Siltoja, lauttoja, tunneleita ja Norjan maantietoa…

…ja vähän sähköautoilua siinä sivussa. Teimme pienen roadtripin Oslosta Oslonvuonon itärantaa etelään seuraten niin pitkälle kuin tie jatkuu. Samalla filosofoimme sähköautoilun roolia maailmankartalla.

Oslo on jäänyt taakse. Vuoden Autoksi Euroopassa viime vuonna valitun Kia EV6:n keula seuraa mutkittelevaa rannikkotietä kohti etelää. Auton akusto on lähes täynnä, eli jäljellä olevaa toimintamatkaa ei tarvitse miettiä.

Olemme asettaneet kohteeksi Skjærhaldenin, joka sijaitsee Norjan saaristossa lähes Ruotsin rajan tuntumassa. Tie tosin päättyy sinne, eli Ruotsiin olisi uitava.

Politiikkaa

Teimme hieman saman tapaisen matkan pari vuotta sitten Nissan Leafilla. Jo silloin olimme vakuuttuneet Norjan panostuksista sähköautoilun tarvitseman infrastruktuurin kehittämiseen.

Tämän jälkeen sähköautojen tukemista valtion taholta on Norjassa vähennetty, mutta sähköautojen myyntimäärät ovat vain kasvaneet. Viime vuonna täyssähköautojen osuus kaikista Norjassa myydyistä uusista henkilöautoista oli peräti 64,5 prosenttia eli Norjassa meni kaupaksi 113 751 uutta sähköautoa. Plugareiden osuus oli 21,7 prosenttia eli vajaat 40 000 autoa. Norja on valintansa tehnyt. Se on tietysti melko helppoa, kun energiaa virtaa uusiutuvasti vuorilta alas.

Pittoreskit rantatiet

Oslosta Göteborgiin vie E6-tie, joka on pääväylänä luonnollisesti autoilijalle tylsä. Siksi me emme seuraa sitä vaan pikkuteitä. Ohitamme ensin Gjersjøenjärven, ja maisemien puolesta kaikki on hyvin kotoista. Siellä täällä metsän siimeksessä pilkottaa myös punaisia tupia. Pian järven jälkeen oikealle jää pieni Tusenfrydin huvipuisto ennen kuin suuntaamme kohti rannikkoa ja sympaattista Drøbakin pikkukaupunkia.

Drøbakista löytyy pittoreskejä puutaloja, pieni paikallista kalojen elämää selventävä akvaario sekä Tregaardens Julehus eli paikallinen joulutalo. Sen pihassa voi luritella vaikka nätisti: no onkos tullut talvi, nyt kesän keskelle.

Ja jos tässä vaiheessa on jo nälkä, Skipperstuen-ravintola tarjoilee maittavan joskin melko kermaisen kalakeiton. Silmännälkää täyttää puolestaan iso katkarapuleipä.

Märkä hauta

Meitä kiinnostaa kuitenkin enemmän keskellä vuonoa oleva pieni saari ja siellä oleva Oscarsborgin linnoitus. Tuon linnoituksen rannikko- ja torpedopatteri upottivat 9.4. 1940 saksalaisen raskaan risteilijän Blücherin. Aluksen mukana hukkui useampi sata merimistä ja Oslon valtaamiseen valmistautunutta sotilasta. Alus lepää yhä Norjanvuonon pohjassa 64 metrin syvyydessä. Linnoitukselle pääsee yhteysveneellä.

Sataman nurkalla odottavien kajakkien määrästä voisi päätellä niitä olevan myös vuokralla erilaisiin vesistöretkiin. Muutama suppailijakin näyttäisi olevan liikkeellä.

Mutkia matkassa – mutta kivoja

Drøbakin jälkeen matka jatkuu rantaviivaa seuraten kohti etelää. Aina välillä on kuitenkin pakko poiketa hieman sisämaan puolelle. Mutkia siis riittää. Kia EV6 ei ole niistä moksiskaan, auton pohjarakenteisiin sijoitettu akusto pitää auton painopisteen alhaalla ja menon vakaana. Akun varauskaan ei ole juuri laskenut.

Norjan rannikko ei näin etelässä eroa juurikaan Suomen länsirannikkosta. Rantaviivaa komistavat jylhät kalliot, mäntyiset metsät sekä puutalot. Vuoret sijaitsevat pohjoisemmassa, jossa vuonotkin ovat siten näyttävämpiä. Suurin ero Suomeen tulee isoista pihapiireistä ja kalliorinteillä majailevista isoista ja moderneista omakotitaloista. Norjan vauraus näkyy kaikkialla.

Jos joku haluaa puolestaan shoppailla, eikä Norjan hintataso kauhistuta, hieman sisämaan puolelta löytyy muotivaatteita ”tarjoushintaan” myyvä outlet.

Hankøssä paistaa aurinko

Seuraava stoppi on jälleen yököttävän sympaattinen rantakylä Vikene, jonka edustalla on Hankøn saari. Sieltä löytyy hemmottelua kaipaaville pittoreski kylpylähotelli. Auto on jätettävä parkkiin mantereelle ennen lyhyttä venematkaa saarelle.

Me tyydymme kuitenkin vain nauttimaan venesataman kioskilta ostetun jäätelön laiturilla istuskellen. Paikallista nuorisoa on saapunut Oslosta muskeliveneellä tekemään samaa. Ilmeisesti myös täkäläisessä Hankøssä paistaa aurinko helottavammin kuin muualla.

Ja taas matka jatkuu. Kulutus on pysynyt toistaiseksi varsin maltillisena, se on ollut 13,8 kWh sataa kilometriä kohden. Kulutus on tosin helppo pitää alhaisena, sillä Norjan pikkuteillä nopeusrajoitus on usein 60 km/h. Se tarjoaa mahdollisuuden myös maisemien ihasteluun. Autoilusta on myös helppo nautiskella, kun moottori ei mökää sisälle ohjaamoon. Sähköautoissa on ehdottomasti hyvät puolensa myös automatkalaisten kannalta.

Seuraavaksi ohitetaan hieman isompi Fredrikstadin kaupunki ennen kuin siirrytään matkan näteimmälle osuudelle.

Siltoja siltojen perään

Fredrikstadin eteläpuolelta alkaa saarihyppely. Tie pomppii saarelta toiselle, ja saaria yhdistävät sillat. Tie on todella nätti ja jo yksistään matkan arvoinen. Rannikkoa koristavat myös toinen toistaan komeammat lomahuvilat. Oslo on lähellä. Monet vetäytyvät tänne kesäisin viikonlopun viettoon. Täällä kaikki sujuu varmasti kuin Tromsössä…

Viimeiselle eli Kirkeøyn saarelle ajettaessa sukelletaan tunneliin. Hvalertunnelilla on mittaa 3571 metriä ja se käy aina 120 metrin syvyydessä. Jännää. Norjan rannikko on täynnä lauttoja, siltoja, sekä tunneleita, ja viimeksi mainitut korvaavat ensiksi mainitut yhä useammin.

Kirkeøyn kaakkoisrannalta löytyy lopulta Skjærhaldenin kylä. Tie päättyy tänne. Ruotsiin olisi matkaa enää muutama kilometri. Veneellä pääsisi vielä hieman lähemmäs eli isolle Herfølin luodolle.

Vastarannalle

Päivä on vielä nuori, joten suuntaamme takaisin Mossiin, josta pääsemme autolautalla Norjanvuonon toiselle rannalle Horteniin, josta suunnistamme yöksi Grand Hotel Åsgårdstrandiin. Kia pääsee siellä yöksi piuhan päähän, joten se on seuraavana aamuna taas täynnä ennen paluumatkaa Osloon.

Auton sähkönkulutusta on tullut seurattua ihan vain mielenkiinnosta, jäljellä olevaa toimintamatkaa ei ole todellakaan tarvinnut miettiä. Kulutus on päivän päätteeksi lukemassa 14,0 kWh/100 km. Korealaiset ovat sähköistymisen saralla ihan kärkimenijöitä.

Johtopäätelmä

Sähköautoiluun liitetään usein auton toimintamatkaan liittyvät pelot. Se ei tietysti ole turhaa – niin kauan kuin riittävä infrastruktuuri ei ole olemassa. Mutta kun pikalatausasemia on riittävästi, ja auton akustot, latausnopeudet ja myös toimintamatka kehittyvät jatkuvasti, tuo huolenaihe tulee toivottavasti väistymään.

Norja toimii tästä malliesimerkkinä. Latausmahdollisuuksia on niin paljon, että erillisiä reittisuunnitelmia latauspisteeltä toiselle ei ainakaan etelässä tarvitse tehdä. Virtaa saa kaikkialta. Se vähentää myös lataukseen tarvittavaa aikaa, kun akkua ei tarvitse ladata ihan täyteen.

Loppu on oikeastaan vain politiikkaa. Sähköautoilussa on ehdottomasti puolensa, mutta ainakin allekirjoittanut on edelleen sitä mieltä, että se ei sovi kaikkialle eikä kaikille. Vaihtoehtoja tarvitaan; todennäköisesti myös vuoden 2035 jälkeen.

Teksti ja kuvat Vesa Eskola