2.12.2016

Viron matkailussa ennätysvuosi – suomalaiset reissaavat miljardin euron edestä

Tallinnan joulutori

Viro kiinnostaa suomalaisia matkailukohteena. Suosituin kohde on helposti tavoitettava Tallinna.

Viro houkuttelee suomalaisia matkailijoita ennätystahtiin. Talouden taantuman voisi matkailutilastojen valossa arvella taittuvan suotuisampaan suuntaan, sillä Virossa tahkotaan tämän vuoden aikana kaikkien aikojen matkailuennätys. Merkittävä siivu menestyksestä tulee Suomesta.

– Suomalaisten majoittujien osalta kasvua on viisi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tallinnassa yöpyvistä matkailijoista peräti puolet saapuu Suomesta. Kasvua on myös Latvian ja Saksan kohdalla, kertoo aluejohtaja Toomas Tärk Viron matkailun edistämiskeskuksesta.

Viisi prosenttia kuulostaa lukuna pieneltä, mutta euroiksi muutettuna matkustuksen arvo tavoittaa miljardin euron rajapyykin pian. Viime vuoden tilastojen perusteella maissa käytettiin 565 miljoonaa euroa ja laivoilla 401 miljoonaa. Meneillään oleva ennätysvuosi somentanee lukuja tuntuvasti.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

370 euroa matkaa kohden

Suomalaiset käyttävät matkaa kohden keskimäärin 370 euroa rahaa. Tästä summasta matkalla kuluu 150 euroa ja maissa 210 euroa. Rahankäyttöön ei yllättäen vaikuta merkittävästi edes matkustajien ikä.

– Suomalaisten matkustajien kulutus on samoissa lukemissa ikäryhmästä riippumatta, tilastoja tunteva Tärk vahvistaa.

Päivämatkojen ja risteilyjen sijaan kovin kiinnostus kohdistuu nyt hieman pidempiin matkoihin. Maissa ollaan nyt ainakin yö tai pari.

Matkailijoita houkutellaan jatkossa myös muualle kuin Tallinnaan. Varsinkin maan itäosan matkailukohteet ovat monille suomalaisille vielä tuntematonta maaperää.

Perhematkailun vuosi 2017

Virossa on suunnitteilla 70 miljoonan euron panostus nykyisten matkailukohteiden kehittämiseen ja uusien kohteiden luomiseen. Erityishuomio kohdistuu perheille suunnattuihin matkakohteisiin.

Perheiden lisäksi ensi vuonna matkailullista erityishuomiota saavat osakseen hyvinvointimatkat, kulttuurimatkat, pienveneily ja kokousmatkustus.

Imagomielessä Viron tavoite on selkeä.

– Haluamme olla suomalaisten silmissä paras perhelomakohde, Tärk kiteyttää.

Teksti ja kuva Antti Hentinen

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat