21.3.2017

Uusittu Viking XPRS – Tallinnaan mukavammin ja taloudellisemmin

Viking XPRS

Lukuisat pienet uudistukset ja uudet potkurit johdattavat virkistetyn Viking XPRS:n kohti kesäkautta.

Helmikuun alussa reitilleen palannut M/S Viking XPRS uudistui maltillisesti. Radikaaleihin vetoihin ei ollut tarvetta, sillä Viking Linen mukaan XPRS on Suomenlahden suosituin laiva. Marraskuussa 2016 XPRS kuljetti 15 miljoonannen matkustajansa, mikä ei ole ollenkaan huonosti vuonna 2008 aloittaneelta laivalta.

Matkustajien kannalta XPRS uudistui hiukan kaikkialta. Esimerkiksi Robert's Coffee on saanut uuden ilmeen, lisää istumapaikkoja ja uuden kahvikoneen. Suositussa Bisto Bellassa linjasto on nyt aiempaa pidempi ja ruokalistan päivityksessä erityisesti kasvisruokien valikoimaa on parannettu. Lisäksi matkustajia virkistävät à la carte Wine & Dine ja kahvilamaisempi Red Rose -baari.

Eräs isommista uudistuksista koskee Club X:ää. Avarammaksi muokattu klubitila viihdyttää nyt kolmanneksen suuremmassa tilassa. Samalla klubin ääni- ja videotekniikka päivitettiin nykyaikaiseksi. Kysyntää tuntuu riittävän, sillä Helsingin harvenevat seuratanssipaikat ohjaavat tanssijalat kohti XPRS:än keikkatarjontaa. Päivällä tupa oli täynnä puolestaan bingon myötä, sillä myös pari-kolmekymppiset ovat keksineet joukkoarpajaisten hauskuuden uudelleen.

Myymälässä vallitsee uusi järjestys, sillä tuotteet esitellään nyt kosmetiikkakärjellä, namujen ja juomien lymytessä nykyisin keskemmällä. Samalla uudistettiin myymäläalueen väritys ja valaistus.

Luonnollisesti isomman remontin yhteydessä on tehty myös lukuisia muita matkustusmukavuuden parannuksia. Osa hyteistä on saanut uudet tyynyt ja patjat, wc-tiloja on remontoitu ja sään joskus lämmetessä voi nauttia kymppikannen ulkobaarista ja kasikannen aurinkokannesta.

Viking XPRS:n suurin yksittäinen uudistus jää matkustajilta havaitsematta, sillä laiva sai uudistusten joukossa myös uudet potkurit. Rolls-Roycen valmistamat potkurit ovat melkoinen loikka eteenpäin erityisesti kavitaatio-ominaisuuksien osalta, joten jatkossa XPRS voi normaalissa säässä ajaa kolmen moottorin sijaan kahdella. Matka-aika on pysynyt ennallaan noin 2,5 tunnissa.

Alati kasvavasta tarveliikenteestä huolimatta Helsinki-Tallinna-välin todellinen sesonki on tietenkin kesällä, jolloin XPRS urakoi väliä yhdessä klassisen Gabriella/Mariellan ja kesähessuksi saapuvan Viking FSTR -katamaraanin kanssa. Tuolloin sesonkiruuhkaa palvellaan jopa 12 lähdöllä päivässä.

Tottuneille Tallinnan matkaajille mainittakoon samalla, että satama-alueen mittavien rakennustöiden takia kulkureitit ja aikataulut saattavat poiketa totutusta, joten muodikkaan viimetinkaan ei saapumista kannata jättää.

Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Aake Kinnunen, Viking Line

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat