24.2.2024

Erikoiset unet: Maria – pohjoismaista luksusta keskellä Helsinkiä

Uusi ja ketjuhotelleista erottuva The Hotel Maria tarkoittaa peräti 38 sviittiä, joista tilavin on 160 neliön suuruinen.

The Hotel Marian sijainti Helsingin Kruununhaassa empirekeskustassa on otollinen. Lähellä ovat niin Senaatintori, presidentinlinna kuin Tuomiokirkkokin. Hotelli levittäytyy neljään rakennukseen. Vuosina 1885–1930 valmistuneet rakennukset on alun perin suunnitellut arkkitehti Evert E. Lagerspetz.

Hotellin nimeä on siivittänyt katuosoite, jolla on historiansa. Useat Helsingin Nikolai-alkuiset nimet muuttuivat vuoden 1917 jälkeen suomalaisiksi, mutta hyvänä hallitsijana mainetta saaneen Venäjän keisari Aleksanteri I:n äidin keisarinna Maria Feodorovnan kunniaksi nimetty katu on säilyttänyt nimensä näihin päiviin. Ulkomaalaisille vieraille voi tosin olla näinä rauhattomina aikoina työlästä selittää parhain päin Suomen ja Venäjän yhteistä historiallista erityissuhdetta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mittava rakennusponnistus

Joulukuussa avautuneessa hotellissa työskentelee noin 120 ihmistä eli kaksinverroin perushotelleihin verrattuna tyydyttämään asiakkaiden toiveita kylpylähoidoista ruokailuihin ja huoneiden siivouksesta iltarientojen lippuvarauksiin.

Taustalla on yli neljän vuoden ponnistus Museoviraston suojelemissa rakennuksissa. Mittavasta investoinnista on vastannut Samla Capitalin hallinnoima Samla Hotels -rahasto, jota johtaa Samppa Lajunen eli liikemieheksi siirtynyt huippu-urheilija, jolla on yhdistetystä hiihdosta kolme olympiakultaa –  kultamitalit ovat näytillä lasivitriinissä hotellin alakerran käytävällä.

Ylellistä pohjoismaisella tvistillä

”Pohjoismaista ylellisyyttä” tavoitteleva ja taatusti ketjuhotelleista erottuva majapaikka tarkoittaa 117 huonetta, joista peräti 38 on erikokoisia sviittejä. Pienin sviiteistä on 35,5-neliöinen.

Kaikkialla hohkaa lähes silmiä kivistävästi. Vaaleat murretut värisävyt, kullanhohto sekä peilikirkas valkoinen hallitsevat. Esillä on taiteilija Hanna Heinon teoksia. Kattokruunut eivät ole klassisia kristallikruunuja vaan moderneja valaisimia. Niiden alla käyskennellessä voi kuvitella olevansa pohjoismaisen suurlähetystön juhlatiloissa.

Suomalaista ilmettä luodaan sillä, että kansalliskukka kielo on esillä niin hotellin logossa kuin sisustuksen yksityiskohdissa juomalaseista lattiakoristeisiin. Tuoreita kukkia on moniaalla, mutta toimitusvaikeuksien vuoksi asetelmissa ei tähän vuodenaikaan näy ulkomailta tuotettavia kieloja.

Sokkeloinen, tyylikäs ja kesken

Hotelli on varsin sokkeloinen ja lukuisat opasteet seinillä ovat tarpeen. Löydän kellariin rakennetulle kylpyläosastolle. Perillä on kuuden hengen höyrysaunan lisäksi valittavana Harvian kiukaaseen turvaava Finnish Sauna, jossa löylyvettä voi annostella automaattisuihkauksina tai löylykauhalla ja hyvä niin, sillä suihkaus jättää kolmasosan kiuskivistä kuiviksi.

Löylyttelyjen välillä voi istuskella divaaneilla suihkulähteen ympärillä. Veden solina muistuttaa nesteytystarpeesta. Pieni pullo suomalaista lähdevettä on hinnoissaan eli 9,20 euroa – mutta kuten elämässä muutoinkin: jos täytyy ennen ostopäätöstä kysyä hintaa, ei siihen välttämättä ole varaa.

Kylpylä on tyylikäs mutta pieni: jo kahdeksan hotellivierasta täyttää rentoutumisalueen divaanit.

Päärakennus on suorakaiteen muotoinen, eikä kovin syvä, joten harmi kyllä ei ole ollut tilaa rakentaa avaraa aulaa, jossa olisi lysti katsella saapuvia ja lähteviä hotellivieraita. Eikä kaikki ole vielä valmistakaan: Fitness Club -kuntosali ja Wellness Studio -monitoimitila avautuvat vasta toukokuun lopulla.

Hotellin neljään eri rakennukseen pääsee sisätiloissa joko maanalaisia käytäviä pitkin tai ylhäällä kulkevien lasisiltojen kautta. Se, mitä ei ole ollut mahdollista rakentaa, on ollut maanalainen pysäköintihalli.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kolmenlaisia asiakkaita

Kaupallinen johtaja Heli Mende kertoo, että viiden tähden tason saavuttaminen tarkoittaa fyysisiä puitteita 30 prosentin osuudella ja kasvokkaista palvelua 70 prosentin osuudella.

– Meillä tulee olla riittävästi henkilökuntaa. Palkkaamisessa haasteena on ollut löytää riittävästi työntekijöitä, joilla on jo entuudestaan kokemusta viiden tähden hotellien palvelutasosta, ja siksikin meille on rekrytoitu ihmisiä myös ulkomailta, Mende kertoo.

Ei siis ole yllätys, että esimerkiksi tarjoilijat eivät välttämättä puhu lainkaan suomea. Asiat toki hoituvat englanniksikin, eikä teellä täytetty santsikuppi kahvia johtunut kielimuurista.

Mende jakaa Marian asiakkaat kolmeen. Ultraluksukseen tottuneet, käytännössä aina ulkomailta omin suihkujetein saapuvat asiakkaat valitsevat kookkaimmat sviitit ja ostavat ne palvelut, joita haluavat olipa se helikopterilennätys kaupungin yllä tai huvijahdin vuokraus Helsingin edustalle.

Luksukseen tottuneet saapuvat Suomeen kenties reittilennoin bisnesluokassa, mutta ovat laatutietoisia ja kokeneita matkailijoita, jotka eivät tyydy muuhun kuin viiden tähden tasoon.

Kolmas ryhmä ovat Menden sanoin ”tavoitteellisen luksuksen” etsijät.

– He ovat ihan tavallisia työssäkäyviä kansalaisia, pariskuntia ja perheitä, jotka ovat valmiita kerran tai pari kertaa vuodessa tai kerran elämässä esimerkiksi merkkipäivän kunniaksi satsaamaan ainutkertaiseen elämykseen ja hemmotteluun.

Menden mukaan Maria on suunniteltu palvelemaan kaikkia näitä kolmea asiakasryhmää.

Palvelualttius on myös Teppo Viiperin työn ydin.

– Ei ole jäänyt toteuttamatta, ei kertaakaan, toteaa Viiperi, kun utelen, onko asiakkailta tullut liian vaikeita concierge-toiveita.

– Joskus esimerkiksi ruokailutoiveet ovat haastavia toteuttaa, jos asiakas tulee deskin luo ja ehdottaa, että ”voisimme nelistään illastaa vaikka tunnin päästä Palacessa”, mutta näistäkin selvitään, Viiperi vakuuttaa.

Hänellä on 43 vuoden kokemus matkailualasta ja erityisesti oppaan työn kautta Helsingistä, jonka kiinnostavat käyntikohteet hän osaa neuvoa kullekin asiakkaalle räätälöidysti.

Lounaasta aamiaiseen

Hotellista ei tarvitse poistua vatsan kurninnan vuoksi, ruokaa saa liki kaikkina vuorokauden aikoina ja myös huonepalvelusta.

