaimmillaan nelivetoisena. Hyvää: Ajoasento, vaihteiston ja nelivedon toiminta. Huonoa: Tavaratila, takatilat, kojelaudan ergonomia.

Insignian dieselmoottoritarjonta uusiutui perusteellisesti mallivuodelle 2016, ja koeajoimme viime joulukuussa malliston tuoretta päätä edustavan kaksilitraisen turbodieselin. Tuolloin keli oli vielä pitävä, ja alla etuvetoinen, 20 milliä korkeammalla maavaralla sekä maastomeikillä varustettu Country Tourer -versio.

Kun sitten lunta alkoi satamaan alkuvuodesta hiljalleen maahan, oli aika kokeilla saman auton nelivetoista painosta. Juuri kaksilitrainen diesel onkin ainoa moottorivaihtoehto, jolla joka nurkasta raapivan Opel Insignia Country Tourer:n saa. Pienempi, 1,6-litrainen diesel (136 hv) sekä 1,6-litrainen bensaturbo (170 hv) ovat tarjolla ainoastaan etuvetoisina.

Nelivedon lisähinta vastaavaan etuvetoiseen 2.0 CDTI:hin on automaattivaihteiston yhteydessä vähän päälle kaksituhatta euroa – auton kokonaishintaan nähden varsin kohtuullinen sijoitus.

Jos pärjää matalammalla alustalla, myynnissä on myös tavallinen Insignia nelivetoisena. Sen moottorivalikoima on hieman laajempi, sillä dieselin ohella valikoima kattaa niin kaksilitraisen bensaturbon (250 hv) kuin OPC-sporttimallin 2.8 V6:n (325 hv).

Apua puolet vuodesta

Nelivetoinen auto on tietysti parhaimmillaan lumella ja jäällä, ja Insigniankin tapauksessa vetopito on täysin toista luokkaa etuvetoiseen verrattuna. Automaattivaihteiston kanssa asia vain korostuu, sillä liikennevaloissa tarvitsee vain painaa kaasua, ja auto lähtee aina ripeästi. Eikä tarvitse ennen starttia haeskella vetävien pyörien alle pitävämpää pintaa.

Jokapyörävedosta on hyötyä myös sulalla kelillä. Suomessa ajetaan miltei puolet vuodesta talvirenkailla, ja etenkin nastakumeilla kaksivetoisen auton pito on liikkeellelähdöissä hyvinkin rajallinen, vaikka alla olisikin asfalttia. Joka nurkasta raapiva malli sinkoutuu näissäkin tilanteissa selvästi sähäkämmin matkaan.

Kokeilimme Insigniaa myös jääradalla, ja siellä neliveto toimi sivistyneesti. Ajonvakautus sallii sporttisemmassa asennossaan varsin laajat luisut ennen puuttumistaan peliin, eli meno ei ole missään vaiheessa tökkivän jarruttelevaa. Varsinaisissa heittelehtimistilanteissa järjestelmä toki nappaa auton haltuunsa ja vakauttaa kulun.

Parhaimmillaan kuljettajalle

Muuten neliveto-Insigniaan pätevät samat kehut ja moitteet kuin etuvetoiseenkin. Auto on menevästi muotoiltu, ja kuljettajan istuin sekä ajoasento ovat oikein hyvät. Ergonomia koki taannoisessa malliuudistuksessa harppauksia eteenpäin, mutta kojelaudan eräät katkaisimet vaativat vieläkin totuttelua.

Moottori-vaihteistoyhdistelmä pelaa muuten erittäin huomaamattomasti, mutta uusikaan Opelin diesel ei ole lajissaan kaikkein kuiskaavinta sorttia.

Selvästi heikoin piirre Insigniassa ovat tilat. Takana on auton liki viiden metrin kokonaispituuteen nähden vain keskinkertaiset polvitilat, ja tavaratila on vuorattu tilaa tuhlailevasti laatikon muotoon. Kun vielä takaluukku paksuine sisäpaneeleineen vaatii sulkeutuakseen paljon tilaa kontin puolelta, voidaan todeta, että runsaasti tavaraa kuskaavalle on tarjolla selvästi tilavampiakin autoja.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Lauri Ahtiainen