Lounastan terassiravintolassa, jossa alkuruokana on hummeri-Skagen. Annos on pieni mutta maut ovat tasapainossa. Pääruuaksi valitsen suosituimmaksi nousseen annoksen. Burger Marian hiiligrillillä valmistettu pihvi savustetun raclettejuuston alla on jätetty mediumina mehukkaaksi ja ranskalaiset ovat sopivan rapeita. Jälkiruuan ja kuplaveden kera lounaalle kertyy hintaa liki sata euroa.

Kesäisin laajat ikkunaseinät saa auki ja ravintola laajenee sisäpihalle, myös muiden kuin hotellivieraiden ravintolaksi.

Illallisella Lilja-ravintolassa valitsen pääruuaksi poroa Moision tilalta Sodankylästä. Liha on mureaa, mutta veripaltun jätän väliin.

Lisukkeina on yhdistelmä juuriselleriä, tryffeliä, mustaherukkaa ja hasselpähkinää punaviinikastikkeen kera. Annoksen maut ovat selkeitä ja asettelu lautasella pelkistetyn kaunis. Poro on osa 135 euron menuta, mutta annoksen saa pyytämällä myös erikseen pääruokana (55 €).

Viinilista on mittava. Yksistään samppanjalistalla on 26 eri nimikettä Ruinartista Krugiin ja 169 eurosta 3 499 euroon pullolta.

Aamiainen Liljassa on monipuolinen ja seisovan pöydän antia voi täydentää tilaamalla lämpimiä erillisannoksia.

Elämyksiä perustarpeiden jälkeen

Abraham Maslowin vuonna 1943 julkaisema psykologinen teoria ihmisen tarpeista tulee pakottamatta mieleen köllötellessä erinomaisen aterian jäljiltä ja kylpylän raukaisemana muhkeassa king size -vuoteessa.

Tarvehierarkian mukaisesti perustarpeiden kuten nälän selättämisen jälkeen ihminen alkaa haluta enemmän. ”Kuluttajat alkavat kaipaamaan syvempiä psykologisia kokemuksia silloin, kun elämiseen vaadittavat fyysiset perustarpeet on täytetty”, kiteyttää Emma Rönnqvist uutta luksusta käsittelevässä opinnäytetyössään.

Uuden ajan luksukseen kietoutuu vahvasti elämystalous. Luksuksen ydin ei enää määrity arvotavaroiden varaan, vaan keskiössä ovat ”mieleenpainuvat elämykset ja niiden kautta kehittyvä parempi elämänlaatu.”

Elämysten metsästys ja peräti paremman elämänlaadun tavoittelu käy Maria-hotellin avulla mutta se käy myös kukkarolle.

Edullisinkin yöpyminen 25–31 neliön huoneessa maksaa alkaen 353 euroa vuorokaudelta – yöpymisen ajankohdasta riippuen. Esimerkiksi Junior Spa Suiten yöpymishinta on alkaen 666 euroa. Signature-sviiteissä yöpymisen hinta alkaa 1 359 eurosta.

Huoneiden valaistus ja ilmastointi tottelee ipadmaista ohjainta. Ennen minibaariin kajoamista kannattaa tarkistaa juomahinnat.

Hulppea Imperial-sviitti on 160 neliön suuruinen. Kahden makuuhuoneen, kahden kylpyhuoneen ja kahden olohuoneen sviitti on jakautunut yksityispuoleen ja edustuspuoleen. Käytössä on kaksi ammeellista kylpyhuonetta sekä höyrysauna – ja yksityinen hovimestaripalvelu. Sviitissä eivät tyhjätaskut yövy, sillä kuvetta on kaivettava 6 000 euron verran.

Tästä tiedosta tulee mieleen irlantilaissyntyisen näytelmäkirjailija Oscar Wilden kiteytys: kyynikko on ihminen, joka tietää kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa. Toisaalta on se niinkin, että se ei ole kallista mikä on hintansa väärti.

Teksti ja kuvat: Marko Jokela

Lähde: Emma Rönnqvist: Sosiaalinen vastuullisuus uuden luksuksen liiketoimintamallissa / Haaga-Helia ammattikorkeakoulu / Matkailun liikkeenjohto Amk opinnäytetyö 2022

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Lisää aiheesta

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat